perjantai 9. joulukuuta 2011

9.12


Tänä vuonna,kuten viime vuonnakin, säilytän Leenalta saadut joulukalenteripaketit suuressa Ilvespurkissa.
Sitten kun paketteja on vähän vähemmän jouluvalot menee taas takaisin purkkiin.
Keittiön ja ruokahuoneen välissä on nyt entinen tietokonepöytä (Singerinjalka + pöytälevy) ja pöydällä on nyt kaikkea jouluista ja pirtsakkaa punaista. 




Pikkuisen olen värkkäillyt kortteja ja tällaisiä vanerista leikattuja sydämiä koholeimatulla Hyvää joulua tekstillä. Näitä  annan sitten lahjaksi päiväkotiin ja iltikseen muun muassa. Edullinen tapa saada monta pientä  ja myös itsetehtyä lahjaa.


9. päivän paketit olivat taas oikein mainoita tänään. Mites menikään näin hyvin yhteen:

Kirsin lahja oli paketoitu Lumiukko paperiin ja sieltä löytyi tänään minikokoinen purkki ja kannu sekä jälleen tuoliaiheinen vihje kahden postimerkin muodossa. Mitähän ihmettä tuleman pitää :)?
Sarinkin lahja tänään oli minejä: pikkuiset haarukka, veitsi ja lusikka. Tykkään kovasti näistä nukkistavaroista. Tässähän pääsee oikein kunnolla harrastamaan, kun materiaalia kertyy koko ajan.

Leenan lahja oli kaunis sydän. Oikein veikkasin, tämä olisi pitänyt avata jo maanantaina, hyvän itsenäisyyspäivän toivotus löytyi numeron takaa. Voi sentään, hössäsin taas numeroiden kanssa.

Kiva kuulla, että meidän joulukalenterivaihdot ilahduttaa niin monia muitakin kuin vain meitä mukana olevia.
Ihana aamurutiini joulukuun aamuihin ja kiva kurkistella myös toisten blogeista, mitä lahjoja muillekin on tullut.
Uusia ideoita saa joulukalenteristakin vaikka kuinka.

Seuraavaksi saankin jo näyttää ensimmäiset omat pistellyt joululahjat :) 


                 

4 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Kaunis jouluasetelma sinulla. Sydän on nätti. Vai että tuoliaiheisia postimerkkejä, mitähän ne tontut on touhuillut?? Minä avasinkin tämän päivän paketit vasta nyt illalla, kun olin kokouksessa Lahdessa ja lähtö oli jo 6.25. Kiitos tämän päivän kivasta kankaasta :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Voi-voi, sinua näemmä pyöritetään nukkiksen suuntaan oikein kunnolla :D.
Kiva sydänkin! (Samapa kai se, minä päivänä avaa, kunhan avaa? :))

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ihanuuksia tulvillaan!!

Ulla kirjoitti...

Voi miten ihana kulhollinen paketteja! Ja niin ihania juttuja paljastunut paketeista!