perjantai 31. lokakuuta 2008

Lumiukkoja ja mainintaa

Näytettävää olisi ihan hurjasti, mutta aloitellaan lumiukkoteemalla. Vihdoinkin jaksoin ommella kokoon jo aikaisemmin pistelemäni Tournicotonin Petit Noelin. Tästä tuli vähän erilainen kuin aikaisemmat joulukoristeet, vähän näyttävämpi. Yhdistin tyynyt joulunpunaisella samettinauhalla ja nyt mietin mistä tämä löytää sopivan paikan.






Taustakankaissa on kaikissa sama kuvio, erivärisillä pohjilla.

Vuoden viimeinen synttäriswappi lähti Marikalle. Loppusyksyn synttärisankarille halusin pistellä jo jotain talvista ja siksi päädyin tähän malliin. Löysin sen JCS:n tämän vuoden joulukoristelehdestä ja sehän on tietenkin Country Cottage Needleworksia pisteltynä 40 count pellavalle. Lahjoiksi laitoin myös talvisen mallin tykötarpeineen, mutta kuva niistä jäi ottamatta.


Ihana ristipistoystäni Tuula antoi minulle kauniin tunnustuksen, iso kiitos siitä. Kovasti lämmittää mieltä nämä maininnat. Olen aina jälkijunassa näiden kanssa ja huomasin, että lähes kaikkialta tämä jo löytyy, joten en pysty jatkamaan tällä kertaa eteenpäin.
Kiitos myös kauniista kommenteista, niitä on aina niin kiva saada.

Sateisessa ja hämärässä säässä aloitellaan viikonlopun viettoa. Luvassa on rauhallinen viikonloppu, ilman isompia menoja, joten uskoisin saavani rauhassa joulufiilistellä uusien joululehtien parissa ja aion tänään myös aloittaa glögikauden. Vanhin lapsista haluaa juhlistaa Halloweeniä,toiveena oli itsetehtyjä ranskalaisia, lakritsijäätelöä ja tietenkin karkkia. Helposti toteutettavaa onneksi. Joten yhdistetään Halloween ja joulukauden avaus sulassa sovussa.
Leppoisaa viikonloppua ja Happy Halloween!

torstai 23. lokakuuta 2008

Talvista tunnelmaa

Erittäin kauniina syksyisenä päivänä minulla on esittää jouluisia ja talvisia käsitöitä.

Viime viikonlopun Tildakurssille oli suuret suunnitelmat ja paljon valmiiksi kankaalle kaavoitettuja malleja. Vaan toisin kävi, valmiiksi asti sain ainoastaan kolme lumiukkoa, jotka sitten kotona liimasin koivunoksista koottuun kranssiin . Kurssilla oli kyllä mukavaa. Kiva oli katsella mitä muut saivat aikaiseksi ja kyllä siellä aikamoinen Tildakuume pääsi ensikertalaisten joukossa nousemaan. Ensi vuodelle suunniteltiin kahden vastaavan ompelukurssin järjestämistä.

Jotenkin nuo lumiukot näyttää vähän haamuilta, tarkoitus on vielä lisätä poskipunaa poskille,että olisivat terveemmän näköisiä. Lähempää tarkastelua nämä ukot ei kestä, vähän on joitakin kohtia hutaisten tehty. Edelleen siis paha tapani on välillä hosua ja kiirehtiä liikaa näissä käsityöjutuissa.

LHN:n Little Women sarjan Baking lähti aloitukseen sillä sekunnilla kun sen postilaatikosta sisään olin kantanut. Viimeistelin sen tyynyksi ja se pääsi jo esille keittiöön, vaikka siinä aikamoinen jouluinen fiilis onkin. Tämä pisteltiin kokonaan Crescent Coloursin langoilla ja kankaana on pellavakangas väriltään flax.

Tykkään :)







torstai 16. lokakuuta 2008

Jouluisia suunnitelmia

Päässä surisee jouluaskareiden suunnittelu koko ajan, tuntuu, että välillä käydään jo vähän ylikierroksillakin. Suunnitelmia on niin monenlaisia,että niitä on syytäkin pohtia ensin päässä rauhassa, ettei vain käy tuumasta toimeen niinkuin tapanani liian usein on. Maltti on valttia, olen huomannut.

Pellavaisia sydämiä ja joulusukkia olisi tarkoitus laittaa alulle seuraavaksi. Jotain visioita on jo mielessä, millaisia tekisin, pitsinauhaa ainakin somisteeksi. Ulko-ovi huutaa uutta kranssia, pitsiä ehkä siihenkin ja jotain ruskeaa sekä valkoista.


Viikonloppuna osallistun Tildaompelukurssille ja tänään pitäisi päättää mitä siellä ompelen ja piirtää mallit jo kankaalle. Koska olen Tildaa niin vähän ommellut, mieli tekisi tietenkin tehdä ihan kaikkea, mutta pitää malttaa aloittaa rauhassa, että saa jotain valmiiksikin.

Sunnuntaina tavataan taas ristipistoporukan kanssa ja silloin voisin aloittaa uuden joulupistelyn, piparkakku-ukkoja ehkä, LHN:ltä






Kaksi jouluista Country Cottage Needleworksin ristipistoa on tullut valmiiksi. Pistelin näitä pikkuhiljaa syksyisten töiden lomassa. Yllä Holly & Ivy sampler, pisteltynä valkoiselle pellavalle. Tästä on kai tulossa tyyny, kunhan rohkenen taas kokeilla uutta systeemiä.

Alla Gingerbread cottage, vaalealle pellavalle pisteltynä. Se pääsee kehyksiin jossain vaiheessa.


