maanantai 30. joulukuuta 2013

Vaaleanpunainen joulu


Viimeinen vaan todellakaan ei vähäisin  tämän vuoden vaihto, Maijan kanssa vaihdeltiin joulun kunniaksi tottakai vaaleanpunaisia asioita :).
Jo marraskuun viimeisenä päivänä sain avata tämän pistelyn samalla kun Maijan kanssa pikkujouluissa näitä lahjoja vaihdeltiin. Niin ihana ja kaunis vaaleanpunainen needleroll, erikoispistoja ja niin kaunis vintage kangas. Tämä oli näytill' blogissa ja joulukalenterin alussa, mutta ansaitsee uusintanesittelyn :).
 
Pikkuinen keijulamppu valaisi ihanasti kun pikkuisin tarvitsi lisävaloa joulukortteja tehdessään, muuten valona oli vain kynttilät. Vaaleanpunaista oli myös huulirasva ja hajuvesi.
 


Vaaleanpunainen kimalteleva keiju on joulukuusessa, Sajoun purkkiin voin kirjoa vaikkapa kauniin kukan The Victoria Samplerin mallista. Ja sokerina pohjalla taattua Maija laatua oleva kortti, niin kaunis sekin. 


.Minä pistelin Maijalle vaihtoon mukaan paspikseen liimatun jouluruusun.
Malli on The Victoria Samplerin Victorian rose ornament , vaaleanpunaiselle Sajoun 32 count pellavalle pisteltynä DMC:n langoin ja koristeena on muutama helmikin.


Kirjontakehystä innostuin käyttämään viimeistelyssä kolme kertaa jouluvaihdoissa. Kirsin Hanna Hiiri  oli ensimmäinen ja Maijan lahjana oli
Blackbird Designsin Peacock pinkeep
kangas 32 count parchment pellava
langat DMC

 
 Vaaleanpunaisissa rullissa oli sisällä vaaleanpunaisia tuikkuja.
 
 


Leenakin sai kirjontakehyksen,
mallina Blackbird designsin Wreath sewing box
32 count flax pellava
langat GAST ja DMC


5 kommenttia:

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania vaaleanpunaisia juttuja. Tuo kirjontakehyksessä oleva pistely on kyllä hieno idea! Ja sopii erityisen kivasti tuohon pistelyyn.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Siis molemmat kirjontakehyksissä olevat pistelyt ovat tosi sopivat kehyksen sisälle ja ovat tosi nätit :)

Eila kirjoitti...

Samat sanat kuin Sari, pistelyt näyttävät upeilta kirjontakehyksissä!
Ja sitten tuo kaunis pistely passaa tuohon paspikseen just eikä melkein!
Viehättävä vaihto tämä vaaleanpunainen:)

Vickie kirjoitti...

Beautiful! Very beautiful!

Irmeli kirjoitti...

Niin hempeitä vaaleanpunaisia pistelyitä ja lahjoja. Viimeistely kirjontakehyksiin on hieno idea, pistelyt näyttävät tosi hienoilta niissä. Edellisessä postauksessa todella kauniita rasioita suuntaan ja toiseen annettu.
Oikein hyvää alkavaa Uutta Vuotta sinulle!