sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kesäarvonta


Nopea kesätulo vei mennessään ulkoilmaelämään ja viime päivinä olenkin vain nauttinut lämpimistä ilmoista tekemättä yhtään mitään. Istunut vain keinussa ja nauttinut lämmöstä, lasten leikeistä ja luonnon kukkaan puhkeamisesta. Toukokuu on ihan parasta aikaa, kun kaikki kesäpuuhat ovat vielä edessä ja on aikaa haaveilla ja suunnitella. Toukokuu taitaa olla ihan mun lempparikuukausi, varsinkin nyt tänä vuonna kun hetken oli jo ihan kunnon kesä. Kesälomakin häämöttää jo tosi lähellä, työpäiviä on jäljellä kuusi, sen jälkeen on lupa lomailla ihan koko kesä, aina koulujen alkamiseen saakka.
****
Nyt on kuitenkin kesäarvonnan aika.
Alkukeväästä lupasin järjestää arvonnan kun lukijoita on kasassa saman verran kuin itselläni on ikää. Samalla päätin tehdä ekstralahjan lukijalle numero 40 ja sellaiseksi osui Irman kammarin Irma :). Palkintona on neulatyyny omilla nimikirjaimilla, kuvassa näkyy jo pistelty osuus, viimeistely vielä puuttuu.
Kesäarvonnan palkintoja on luvassa kaksi kappaletta. Ensimmäinen lahja on kauniisti paketoitu kynttiläsetti + neulatyyny voittajan omilla nimikirjaimilla ja lempivärillä pisteltynä. Toiseksi arvon Riviera Maisonin vaaleansinisen Happy birthday kehyksen ja neulatyynyn myös.
Mukaan pääsee jättämällä kommentin tähän postaukseen sunnuntaihin 30.5 mennessä. Samalla voit jo ilmoittaa oman lempivärisi :)
****
Alla vielä taulu jonka sain tänä aamuna valmiiksi. Innostuin noita monogrammeja niin pistelemään, että halusin itsellenikin tehdä jotain. Kehys on muutaman vuoden täällä pyörinyt Hannasin kehys, johon olen sopivaa mallia miettinyt. Nyt siitä tuli näin simppeli, harmaassa kehyksessä kanervanvärinen pistely.
****
Ei muuta kuin onnea arvontaan, viikon päästä tavataan :)


45 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Vau, mitkä palkinnot! Ehdottomasti mukana.

Viettäkäää ihana, pitkä kesä!

Lempiväri riippuu paikasta :-)

Anastasia kirjoitti...

Olen ilmanmuuta mukana arvonnassa!

Pike kirjoitti...

Ihania palkintoja! Ja kesälomaa täälläkin odotellaan...

Mukaan arvontaan ja lempiväri... tuo kanerva vois olla ihana.

Katri kirjoitti...

Arvontaan mukaan minäkin...! Lempiväriksi arvon, niitä kun on useita... vihreän.

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Mukana ollaan arvonnassa! ihanat palkinnot! Monogrammit ovat niin kauniita ja koukuttavia, uusia malleja on mielenkiintoista bongailla lehtikuvista ym. hupsuista paikoista ;) Mun lemppari väri on kait helmenharmaa tällä hetkellä :D oikeesti tykkään kyllä kaikista maailma väreistä!! Mukavaa kesän alkua ja lomaa!
Sanna-Pauliina

T kirjoitti...

onpa kauniit palkinnot. Minäkin osallistuisin :)
lemppariväreinä valkoinen ja hiekan ruskea.

terhipäivikki kirjoitti...

On todella ihanaa, kun tulee kesä ja nyt jo olemme saaneet siitä nauttia :) Mukana olen myös arvonnassa. Lempivärit ovat valkoinen ja hiekka.

vattumato kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Lempivärini on punainen=o)

Mä tykkään myös toukokuusta tosi paljon. On ihana katsoa luonnon heräämistä kesäasuun! Lempparini on kuitenkin talvi, se ihana pakkaspäivän kuura joka pukee puut vaippaansa. Aah sitä kauneutta=o)

Marielisa kirjoitti...

Mieluusti mukana arvonnassa, palkinnotkin ovat niin ihania!
Lempiväreinä juuri nyt valkoinen, beige ja v.sininen...laventelikin =)

Ihanaa, kun voi pitää tuollaisen pitkän kesäloman. Nauttikaa kesästänne täysillä!

Siili kirjoitti...

Mukaan! Lempivärini on vaaleanpunainen.

Aija kirjoitti...

Täytyyhän sitä onneaan koittaa, kun palkinnotkit ovat näin mahtavat. Mukana siis :-)

Lempivärini on ihan ehdottomasti vihreä.

Irma kirjoitti...

Ihanat monogrammit ja palkinnot! Kiitos paljon jo etukäteen neljäkymppis-lahjasta!:)
Minäkin tykkään toukokuusta kun luonto heräilee ja pääsee puuhastelemaan ulos.
Oikein hyvää kesälomaa!

Hanna kirjoitti...

Ihanassa blogissa ihana arvonta!! Mukana arvonnassa ilman muuta. Mietin vielä lempiväriä =D

Anonyymi kirjoitti...

Hei Mari!
Ihana toukokuu on todella ollut, toivotaan että kesää riittää vielä pitkään. Käyn katselemassa kauniita käsitöitäsi usein, ihailen, miten ahkera oletkaan. Niin aikaansaapa!
Rentouttavaa kesälomaa sinulle ja perheellesi.
T: Päivi

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana :) Ja jos onni sattuu suosimaan kauniilla palkinnoilla, lempivärini on sininen. Aurinkoista kesää :) Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi mitä ihania palkintoja!

Yksi lemppareista on haalean violetti!

