lauantai 10. tammikuuta 2009

Pieniä kaappeja ja hyllyjä

Pitkästä aikaa sisustuskuvia. Pitkä joululoma oli paitsi levon ja rauhallisen olemisen aikaa, toisaalta myös hyvää aikaa laittaa uutta kotiin. Pintaremontti eteni siihen malliin, että nyt eteinen on viittä vaille valmis. Uusi tapetti ja maali portaissa vaatii ympärilleen uusia kalusteita, joten seuraavaksi pitää suunnata lipasto- ja vaatekaappiostoksille. Eteisestä tuli kaikkea muuta kuin maalaisromanttinen, mutta enköhän jollain somisteilla saa sitä hieman siihenkin suuntaan laitettua. Kuvia eteisestä luvassa sitten kun ne kalusteet on sinne saatu.

Tykkään astioista ja keittöesineistä tosi paljon ja niitä onkin ihan kiitettävästi kotiin kertynyt. Ruokasali vaati uutta hyllykköä ja sellainenhan löytyi sattumalta kun olin ihan muilla ostoksilla halpiskaupassa. Ihme kyllä en saanut vielä yhtään ristipistoa siihen laitettua, mutta uskoisin että aika pian tätäkin kalustetta jokin ristipistotyyny somistaa.




Isäni kellarista löytyi tälläinen aarre.Vanha keittöhyllykkö, jonka maalasin valkoiseksi ja hioin pikkuisen reunoilta pienen patinan aikaansaamiseksi. Vetolaatikoista puuttuu vielä nupit, tilapäisenä avaamisapuna on nyt ruuvit. Tämä on nyt hellan yläpuolella maustehyllynä.

Eteisestä keittiöön siirtyi joulusukille hankittu hylly ja se on nyt hellan viereisellä seinällä. Meillä on keittiössä paljon astioita ja esineitä esillä ja tyyliltään ja väreiltään voisin sitä nimittää aika countryksi. Kiinnostus Italiaan näkyy aika hyvin sielläkin, kuin myös pieninä annoksina muissakin huoneissa.


Pistelynurkkaus sai joulun alla hyllyn seinälleen ja tällä hetkellä se on somistettu lumiukoin, sydämin ja tuikuin. Tähän on kiva laittaa vuodenaikojen mukaan pistely- ja muita juttuja. Nopsasti saa uutta ilmettä vaihtamalla aina uudet koristeet.


Näkyyhän näistä kuvista että tykkään kaikesta sydämenmuotoisesta :)
Leppoisaa launtai-iltaa!

8 kommenttia:

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania hyllyjä! Minäkin tarvitsisin jonkin hyllyn pienille ristipistotyynyille.

Pike kirjoitti...

Kauniita kuvia! Ja näkyyhän siellä jotain tuttuakin... :)

Kati kirjoitti...

Kaunista! Tykkään kovasti myös taustalla näkyvästä tapetista, ah. Lasiesineet, valkoinen ja mausteeksi ripaus jotain väriä. Sinä se osaat. Tuo uusi ostoksesi on aivan ihana.

tina kirjoitti...

Kyllä on hienoa kun saa valmiiksi.Eteisen kuvia innolla odottaen.
Olet kauniisti asetellut tavaroita.Itsellä se into hukassa,mutta ehkä se tässä tarttuu.
Ihanat kaapit ja hyllyt.
Mukavaa alkuviikkoa sulle!

Piitis kirjoitti...

Eka kertaa vierailulla blogissasi.Hyllyköt ovat kauniita, samoin tapetti.

Sulotar kirjoitti...

Ensi kertaa vierailulla. Kaunista,kaunista teillä.

Marika kirjoitti...

Mä luulin että mulla oli sopiva ripustin varastossa mutta se olikin liian kapea. vinkkaa jos löydät sopivan kohtuuhintaan ! Kiitos tuhannesti mallista, se todellakin saapui tänään. Se on ihana !! Olen aloittanut joku aika sitten myös Sinulta lahjaksi saamaani CCN:n mallia ja se onkin jo aika pitkällä. Malli on tosi kaunis

ANNI kirjoitti...

Tosi kiva, että olit käynyt blogissani ja jättänyt kommentin! Olet tehnyt todella kauniita käsitöitä, erityisesti kaikki sydämet ovat kovasti mieleeni:) Kaunis maustehyllykkö muuten, ihana!