sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kesän kukkia


Kevätkuukausina ja kesänkin alkajaisiksi olen pistellyt pelkästään kukkia. Kevät oli pitkä, sateinen ja tuulinen eli edes pistelyjen muodossa piti fiilistellä kesäisiä asioita. Tänä vuonna tavoitteena on ollut pistellä mahdollisimman paljon keskeneräisenä olleita töitä ja kun alkuun pääsin ihanan ruusutyön kanssa, se piti pistellä nopsalla aikataululla valmiiksi ja sen jälkeen aloittaa heti muutama uusi kukkainen työ.

Ruusuaakkosista on tulossa taulu. Se on pistelty 28 count pellavakankaalle DMC:n langoilla. Malli on ilmaismalli Marie-Therese Saint-Aubin : Roses redoute  



Belliksiä pistelen Acufactumin pellavalle, jossa on saksankielisstä kirjoitusta. Malli ja kangasidea on kirjasta Mein gartenjahr   . Tämän näen valmiina kesäkassina :).




Lulin blogista löysin ihanan freebien, jonka pistelin vihreälle pellavalle Atalien langalla Tulipe


Nämä kosmoskukatkin olisivat varmasti kauniita kesäkassin kyljessä. Viime kesänä näin Irmelillä tämän mallin juurikin kassiksi viimeisteltynä ja pian sen jälkeen löysin kitin ristipistokirppikseltä.


Kuistillä kukintaansa aloittavat pelargoniat. Tämä lajike on Kaisa Kallio. Kukkatikun sain Kirsiltä aikoinaan Prairie Schooler vaihdossa.

Pihassa kukkii ruukuissa monenvärisiä kukkia. Pionit ja juhannusruusut ovat edelleen nupuilla. Meillä täällä on aina ennen juhannusruusu kukintansa jo lopettanut juhannukseksi. Tänä vuonna kukinta on tosiaan myöhässä.




Pergolan seinustalla on lämmin paikka, siellä kukkii särkyneet sydämet, kohta pioni ja viime vuonna istutettu salkoruusukin  näyttää jo muhkealta.  


12 kommenttia:

Mari kirjoitti...

dear Miriam, hope you can see this comment :). Would you please send your email to me again, I think the otherone gone in spam .I would like to know you better and write to you too :)

Vickie kirjoitti...

Wow! Lovely, beautiful stitching. The free rose pattern on top is gorgeous. So is your garden.

Manuela kirjoitti...

Wonderful stitching.
Greetings, Manuela

Lumiruusu kirjoitti...

Hei Mari ja kiva kun kävit blogissa tervehtimässä minua ja " Orvokki Neitiä" Tuo Teresa A.n ruusutyö on ihan uikean hieno muistan että minäkin aloitin sen mutta ikävä kyllä se hyytyi minulla heti alkuunsa. Vaan tämä Sinun oma ihana juuri niin kuin Bellikset tuossa pellavakankaassa ja Kosmos-kukkaseppele.
Teidän piha on ihan unelma kyllä huomaa että Pori on meiltä etelään selvästi on kasavukausi edellä..tosiaan tämä kevät alkoi myöhässä ,minulla Tornionlaakson Ruususta yksi pieni nuppu on uskaltanut aueta ,Juhannusruusu pitää vielä tiukasti nuput kiinni. Mun uusi aloitus on myöskin With Thy Needle and Thread-malli Heart & Hand Needlkeep katsotaanpa mitä isompaa aloitan tuon pikkutyön jälkeen.

Timi kirjoitti...

You have beautiful flowers in your garden!!!
And the stitchings are wonderful!

Miriam kirjoitti...

Welcome back, with your nice stichery and wonderful flowers!
Tes, I will e- mail you again.
Have a nice week,
Miriam

marja kirjoitti...

Ihania kukkia sekä pisteltyinä että ehta aitoina. Kesäkukat sopivat todella hyvin kesäkasseihin. Itselleni pitäisi pistellä uusi ostoskassien kuljetuskassi, malli vain on hakusessa.

Irmeli kirjoitti...

Ihania kukkapistelyjä ja kauniita kukkia ruukuissa ja puutarhassa. Kukkaisat pistelyt ovat olleet itsellänikin työnalla:)
Viileiden säiden vuoksi puutarhassa kukat ovat tosiaan vähän myöhässä, mutta toisaalta kukkivien kukinnoista on saanut nauttia pidempään, kun helle ei ole niitä rasittanut, esim. minulla kukkii vieläkin Ancelique tulppaanit.

Anne kirjoitti...

Tosi kauniita kuvia...kiitos, oli ilo katsella!

Eila kirjoitti...

Mielettömän (muotisanaa käyttääkseeni...)ihana on ruusutyösi ja miten kaunis kangas bellispistelyssä ja kosmoskukkakaan ei jätä kylmäksi, aivan ihania siis kaikki!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Niin kauniita töitä kaikki. Tuo ruusumalli on kyllä huippukaunis.

Anonyymi kirjoitti...

Hei !
Kauniita pistelyjä. Mistähän saisi tuon Marie-Therese Saint Aubinin "Roses redoute" mallin ? Kyselee tiedosta kiitollinen.
PÄIVI