Kiva päästä mukaan arvontaan ja odotan innolla kyläilyä!

Anu

Hannakaisa kirjoitti...

Aivan ihanat kesäiset palkinnot. Lempivärini on violetti, kaikissa sävyissään.

Anonyymi kirjoitti...

Jee, mukana ollaan. Lempivärejä on liikaa. Sanotaan vaikka lila/violetti/luumu-skaala tällä kertaa :)

Laura kirjoitti...

Ihana arvonta, mukana ollaan, lemppariväri vaaleanpunainen :)
Monogrammit on myös mun suosikkeja, tarttekin ottaa seuraavaksi sellainen työn alle...

Leena kirjoitti...

Mukana ehdottomasti! Väriksi sanon nyt että punainen :)

Niina kirjoitti...

Moi! Täällä jo nautiskellaan kesälomasta!
Mukana arvonnassa...

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Luulin olevani lukija numero 40 ;( mutta en sit kai ollutkaan! Mukana arvonnassa kuitenkin Lemppariväri vaal.punainen.
Kaisa

Anonyymi kirjoitti...

Hienot palkinnot ! Alkukesä on ihanaa, toukokuu, luonto vehreimmillään ! Mukana arvonnassa. Lempiväri sininen.
Terveisin Reija

Maria kirjoitti...

Oi mitä ihanuuksia! Olen mukana arvonnassa. Lempivärini tällä hetkellä on vanha roosa. Aurinkoisia päiviä! Maria

Miia kirjoitti...

Kivat palkinnot, mukana tottakai!

Lempivärini on musta, paitsi sisustuksessa valkoinen.

Ihanaa kesää!

Teija kirjoitti...

Onpa suloise palkinnot, joten mukana tottakai :) Hmm.. Sanotaan lempiväriksi valkoinen, mutta vaaleansininenkin tai turkoosi sytyttää.

Lennu kirjoitti...

Nyt onkin kyllä ollut aivan ihana toukokuu! Nautihan lomasta :)

Mukana arvonnassa tietty ja sanotaanko vaikka punainen tällä kertaa lempiväriksi, jos kerta neulatyynyväriä kysellään :) Kiva arvonta!!

JOHANNA kirjoitti...

Kokeillaan onnea arvonnassa.:) Lempivärejäni ovat valkoinen ja vaaleanpunainen.

sanna kirjoitti...

Mukan aarvonnassa ja valkoisen jälkeen lempiväri on ruskea.

Tuula kirjoitti...

Mukana minäkin! Toivottavasti onni suosii, lempiväri - sininen tietty!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Osallistun mukaan arvontaan. Lempivärinä tummanpunainen.

Marja-Liisa (Oupsi) kirjoitti...

Kivoja palkintoja ja kiva blogi. Lempivärejä monta. Olkoon nyt tällä kertaa punainen. Mukana siis arvonnassa.

hanhan kirjoitti...

Tuomet, kirsikat, luumut, kriikunat ja jopa omenapuu ja sireeni kukkivat, viileästä illasta huolimatta on ihan kesä!
ihanaa kesää sinulle!

Lempparivärejäni ovat vihreä ja sininen

Srinity kirjoitti...

Ehdottomasti haluan kokeilla joko onni potkisi. :)
Lempivärini on viinin- tai vadelmanpunainen.

JaanaElina kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa vierailulla täällä.Ja heti arvontaan mukaan.

Jään samantien lukijaksesi.Kivoja ristipistotöitä täällä.Olen ajatellut sinnikkäästi opetella kirjomaan.

Mukavaa päivää.

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaan! lempiväreinä kaikki punaisen sävyt:)

Monogrammitaulu on kaunis :) Itsekin olen ajatellut sellaisia joskus pistellä :)

Aurinkoisia päiviä Sinulle ja ihanaa kesälomaa!

Villakissa kirjoitti...

Ihania palkintoja, ja niin kauniita töitä ja kuvia muutenkin! Mukana ollaan täältäkin siis arvonnassa (lempiväri sininen), ja toivotellaan samalla suloisen aurinkoista kesää!:)

Hanna kirjoitti...

Mukana! Mielettömän suloiset palkinnot... jo kuvakin on ihana. Mahtavaa lomaa ja lämpimiä ilmoja!

Irmeli kirjoitti...

Kauniit palkinnot ja mukana tietty :) ja väriksi nappaan tällä kertaa veden vihreä/sininen.

Ihanaa aurinkoista lomaa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat palkinnot.
Mukana arvonnassa ja lempiväri sininen.
T. Pirjo I

Sini Helmi kirjoitti...

Oikein mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa sinulle!!!
Tahtoo arvontaan mukaan ja lempiväri on sininen!
On sinulla kauniita töitä!

PS: Terkkuja Pariisista, löysin sieltä pari ihanaa ristipisto-kauppaa!

Laura Argelati kirjoitti...

I will link you on my blog and I'd like to invite you to visite also my blog :D

Laura from Italy

Elmiira kirjoitti...

Tottakai arvonnassa jännäämässä mukana:) Aivan ihanat palkinnot ja ihana lattekuppi tuolla alhaalla!

Marge kirjoitti...

Mahtavat palkinnot, voi, kunpa onni suosisi!!:) Tosiaan, lempiväri riippuu paikasta yms, mutta vanhan roosan väri on aina ollut mieleeni:)

Oikein nautinnollista kohta alkavaa lomaa sinulle, nauti kukkaniityistä, lintujen laulusta, kimalaisten pörinästä, laineiden lipalatuksesta...:))

Halein, Marge

JohannaL kirjoitti...

Ilman muuta mukana. Lempparivärit vaaleanpunainen, valkoinen ja hiekka.