perjantai 26. marraskuuta 2010

Jouluinen hylly ja joulukalenteri numero 1


Vanha naulakko siirtyi meille kesällä tämän talon toisen pään yksiöstä, jossa se oli ollut samalla paikalla kolmisenkymmentä vuotta. Uutta maalia se kaipasi ja sitä se sai, perusvalkoista. Minäkin 18 -vuotiaana muutin kyseiseen yksiöön ja olen tässä naulakossa takkejani säilytellyt. Nostalgiaa siis tässäkin tavarassa, joka nyt on uudiskäytössä meidän ruokasalissa. Eli ei enää takkeja eikä hattuja, vaan ristipistoja tietenkin ja kaikkea kivaa jouluista juuri nyt.
Roikkuvat lasiset jutut ovat adventtinumeroita,  mutta tänä vuonna  ne eivät kynttilöihin päädy  vaan saavat olla tässä naulakossa.  
Jouluenkeli on Mirabilian ilmaismalli, ja tämä on ollut tauluna jo tosi monta vuotta. 





Joulukuussa saan avata joka aamu huikean määrän" luukkuja". Leenan kanssa vaihdettiin kokonaiset joulukalenterit eli 24 pakettia odottaa avaamistaan ja Kirsin kanssa vaihdettiin paketteja teemalla 12 yötä jouluun, eli puolikas joulukalenteri. Vähän aavistelen myös, että Syyspiristäjän salaperäisestä sydänrasiasta  löytyy jotain kivaa koko joulukuulle.
Kuvassa on Leenalta saadut 24 pakettia 8 litran Ilvespurkissa.

Perinteinen kuvakalenteri on tänäkin vuonna partiolaisten, josta saakin ekan luukun avata jo sunnuntaina. 
Joulun odotus alkaa siis todenteolla ja joka päivälle on luvassa jotain kivaa. 

11 kommenttia:

Eva-Liisa kirjoitti...

Hylly on ihastuttava,tykkään!!
Joulukalenterivaihdot on ihania, minäkin vaihdoin kaksin kappalein, ihanaa odotella joulua avaten luukkuja.

Jucus kirjoitti...

Your shelf with your work is super!

Lumiruusu kirjoitti...

Aina kun oot päivittänyt blogia tietää että on taas jotain ihanaa nähtävää..
Tuo enkelimalli on mullakin printattuna mutta vieläkin arkailen aloittaa noita isoja töitä jotka pistellään kokonaan.
Pelkään että meen kokonaan "hukkaan" ja mitä sitten avuksi ?!
Mulla on kyllä sellainen metallilevy + magneettiviivotin jotka on nyt tytöllä käytössä kun pistelee tiikeriään.
Tuo sun enkeli on yksi kauneimmista joita oon nähnyt.

Hylly on hieno ja ja huippu hyvä tosiaan riippuville koristeille..
Ihanaa Joulunodotusta Sinulle ,nautitaan kaikesta kauniista mitä tähän aikaan kuuluu..
kynttilät,koristeet ja kukat.
Joulukalenteri on niin söötti tuolla purkissa :)

Minna kirjoitti...

ihana hylly ja kivan näköinen joulukalenteri ;)

Eikös jouluenkeli ole Mirabilian? :)

Kirsi kirjoitti...

Hylly on sitä ihanampi, kun sillä on tarinansa. Minä päivitin juuri blogiini postauksen aiheella "joulukalenteri". Kiitos tosi tosi paljon siitä mailart-mallista. Huokaus.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Onpas sinullakin paljon paketteja avattavaksi:)
Kaunis hylly siellä.
Ja suloisia punaisia joulukoriste palloja.
Mukavaa adventtia sinne!

Maria kirjoitti...

Kiva hylly, tunnelma tulee monesti muistoista.
Ihana kun on joka aamulle yllätyksiä! Oikein hyvää adventinaikaa ja alkavaa joulukuuta!

Lennu kirjoitti...

Ihania joulujuttuja täällä taas! Oikein ihanaa ekaa adventtia ja joulunodotusta sinulle!

Irma kirjoitti...

Kiva kun hylly on säilynyt, kaunis on kauniine tavaroineen!
Ihana tuo joulukalenteripurkki!
Mukavaa adventtia ja joulunodotusta sinulle!

Ulla kirjoitti...

Voi kun näyttää kivalta tuo pakettikulho :-)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Kiitos itsellesi; sinulle oli kiva lähetellä piristyksiä, kun tieto perilletulosta tuli aina rivakasti - sitä arvostan erityisen paljon :). Mukavaa adventtiaikaa sinulle ja omillesi!