Joulutyöt on siis saatu jo hyvälle alulle, suunnitelmat osaksi selvillä, tästä on hyvä jatkaa.



lauantai 11. lokakuuta 2008

Tuumasta toimeen

Pitsin käyttäminen ristipistoissa on ollut mielessä siitä asti, kun sain Lennulta ihanaakin ihanamman syksyisen koristetyynyn. Olen tutkinut sitä pitkään ja hartaasti ja tänään uskallauduin kokeilemaan samalla tekniikalla ompelemista. Pistelyosuus on tehty
ajat sitten ja mallihan on Heart in handin Autumn medley. Se on pistelty Zweigardin pellavalle nimeltä flax, joka on tosi kaunis harmaanvalkoisen sävy. Pitsi on väriltään nougat, joka on ehdottomasti lemppari ruskean sävy tällä hetkellä.

Eli vielä kerran jotain syksyistä ennen loppuvuoden kestäviä joulujuttuja.




Tykkään lopputuloksesta tosi paljon ja olen kyllä ylpeä taas uudesta saavutuksestani. Pikkuhiljaa ja yrittämällä sitä oppii uusia asioita.





Ristipistonurkkaus sai uuden somisteen sisustuskutsuilta ostamastani Comptoir de famillen rottinkikorista. Sinne on hyvä heittää tekeillä olevat ristipistokamat ja muut lipastolla välillä lojuvat tavarat. Pitsi viehättää kovasti tällä hetkellä, sitä löytyy kotoa muistakin rottinkikoreista ja tästä lähtien varmaan enemmänkin myös itsetehdyissä jutuissa.






keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Lahjoja ja ostoksia

Synttäriswappi vuorossa oli viime viikolla Sari. Kokosin syksyisen paketin, johon pistelin Heart in Handin Little pumpkin in the patch mallin ja viimeistelin sen tyynyksi. Kurpitsainen neulatyynykin lähti mukaan ja pari mallia toivelistalta. Koska Sari tykkää myös vaaleanpunaisesta, romanttisesta ja kaikesta söpöstä niinkuin minäkin, oli mukaan laitettava ehdottomasti myös hempeää tavaraa. Niistä jäi kuva ottamatta, mutta Sarin blogista löytyy kuvia söpöily puolesta.









Ihan pieni putiikki vietti muutama viikko sitten yksivuotissynttäreitä ja sen kunniaksi oli pakko laittaa pitkästä aikaa tilausta sinnekin päin. Putiikissa myydään tosi kauniita pitsinauhoja, nyörejä ja muitakin ihania nauhoja. Suosittelen lämpimästi, jos on tarvetta nauhahankinnoille.
Pitsinauhoja aion opetella käyttämään joulunajan ompeluksissa, myös ristipistoissa. Jännä nähdä miten suunnitelmat toteutuu.




Jouluisia ristopistoja on valmistunut pari kappaletta. Silittämisen jälkeen luvassa kuvia niistä, kuin myös joulukuorista ja enemmän höpinää joulusuunnitelmista. Ja hei, eilen löysin lehtiosastolta ensimmäisen joululehden; Allersin Julmagasin. Vähän jo ehdin fiilistellä sen parissa, kivalta näytti ja tästä ne joulutohinat nyt alkaa.
Mukavaa lauantai-iltaa!

torstai 2. lokakuuta 2008

Lokakuu on lahjakuu

Yahoon synttärivaihtoringin hektisin aika on juuri nyt. Lahjapaketteja risteilee ympäri Suomea kuukauden aikana hurja määrä. Itse lähetän kolme vaihtoa, joista yksi on jo perillä saajallaan ja toinen lähti eilen postin kuljetettavaksi. Parin viikon tauon jälkeen laitan sen viimeisenkin sitten matkaan.

Jaanalle kokosin aarrearkun, joka piti sisällään tavaroita Jaanan lempiväreissä ja toivelistalta. Rasia on ostettu Maailmankaupasta täältä ja niitähän myy ja maahantuo myös oululainen Juuttiputiikki. Tykkään näistä rasioista tosi paljon ,niihin on kiva pistellä jotain ja antaa sitten lahjaksi. Itse säilytän omissani pieniä malleja ja toisessa saamani ristipistokortit.

Rasian malli on Mains& Merveilles lehden Special marquoirs numerosta, yhdestä samplerista osa siitä. Se on pistelty pellavalle WDW:n langalla nimeltä Noel.





Alkuviikosta sattui ihmeellinen juttu. Sain sähköpostia ihanalta ihmiseltä, joka oli nähnyt blogissani että tykkään Romantic Homes lehdestä ja hän tarjoutui lahjoittamaan minulle muutaman vuosikerran parin vuoden takaa ja vieläpä tuomaan ne meille kotiin! On tämä blogimaailma niin uskomaton, olen vieläkin ihan pyörryksissä moisesta onnenpotkusta. Kiitos Sinulle, ihania lehtiä ovat ja näistä riittä luettavaa pitkäksi aikaa


Syksyiset pitkäsäärilinnut ovat saaneet seurakseen vielä pari kurpitsaa. Pistelty kurpitsa on Prairie Schoolerin malli ja se on pistelty Atalien langoilla Rouille ja Romarin. Kurpitsainen neulatyyny on tehty oranssista pellavasta, niitä olen nyt synttärilahjojen mukaankin laittanut.







Nyt on sitten syksyiset jutut tällä erää tehty. On aika siirtyä pelkästään jouluisin juttuihin. Suunnitelmia on niin paljon,että oikeasti on ihan pakko tehdä vain joulua tästä eteenpäin. Mikäs sen mukavampaa, joulu on ehdottomasti paras asia mitä on ja ajoissa aloitetut jouluhössötykset auttaa paremmin jaksamaan seuraavat sateiset ja pimenevät kuukaudet.
Lokakuussa ilmestyy myös ensimmäiset joululehdet, niitä odotellen.