lauantai 4. helmikuuta 2012

Ajatellaan positiivisesti

 Talvi ja pakkanen ei ole mun juttu, ei sitten yhtään. Nämä hirmupakkaset on lamauttaneet mielen ja kaiken toiminnan, mutta kun sitä arkea on elettävä ja töissä käytävä vaikka kuinka olis kylmä, niin  kaikin keinoin koitan yhdessä työkavereiden kanssa kääntää ne huonot asiat positiivisiksi.
Se auttaa kummasti. Ollaan huomattu että  että asioilla on myös se kääntöpuoli ja joka asiasta ollaan saatu väännettyä jonkunlainen positiivinen juttu.

Juuri nyt on positiivista se että
 tänään ei tarvitse lähteä minnekään 
saa ihailla auringon paistetta sisältä käsin ja auringon säteet tuntuu lämpimiltä
äänekkäin lapsista viettää viikonloppua mummulassa
tytöt leikkii ylhäällä sovussa (mutta miten kauan :))
saan viimeistellä ja paketoida monta kivaa lahjaa ja vaihtoa tänä viikonloppuna
illalla saadaan nauraa taas sketsihahmoille ja herkutella
viikko sitten ostettu neilikkakimppu on edelleen kivan näköinen
hiihtolomaan on enää kaksi viikkoa aikaa


Banneriin laitoin helmikuun kuvaksi kokelman ystävänpäivään sopivia helmikuisia pistelyitä, itse tehtyjä ja lahjaksi saatuja.

Irmelin blogista näin kauniin pistelyn kauniin lasikuvun alla ja innostuin kuvaamaan ja vaihtamaan omiin kupuihini keväiset pistelyt.




 Muutaman talvisen pistelyn pidän vielä tämän kuun loppuun saakka esille, sitten sanotaan heipat kaikille lumiukoille ja muille jutuille ja siirrytään hempeilemään oikein kunnolla. Kuvassa puoliksi pilkahtava kasti( =,kirjasinlokerikko) saa oman postauksen ihan kohta, löysin nimittäin idean miten saan siihen jotain kivaa laitettua.



Huippupositiivinen asia on myös se, että blogiin on tullut paljon uusia lukijoita ja saan järjestää arpajaiset sen kunniaksi. Siispä pistelemään blogipalkintoa :) 




16 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Näyttää tosi ihanalta !! Minullakin on ollut mielessä blogiarpajaiset kun edellisistä on ollut jo niin pitkä aika. Ideakin on jo muhimassa. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kuvia <3 Piristää täällä peittojen alle selätettyä,Flunssaista <3

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunista!

Positiivisia ajatuksia olen minäkin yrittänyt viljellä...☺

Eila kirjoitti...

Ihania ovat kyllä nuo lasikuvut keväisine pistelyineen!
Mikäpäs se on lämpimissä huoneissa pakkasta pidellä:)

liinu kirjoitti...

Hyvä asenne on puoli voittoa, onneksi kevät tulee nopeaan ja kaupoista saa tulppaaneja. Koirien kanssa ollaan sitkeästi yritetty lenkkeillä, varustukset ovat tosin kaikilla naparetkeilijän. Kauniita ovat pistelysi kupujen alla...

Marielisa kirjoitti...

Just noin minullakin on ollut tapana ajatella - rutkasti positiivisuutta peliin, ei tästä olemisesta muuten mitään tulisi. ;)
Nämä superkylmät pakkaset vaan alkaa jo olla kestoltaan liikaa...

Kauniita pistelyitä, kiva idea laittaa niitä lasikupujen alle. ♡

Iloa viikonloppuunne!

Maria kirjoitti...

Kaunista, kaunista! Ihania pistelyitä ja kivoja ideoita! Pakkasissa on todella se hyvä puoli, että saa istua sisällä pistelemässä:)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ovatpas hempeitä kuvia nämäkin :). Juu, kyllä positiivisia asioita löytyy vaikka kuinka paljon, eikä tämä pakkanenkaan tosiaan hullummalta tunnu, kun saa olla seinien suojissa.

Lumiruusu kirjoitti...

Ihan oikein Mari ,synkistelyä on maailmassa ihan liikaa ! :)

Ihania,ihania kuvia jälleen ,onkohan tuo työ jossa on vaaleansininen maljakko ja kaksi lintua Black Bird Designesin malli ?!
Upea myös tuo kukkakuvioinen sydäntyyny ,aah..

Neilikka-kimmpusi oli aivan hurmaava :)

Maija kirjoitti...

Noi on niin kauniita... Kuinkahan mun pistelyt tuppaa jäädä aina puolitiehen? Ehkä jos hankkisi jonkun ihanan pakkauksen riittäisi inspis loppuun asti.

Kirsi kirjoitti...

Kauniita kuvia. Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa ihailemassa teidän kotia :) Pakkaset juu on kovat, enkä ole ulkona käynyt moneen päivään, mutta tunti sitten käveltiin äänestyspaikalle ja takas kotiin. Ihan kiva, mutta riittänee tän päivän osalta :) Ei tainnut olla nyt kuin -20.

Sini Helmi kirjoitti...

Onpa kauniita kuvia ja töitä!!!

Nyt on pakkaset onneksi vähän helpottaneet!!! Kyllä on ollut niin tavattoman kylmää, kun on ollut tuo JÄÄTÄVÄ viima... On se ihanaa, kun menemme kohti valoa ja lämpöä :)

Katariina kirjoitti...

Kauniilta näyttää!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kauniita kuvia. Hieno tuo uusi bannerikuva.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Irmeli kirjoitti...

Niin herttaisen nättiä :). Lasikuvut ovat kivoja koteja pistelyille, niin kauniita asukkeja sinun kupujen alla :).
Ihanat neilikat!

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää kyllä tosi upealta, kun malttaa laittaa pistelyitä noin kauniisti esille!