keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Vielä kesän pistoja

Vielä vaan löysin  kuvia kesällä tehdyistä ristipistotöitä. Muutama meni odottamaan kehystämöön pääsyä, monen monen muun joukkoon. Alkaa jo harmittamaan oma saamattomuus kehyskaupoille menoon, koko viime vuonnakaan en teettänyt yhtään uutta taulua ja pino senkuin kasvaa.
Tällä hetkellä pistelen jo syksyä ja joulua vuoronperään ja sekaisin. Olen ehkä ollut kovasti huoleton joululahjojen suhteen, toteutettavien juttujen kasa on melkoinen ja olen hädin tuskin päässyt alkuun :) Ja se syksy, ihan liian vähän ehdin tekemään niitä kivoja kurpitsoita tänä vuonna.     
 
Mutta tämän suloisen suebonnet tytön lähetin Maijalle kesälahjaksi. Puhuttiin keväällä mistä kaikesta voitaisiin jouluvaihto tehdä ja sitten kävikin niin, että yllätimme toisemme  juuri niillä aiheilla joista puhuttiin ja ihan siis sattumalta, kun satuttiin molemmat löytämään sopivat mallit.
 
Tytön malli on Cute Cross Stich lehdestä spring 2014.Pistelin sen hennon vaaleanpunaiselle aidalle käsinvärjätyillä langoilla oman valinnan mukaan. Pistellyn kukkakimpun tilalle liimasin ruusunapin.  

 
Kirsin kanssa kesällä puhuttiin samplereista ja siitä innostuneena aloitin itselleni tekemään omaa sampleria. Se valmistuikin nopsaan heinäkuun helteiden aikana kesäpergolassa istuen ja neulalla suihkien.
Malli on Blackbird Designs Eveline Cunningham. Kankaana vintage dune 28 count ja langat WDW ja GAST ohjeen ja vähän oman valinnan mukaan.
 


 
Ruusupuun rouvalle oikein sopiva pistely on myös tämä söpöinen
 Cmon monden La marquise en son jardin. Kankaana valkoinen pellava 28 count ja langat Nina's threads dark chocolat ja rose quartz.


 
Syksy tulee pikkuhiljaa meidän pihaankin. Sisääntulossa kukkii vielä "välikauden" kukat, lyhdyt ja betonikurpitsat sentään jo henkivät syksyä. Kanervat näyttävät kaupoissa kivoilta, ehkäpä viikonloppuna kesäkukkaraatojen tilalle niitä :) 


8 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Oi,oi sulla on ollut kesän aikana tekeillä todella rusuisen suloiset työt..BBD-sampleri on on täydellinen ja "Pikku Markiisitar" ruuusutarhasssaan hellyyttävän "maijamarimainen " kuten ystävät fb.ssä totesivat :) Kauniit hopeansävyiset lyhdyt ja vaal.pun/ pinkit krysanteemit!

Ulla kirjoitti...

Ihania pistelyjä jälleen kerran! Ja kauniita ovat kukatkin. Minulla callunat odottavat autotallissa istuttajaa. Toissäyön pakkanen sai krysanteemit näyttämään jo aika huonoilta, joten ehkä ne on aika vaihtaa pois.

Maria kirjoitti...

Olet ahkeroinut taas kovasti:)
Ihania pistelyitä. Tuo ruusupuinen varsinkin on todella kaunis!

Irmeli kirjoitti...

Kauniita ruusuisia pistelyitä.
Sama vika minulla, kehystettäviä olisi, mutta millään ei vaan ole olevinaan aikaa viedä niitä kehystämöön asti.

Timi kirjoitti...

These stitchings are beautiful!!!

Raffaella kirjoitti...

Beautiful works!!! Bravissima!!
Raffaella

Eila kirjoitti...

Kauniita pistelyitä, värit ovat hurmaavat:)
Mukavia syyspäiviä!

Manuela kirjoitti...

Lovely little finish.
All your other works are fantastic.

Greetings, Manuela