sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulurasioita



Vuoden toiseksi viimeiset kuvat vaihdoista, vielä vaan näitä riittää :). Joulukalentereiden lisäksi osallistuin Pretty Exchanges blogissa kahdella parilla jouluvaihtoon.
 
Minä sain joululahjat Annelta ja Marjutilta ja heille myös omat lahjani lähetin.
 
Vaihto oli puolin ja toisin rasiapainotteinen. Anne paketin avattuani tuli kyllä ylimääräisiä sydämentykytyksiä, niin kaunis ja iso jouluinen rasia sieltä löytyi. Taas ihan uudenlainen idea ja niin käytännöllinen, tässä saan nyt koko vuoden ja tulevat vuodet säilyttää keskenolevia jouulpistelyitä.

Pisteliän rasia siis kyseessä, kannen alla sydämessä voi pitää neuloja ja rasiaan tosiaan mahtuu isompikin työ säilytettäväksi.


Eikä tässä vielä kaikki, rasian lisäksi sain  ekstralahjana ihanat sakset ja saksikoristeen. Ihania    pikkuisia tonttuhattuja biscornussa. Anne on kuuluisa biscornujen tekijä, ihanaa saada sellainen häneltä :) 


Kannen malli on lempisuunnittelijani CCN:n Ornamental Joy


Marjutilta sain kauniin talvisen vaaleanpunaisen rasian ja piparkakkumuotin.



Minä pistelin Annelle CCN:n Mrs. Claus Cookie shop, rasian kanteen senkin.
Rasia on muuten samanlainen kuin poika ja tyttöpupusten.  



Marjutin lahja oli LHN:n It's snow cold, ei rasiana, vaan pinkeepiksi viimeisteltynä.
 
 

5 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Hei Mari-muruseni!
Voi meitä onnellisia kun toinen toistaan ihanampia juttuja ollaan saatu vaihtoihin yms. suunnitella ja pistellä ja posti on tuonut sitten hienoja juttuja pareiltamme. Annen rasia on ihan huikea ja miten hyvä idea...tosiaan rasia voisikin olla vaikka LAATIKKO...kun hiukan kokoa vaan kasvattaa .
Pistelykin on täydellisen "annenmainen " Jouluihanuus. Todella suloiset nuo sun LHN/CCN rasiat jotka puolestasi teit vaihtoon. Tälle alkaneelle talvelle onkin tarpeen lumihiutale rasian kannessa kun ei niitä enää täällä pohjoisessakaan ole satanut viikkoihin -vettä ja räntää vaan !!
Kiitos vielä miljoona kertaa vaal.pun vaihdosta -kaikki täällä käyneet tuttuni ovat ihastelleet GG:n juttuja ja erityisesti vaal.pun passepartout sydäntä!- ja Ompelukehys Riikinkukko on seinällä varmasti koko ensi vuoden... muistatkos muuten mistä Riikinkukko Primitive pistelyyn löysit mallin!

Kirsi kirjoitti...

On hienot vaihdot! Ja todella, Annen idea täytyy ottaa käyttöön! Tosi näppärä juttu se neulatyyny kannessa.

Eila kirjoitti...

Kylläpä on kauniita rasioita, hauska sattuma että kaikkien viimeistelty on rasia:) Ja miten nätti biscornu.
Ihania lahjoja olet saanut ja tehnyt tänäkin jouluna!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania rasioita. Tuo Annen rasia on ihan mieletön - näin sen tänään livenä. Tahtoo samanlaisen :)

butterfly kirjoitti...

Every thing is so pretty , beautiful work.