Elokuun ulkomaalaiset sisustuslehdet taitaa myös jäädä ostamatta juuri coastal henkisyyden vuoksi. Itse katselisin mieluummin jo kuvia syksyisimmissä väreissä ja aiheissa, kesäaiheet saa tältä erää jo riittää.
Kuukausijutuista Bent Creekin elokuu pääsi jo päivää ennen kehyksiin. En ole kovinkaan hyvin veden äärellä viihtyvä ihminen, vaikka rannikkokaupungissa asutaankin ja usemman kerran kesässä Yyterissä käydään. Tätä oli kuitenkin taas kiva pistellä ja jotenkin meriaihe tässä on oikeinkin kiva.
Alla Yyterin hiekkarannat ja kaksi keskimmäistä kuvattuna ennen näitä helteitä, jolloin rannalla oli kovin väljää. Tänään ei tällaisen kuvan otto olisi onnistunut, oltiin kuin etelässä ikään ihmiset vieri vieressä ja ranta täynnä pieniä uimareita.
Viime syksynä ostin tämän avainkaapin ja pistelin siihen silloin Bent Creekin Signs of autumn:in. Nyt oli vuorossa saman sarjan Signs of summer ja tämäkin ehtii vielä elokuun ajan olemaan esillä ennenkun vaihdan siihen taas syksyisen kuvan.
Meillä lomaillaan vielä viikko koko perheen voimin, tehdään pieni mökkireissu Keski-Suomeen ja yritetään saada kesken oleva kodin pintaremontti valmiiksi. Mukavaa kesäpuuhaa siis luvassa vielä hetkeksi. Perinteisellä elokuun alun mökkilomalla alan kuitenkin jo heittää haikeita ja pitkiä hyvästejä kesälle ja toisaalta suunnittelemaan uutta kivaa syksyksi.
