maanantai 26. huhtikuuta 2010

Tilkkupeitto



Kukapa olisi uskonut, että oikeasti joskus saisin valmiiksi ommeltua edes yhden tilkkutyön, vähiten varmaan minä itse :). Niin kauan olen haaveillut ja suunnitellut jotain tilkuista ompelevani, mutta uskallus aloittamiseen on puuttunut. Tämän peiton tilkuista suurimman osan sain talvella lahjaksi Elliltä, loput leikkasin omista varastoista löytyneistä kankaista. Olen vähän suuripiirteinen ja joistakin tilkuista tuli erikokoisia kuin toisista ja se kyllä sitten näkyy valmiissa työssä. Mutta yllättävän helppoa tämän ompeleminen oli. Koko ajan jännitin että jotain menee vikaan, mutta kyllä se valmiiksi asti tuli, vaikka jokainen tilkku ei ihan saumat kohdikkain olekaan :). Pikkuisen kyllä häiritsee kaksi vierekkäin olevaa valkoista palaa, mutta saa kelvata. Tytöt ainaskin tykkää, toinen lupasi jopa nukkua sen kanssa.


Tästä on hyvä jatkaa, uskomaton ompeluinto tästä jäi päälle.




Kuisti on saanut ikkunalaudan ja ensimmäinen kaupasta ostettu Mårbacka on näin komeassa kukassa. Huomenna saan saman kukan pistokkaita, joista toivottavasti kasvaa pian yhtä upeita. Kesällä ikkunalaidalla ei sitten muuta kukikaan, mummolameininki saa täyttää kuistin pikkuhiljaa.




16 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Hienon tilkkupeiton olet tehnyt! Onnittelut! Niihin jää kyllä koukkuun...

Amalia kirjoitti...

Raikkaan näköinen peitto. Noi tilkkutyöt on ihan hauskaa puuhaa. Kaunis on myös tuo ristipito juttukin.

Helena kirjoitti...

kaunis tilkkupeitto!

Katri kirjoitti...

Kaunis on peitto! Kunpa itsekin uskaltaisin joskus kokeilla...

Lumiruusu kirjoitti...

Suloinen tilkkupeitto,ihanat pastellivärit!
Mårbackat on ihan kauneimmat pelargoniat mitä tiedän-mun täytyy hakea ne ihan Pietarsaaresta asti kun meidän lähi puutarhoilla myydään vaan "taviksia".

Maruna kirjoitti...

Kaunis peite. Kahden valkoisen ongelman voit ratkaista tekstiilitussilla. Piirrä siihen pieniä kuvioita tai kirjoita jokin teksti.
Olen kerran tehnyt yhdessä peitteessä niin kaikille keltaisille paloille, joita oli melkein joka blokissa. Oli myös tummanruskeaa ja valmiissa työsää keltaiset näytti hyppivän ulos työstä. Kirjoitin joka ruutuun jotakin nuorelle sopivia ietelauseita. Peite meni rippilahjaksi ja vielä yli 10 vuotta myöhemmin saaja sanoi kietoutuvansa peitteeseen ja lukevansa niitä, kun tulee paha mieli.

Leena kirjoitti...

Onnittelut!
Ihanan peiton olet ommelut :)

U.M kirjoitti...

Ihania, jo kesäisiä tunnelmia sinulla!
Tilkuttelu on yllättävän helppoa mutta vaatii aikaa ja pitkäjänteisyyttä. Mulla on myös tilan puutetta: kaksi tilkku peittoa olen elämäni aikana tehnyt ja kummallakin kerralla oli kauhea kiire saada peitto kasaan olohuoneenlattialta, joka on ainoa paikka minne sen matuu sommittelemaan :)

Maria kirjoitti...

Ihana peitto! Sinähän voit pistellä siihen jotain jos ne valkoiset häiritsee, en kyllä olisi sitä huomannut, jos et olisi asiaa maininnut. Ompeluiloa!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Vau mikä ylläri :) Tosi kiva peitto! Minäkin haaveilen, että ehtisi tas tilkkuilla.

Irmeli kirjoitti...

Onnittelut, suloinen peitto siitä tuli :). Ihanat puutarhavaihdon pistelyt myös tuolla edellisessä kirjoituksessa.

Lennu kirjoitti...

Hieno peitto, onneksi olkoon! Minä en oikein uskalla heittäytyä noihin tilkkutöihin, kun pelkään että ihan koukkuunnun :)

Nora kirjoitti...

Aivan ihanan peiton olet tehnyt.

Kirsi kirjoitti...

Wow, tilkkupeitto on tosi herkullisen näköinen!

Srinity kirjoitti...

Upea tilkkupeitto! Minä yritän saada yhden pienen peiton aikaiseksi sitten kun (/jos) meidän eka tiitiäinen saa alkunsa. :)

Marge kirjoitti...

Mari, tilkkutyösi on kaunis!!! Raikas ja kesäinen!!:)