tiistai 29. heinäkuuta 2008

Nimppariswappi



Viime viikolla sain mahdottoman kauniin ja ihanan lahjan Marikalta. Paketista paljastui näin kaunis pistelijänkotelo. Kankaan väri on oikeasti laventelinsininen tai enemmänkin violetti, ei ollenkaan noin sininen kuin olen onnistunut kuvaamaan.
Mukana oli myös iki-ihana Marysen malli En juin , joka on jo hyvää vauhtia valmistumassa, se on niin kesäinen ja värikäs, että on ihan pakko se saada se vielä loppukesäksi valmiiksi ja esille.
Eikä siinä vielä kaikki, vielä löytyi kaunista pinkkiä kangasta, jääkappimagneetti ja Pentikin tuotteita.
Kiitos Marika, ihana lahja, ihan näköiseni :)

Sain nämä kaikki Yahoon synttäriswapista, lähetysajankohtana tällä kertaa nimipäiväni, koska synttäreitänihän vietin jo heti alkuvuodesta. Otin yhden vaihdon lisää, koska alkuvuodesta tuli yksi peruuntuminen ja näin saatiin paikattua tilanne.









Tänne on hyvä tallettaa kauneimmat langat ja muut erityisen rakkaat pistelytarvikkeet. Taitaa siellä kulkea pieni pistelytyökin syksyn ristipistotapaamisiin.







Ristipistoneula on vaihtunut osaltani maalisutiin, mutta jokunen pisto illassa on kuitenkin tullut tehtyä ja muutama hyvin kesäinen juttu alkaa valmistua. Sen jälkeen kaivan esille syksyiset mallit, kankaat ja langat ja alan urakalla pistelemään kurpistoja.


Mukavia viimeisiä heinäkuun hellepäiviä kaikille, palaan pian!
P.S. PIF on nyt täynnä, kiitos osallistumisesta Sari, Nora ja Maria. Kiva alkaa suunnittelemaan mitä hauskaa teille pistelisin.


6 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Mukava että paketti oli mieleinen ! Sitä oli hauska tehdäkin. :-)

Marja Kristiina kirjoitti...

Sydämellinen kiitos, Mari!! ja kyllä te pistelijät olette sitten taitavia, tuo ompelutaito on minulle ihan ikuinen kateudenkohde :-/

Nora kirjoitti...

Ihanan paketin olet saanut!
Mitä maalailet? Alkoi oikein jänskättää, mitä muutosta teillä tapahtuukaan... Koskas nähtäis?

Sari kirjoitti...

On kyllä tosi ihana paketti! Kaikkea kivaa :)

Lennu kirjoitti...

Ihana swappi, Marika tekee tosi ihania juttuja! Kaunis on tuo kotelo. Täällä on aloitettu jo syksymallien pistely, taisin skipata kesämallit melko lailla :) Ihana kun tulee syksy!!

Pike kirjoitti...

Kaikkea ihanaa! Onnekas olet!