keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Puutarhavaihto

Meillä on Leenan kanssa jo traditioksi muodostunut tapa lähettää joka kevät toisillemme puutarha-aiheisia tavaroita. Taas on se aika vuodesta, olisiko tämä jo kolmas kevät peräkkäin.
Minä hankin vaihtoon tulevat tavarat periaatteella, mitä haluaisin itselleni, ostan sen empimättä Leenalle eli meidän maut osuvat täysin yksiin :). Niin tälläkin kertaa, niin meidän näköisiä tavaroita risteili Suomen toiselta laidalta toiselle.



Leena muisti minua tänä keväänä ihanalla pussukalla, joka on ommeltu Greengaten kankaista ja siihen on pellavanauhalle pistelty osa CCN:n mallista Summer Garden. Varsin suloinen on myös ötökkä kirjailulla koristettu pussi kesäkukkien siemenille. Muut ihanat tavarat olivat Greengaten ruusuntuoksuinen saippua, narukerärasia, jossa on mukana kivat sakset, kastelukannun muotoinen liitutaulutikku ja sokerina pohjalla Jardin Priven malli Ronde de fleurs.






Leenalle kasasin paketin, jossa oli mukana sinkkiä, niinkuin aina. Pistelty neulatyyny on Blackbird designsin malli Pins & Needles, ja saman valmistajan uuden lintumallin lankoineen lähetin myös, ja tietenkin ruusuista kangasta, kuinkas muuten :)



Kiitos vielä tilkkupeittoa koskevista kommenteista! Oli tosi kiva lukea kannustavia viestejä, kun oikeasti se ompeleminen ei ole mulle niin helppoa, vaikka intoa kovasti olisikin. Kiitos vinkeistä myös, katson josko sitä toista valkoista blokkia jollain tavalla muutan. Mutta ihan varmasti teen vielä toisenkin peiton, vähän isomman ja isommista tilkuista. Kankaita ainakin on runsaasti jo valmiina. Kesää ja lomaa odotellessa :)






12 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Kiitos vielä Mari ihanasta vaihdosta :)

Sari kirjoitti...

Niin ihania vaihtoja!!

Sini Helmi kirjoitti...

Löytyypä täältä kauniita töitä, niin pisteltyjä kuin ommeltuja!!!

Mitä kuuluu tämän "alueen" pistelymaailmaan?

Kauniita kevätpäiviä sinulle!

Marielisa kirjoitti...

Ihana vaihto teillä! =)

Tilkkupeittosi on suloinen, enkä kyllä minäkään olisi huomannut niitä valkoisia paloja, ellet olisi maininnut. ;) Mutta tiedätkös, tilkkupeitoissahan tulisikin (jonkun uskomuksen mukaan) ollakin pieni virhe - ainakin sellainen, jonka tekijä itse tietää muttei ehkä muille näy...

Minä ajattelin kans ehdottaa, että kirjailisit siihen toiseen valkoiseen palaan jotain.

Mukavaa vappua!

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Voi vitsit, että on ihania vaihtoja! :)

Lumiruusu kirjoitti...

Niin suloisia pistelyjä ja hurmaavia juttuja kaikki muutkin.
Tuo tyyli on niin ihanaa että sanat loppuu..unelmavaihtoja molemmat kokonaisuudet.

Irmeli kirjoitti...

No, mitäs muuta tähän nyt voisi kirjoittaakaan kuin, että hykerryttävän ihanat vaihdot molempiin suuntiin!

Maria kirjoitti...

Aivan ihanat vaihdot! Todella kauniit pistelyt. Pian päästään puutarhatöihin!

Hanni kirjoitti...

Ihastuttavia juttuja olet touhuillut! Ja Onnea onnistuneesta tilkkutyöstä, peitto on soma!!

Ulla kirjoitti...

Voi kun teillä oli ihana vaihto!!! Oikein kateellisena täällä ihailen.

Srinity kirjoitti...

Kauniit paketit ovat vaihtaneet omistajia. Ihania pistelyitä! :)

Márti kirjoitti...

Beautiful work!!!!! :)