sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Arvonnan tulokset ja vihreää

Kesäarvonta on nyt suoritettu. Ihanan paljon tuli kommentteja ja niin kivoja kaikki. Paljon uusia kivoja blogeja löytyi myös tätä kautta, kiitos kaikille osallistujille.
Ensimmäiseksi arvoin kynttiläsetin ja neulatyynyn ja sen saa Maria (Marian huoneessa). Riviera Maisonin kehyksen ja neulantyynyn saa Miia (Miian unelmia). Neulatyynyn pistelen vielä Kaisalle, joka oli kirjautunut lukijaksi samoihin aikoihin kuin Irma ja taisin itse mennä laskuissa siinä vaiheessa sekaisin :)
Onnea voittajille!
Laitatteko sähköpostiini nimenne ja osoitteenne , niin aloitan neulatyynyjen teon hetimmiten.
*********
Viileä ja sateinen viikko ei ole innostanut pihapuuhiin ollenkaan. Tänään olen tehnyt pienen katselmuksen, mitä pihasta löytyy ja mitä muutoksia sinne voisin kesän aikana tehdä. Tämän kevään uutuus pihassa on ruusukaari, jonka kylkiin viikko sitten istutin kaksi köynnösruusun taimea. Toivottavasti ne innostuvat kunnolla kasvamaan ja pian kiipeäisivät ruusukaarta pitkin ylemmäs.
Kesäkeittiön takana on pihan ainoa perennamaa, joka on ollut vuosia samanlainen. Joka kevät olen päättännyt siellä jotakin tehdä, mutta aina yhtäkkiä kaikki kasvit ovatkin olleet valtavan kokoisia ja niiden jakaminen ja siirtely on jäänyt. Mutta josko tänä vuonna, kun se lomakin ihan justiinsa alkaa :).

Kaikki perennat ovat nyt hyvinkin vihreitä, kukkia siellä on vain hetken iiriksissä alkukesästä ja kuunliljoissa loppukesästä. Pionin jouduin siirtämään tähän viime kesänä ja se ei silloin ehtinyt kukkia ollenkaan, nyt siellä näyttää muutama nuppu olevan. Ruukussa on valkoinen särkynytsydän ja muratti. Katsotaan miten särkynyt sydän kasvaa ruukussa, ensi kesäksi voin sen istuttaa sitten maahan, kun löydän sille sopivan paikan.




Muutokset voisivat olla seuraavanlaisia:
- uusia pionintaimia
- kuunliljat istutetaan kaarevaan muotoon reunustamaan perennapenkkiä
- ruusukaareen jatkeeksi eriaikaan kukkivia perennoja, ne muodostaisivat pensasmaisen aidan
- iiriksen jakaminen EHDOTTOMASTI, se on aivan liian iso paikkaansa nähden
- kivien sijoittelu uudelleen, niin ettei saniaiset leviä yli paikastaan
- ruusuja esim. vaaleanpunaista Fairya ruukkuihin, talvehtii niin paremmin
- vielä voisi hankkia tähän kohtaan rautaisen pyöreän pöydän ja tuolin. Kuulostaa sopivan romanttiselta, kukkivien kukkien keskellä uusi kahvittelupaikka
Katsotaan juhannuksen tienoilla mitä näistä olen saanut aikaiseksi, vai olenko mitään.



Omppupuun juurella kasvaa tulppaaneja ekaa kertaa. Omenankukka- aika tuli ja meni, syvä vihreä on pihan ainoita värejä juuri nyt. Kesäkukat ruukkuihin on vielä hankkimatta ja kasvimaallekin pitää saada jotain monivuotisten yrttien lisäksi.
Ensi viikolla ehtii paremmin kuin hyvin.





6 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Paljon tuntuu sinullakin olevan puutarhasuunnitelmia, tulee varmaan kaunista! Köynnösruususta minäkin haaveilen tai sitten kärhöjä..;)
Mukavaa lomaa! Toivottavasti sää selkiää, täällä tulee nyt vettä. Kiitos vielä lahjasta:) ja onnea arvonnan voittajille!

Miia - Miian unelmia kirjoitti...

Jee! Onnea muillekin voittajille!

Ihania pihasuunnitelmia sinulla!

Sini Helmi kirjoitti...

Ihania puutarhakuvia! Sinä olet toteuttanut sen, mistä minä vielä haaveilen ;) Tuo ruusukaari, ah niin ihana!!! Toivon ruusuillesi hyvää kasvua!

Sari kirjoitti...

Ihania kuvia! Hyvää lomaa :)

Ninnu kirjoitti...

Ihanan kesäisiä kuvia!

Maria kirjoitti...

Hei Mari,
suuri kiitos aivan ihanasta paketista! Aurinkoisin terveisin Maria