torstai 28. lokakuuta 2010

Syyslomalla joulutunnelmissa (syyspiristystä myös)



                                               Nyt syyslomalla on ollut aikaa joulupuuhastella.
Ei voi mitään kyllä ne ajatukset siellä joulussa alkaa olemaan, käsitöiden osalta  ainakin ja kaupasta on joka päivä tarttunut matkaan joku joululehti.
Kätevältä tuntuu nyt se,että olen joka kuukausi vuoden alusta asti pistellyt yhden joulukoristeen ja nyt koitan niitä pikkuhiljaa viimeistellä valmiiksi.
Nämä kaksi jäävät ihan itselle ja loput tänä vuonna tehdyt ovat sitten aikanaan menossa lahjaksi.

Merry & bright on  tämän vuoden JCS joulukoristelehdestä LHN: n ( vain CCN:n?) oleva malli.
Langat ovat omasta päästä, vähän voimakkammat kuin alkuperäisessä ohjeessa.
Kankaana flax.


Fa La La on LHN:n malli pisteltynä helmenharmaalle pellavalle DMC:n langoilla.
Taustakankaita on aina kiva valita sävy sävyyn ja joulun kunniaksi  rusetti ja blingbling nuppineula koristeeksi.



Syyspiristäjä muisti minua taas, ihan paras piristäjä olet, kiitos sinulle :).
Tällä kertaa sain kassinkahvat ohjeiden kera ja ruusuisia nenäliinoja. 
Kasseihin sopivia kankaita kotoa löytyykin vaikka kuinka, nyt on syytä perehtyä kassin teon saloihin, kun ei pysty väittämään, ettei ole materiaalia.  


Keittiön avohyllyistä vielä kun kommenteissa oli kysymyksiä ja mietintää niistä. Kiitos niistä.
Tokihan ne keräävät´pölyä, mutta se auttaa kun lasit säilyttää väärinpäin ja koska suurin osa astioista käy päivittäin koneessa, ei kaikkiin ehdi kovin isoa pölymäärää kertymään. Koitan myös vähän pyöritellä sitä järjestystä käyttöastioiden suhteen, että ne ihan takimmaisetkin tulee välillä käyttöön. Hyllyjä en ole kovin innokas usein pyyhkimään, mutta jotenkin se valkoinen pinta on armollinen ja pöly ei niissä ihan heti näy :).

14 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kauniita ristipistotöitä!! Mistä olet hankkinut nuo kankaat, joihin olet tehnyt nuo pistelyt?
Kivan paketinkin on posti tuonut sinulle!
Ihailen aina noita sinun kuviasi muutenkin, ovat niin kauniita!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Totta, vaihtopäivät on mukavia päiviä, syyspiristykset ja muut :).

Ihanat nuo joulukoristeet! (FaLaLa taitaa minultakin valmistua seuraavaksi - söpö malli on se!) Ja tuota kuusimalliakin ihailin lehdestä, mutta mihin se aika menee, kun ei ehdi millään kaikkea kivaa pistellä/muutenkaan tehdä?

Kuten Irma (ja monet muutkin aiemmin) kommentoi, olet tosi taitava noissa valokuvausasetelmissa!

Sini Helmi kirjoitti...

Onpa söpöjä töitä!!! Tämä syysloma on hujahtanut vauhdilla ja joulu tosiaan lähestyy uskomattoman nopeasti. Tämä joulun odotus on niin ihanaa :)

Eila kirjoitti...

Voi miten kivat pistelyt! Minullakin on suunnitelmissa pistellä tuo "merry&bright". Kauniit viimeistelyt ja kuvat sinulla, taattua laatua:)

Anonyymi kirjoitti...

onpas ihanat pistelyt.

Srinity kirjoitti...

Ihania joulupistelyitä!

Irmeli kirjoitti...

Molemmat ovat kauniita ja sopivat hyvin yhteen. Kauniita ovat myös kuvat keittiöstäsi. Mukavaa viikonvaihdetta.

Lumiruusu kirjoitti...

Niin suloisia ja "Marimaisia" joulukoristeita!
Taustakankaat on erityisen sievät.
kivoja keittiökuvia tosiaan,kahviaiheinen pistelykin näkyi olevan ylähyllyllä:)

Teija kirjoitti...

Voi että sä oot kyllä kova pistelemään! Ihan hilkulla, etten itsekin innostu!!

Joululehti jos toinenkin on täälläkin jo ollut lukusissa, ihana miettiä jo kaikkea. Vaikkei millään pystykään toteuttaa niiden kaikkien ideoita, niin on kiva fiilistellä. :)

Ihanaa viikonvaihdetta!

Fanny kirjoitti...

Ihailen kauniita ristipistotöitäsi! Olen vuosien jälkeen innostunut itsekin taas pistelyistä. Mistä yleensä hankit taustakankaat ja nauhat? Käytätkö vanulevyä vai vanua? Muutenkin aivan ihana blogi sinulla, löysin tänne vahingossa ja jäin heti koukkuun! t. Fanny

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kauniit pistelyt,ei voi kuin ihailla kättesi töitä:)
Pitäisi itsekkin kokeille taas.Joskus on tullut tehtyä jotain pientä.

Marie Elisabeth kirjoitti...

Kauniita töitä on taas pajassasi syntynyt. Ihailen aina noita töitäsi, ovat niin kauniita!
Syysloma mennyt ja joululomaa odotellessa toivotan mukavia päiviä marraskuuhusi <3

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania joulukoristeita! FaLaLa kyllä täytyisi tehdä - se on niin söötti!

Lennu kirjoitti...

Kauniita joulukoristeita ovat! Minulla jäi vähän vähäisemmäksi joulukoristeiden pistely tänä vuonna, mutta vielähän tässä on aikaa :) Ja joululomalla sitten lisää!

Ihania keittiökuvia myös tuossa edellisessä kirjoitukssa. Tosi paljon innostaa sisustamaan kun näkee toisten blogeissa kauniita sisustuskuvia.