torstai 6. joulukuuta 2012

Beatrix Potteria ja bambeja

 
Rauhallista itsenäisyyspäivän iltaa!
Ikkunalaudalla kaksi kynttilää, linnanjuhlia odotellen.
Vapaapäivä mahdollisti valoisaan aikaan kuvaamisen ja sitä kyllä riittikin, melkoinen kuvakavaldi ihanuuksia .
Eilen oli Beatrix Potter ja minipäivä, tänään sain bambeja.
Useasti olen ihaillut Kirsin tekemiä upeita neulakoteloita ja nyt minulla on ihan oma. Ja miten marimainen se onkaan, pinkki ja söpö ja ihana ja Rosina Ankkanen :) Tulitikkurasiasta löysin ensin pienenpienen Rosina kassin ja sen lisäksi siellä oli vielä punainen helmi, joka tarkoittaa, että ihan pakettikin olisi vielä samallle päivälle avattavaksi. Kyllä olisi kassissa jo ollut lahjaa kyllikseen, mutta oli myös aivan ihana saada samalle päivälle tämä neulakotelo.
 
 

 
Uusia minejä esittelee Primrosen putiikin kiireapulainen, hänen tyttärensä Petunia.
Sinikan kanssa vaihdeltiin 10 nukkekotijoulupakettia ja tänään sain avata ensimmäinen. Valitsin omat päiväni niin, että avaan 6. päviästä lähtien joka toinen päivä paketin, niin että viimeinen osuus sitten joulukuulle. Petunia esittelee paketissa olleen korusetin ja uudet aamutossut. Niin ihania! 
Sari laittoi  eilen  hyväälukemista: Nalle Puh ja Nalle Puh rakentaa talon ovat Petunialle mieleen. Primrose tykkää Pauligin kahvipurkista, jonka saa itse koota kasaan :)  
 
 








Tänään Kirsin rasiakalenterista löytyi lisää pienenpientä, suloinen bambityyny ja taas punainen helmi oli mukana. Kuudennen päivän lahjana oli vielä iik niin ihanaa Bambi kangasta ja nenäliinoja. Ei voi kyllä söpömpiä olla.
Sarin lahjana oli pirteitä muffinssivuokia, joista tykkään kovasti ja tulivat tarpeeseen näin joulun alla 


 
Bambin vein myös Sinihelmelle eilisiin joululahjavalvojaisiin. Tämän voi ripustaa vaikka joulukuuseen. Malli on Love to Stitch Chartsin Bambi friends, osa siitä.

10 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Miten näitä ihanuuksia nyt tarpeeksi osaa ihastella...edellisen postauksen saksijututkin niin upeita!

butterfly kirjoitti...

Such sweet stitching.

Lumiruusu kirjoitti...

Onnea uuden neulavihon onnelliselle omistajalle!
Nää Kirsin tekemät on ihan huippuja ,sain omani synttärilahjaksi :)

Rosina Ankkanen on mun suosikki BP hahmo hänellä kun on hattu ja kaunis huivi aina harteillaan :)
IIk -mikä BDisney Bambi kangas !!

Söötti tuo pistelmäsi bambi-tyyny !

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania Petunian uudet korut ja aamutossut. Ihana on Petunia itsekin. Tosi kivoja nuo Kirsin pistelyt ja samoin Tarjalle antamasi bambityyny. Ja kiitos taas sinulle saamistani paketeista!

Kirsi kirjoitti...

Voi kuinka kivoja lahjoja olet saanut! Nuo aamutossut on upeat!
Eikö ollutkin aikamoinen yhteensattuma, että olimme molemmat laittaneet nukkekodin kirjotut tyynyt saman päivän luukkuun :) Kiitos orava-tyynystä, se on söpö. Ja Emmakin huomasi "äiti, tää on varmaan tehty sellaisella monivärisellä langalla ettei tarvitse koko ajan vaihtaa lankaa" Ihana Emma :)

liinu kirjoitti...

Tosi suloinen neulavihko, tuota on ilo käyttää...

Anonyymi kirjoitti...

Ohh!! es ideal! me encánta la oca carlota y me gusta el pequeño costurero de viaje. Muchos saludos

Vickie kirjoitti...

Oh,I love tiny stitching. Your projects are beautiful.

Sini Helmi kirjoitti...

KIITOS vielä ihanasta bambi- tyynystä, jonka sain!!! Olemme sitä tänään ihastelleet tyttöjen kanssa :)
Ja kiitos muutenkin eilisestä illasta sinulle, oli niin mukavaa saada teitä seuraksi!

Aivan ihania lahjoja olet itsekkin saanut, kertakaikkiaan! Kyllä tämä joulun aika on niin ihanaa!

Maria kirjoitti...

Siis niin ihania juttuja!! Kyllä on kiva nähdä näitä yllätyksiä.