maanantai 19. huhtikuuta 2010

Keväisiä ristipistoja

Vihdoinkin jotain uutta valmista itselle ristipistojen osalta. Ihan jo luulin, että valmista ei tänä keväänä tule ollenkaan, mutta jostain onneksi sain puhtia kaivaa ompelukoneen esille ja viimeistellä muutama keväinen työ. Vaihtojahan olen kyllä oikeinkin ahkerasti pistellyt parin viimeisen kuukauden aikana ja niiden lomassa aina välillä koittanut saada itselle tulevia töitäkin eteenpäin. Nyt on kaikki kevään vaihdot pisteltyinä ja melkein valmiina postitettavaksikin ja omat työt ihan valmiina ja esilllä myös. Mukavaa saada monta valmiiksi samoihin aikoihin,pääsee taas vähän suunnittelemaan uusia juttuja.

Eka oma valmis on Country Cottage Needleworksin Spring violets, joka on ikäänkyin kyltti ja se on menossa seinälle, kunhan keksin sopivan kiinnityssysteemin. Pistelyn ja taustakankaan välissä ei ole mitään, eli se on melkoisen lerppu. Jos en keksi sopivaa kiinnitystapaa, liimaan sen varmaan pahville ja laitan hyllylle, joka on myöhemmin tulossa kuistille. Sinne ajattelin laittaa kaikki puutarha-aiheiset ristipistot ja kukkaprinteistä teen lisää tauluja ja kylttejä myös.

Sydämeksi ompelin Lizzie Katen netistä löytyneen mallin Garden patch ja siksakilla paikan tapaan ompelin sen sydämen päälle.

P.S. Arvonta lähestyy :)

8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Ihanat keväiset värit ja kivat mallit! Aurinkoisia päiviä Sinulle toivottaa Maria

MariL kirjoitti...

Kauniita pistelyitä! Ihana etenkin tuo sydän. :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Oi kun ihania. On aina niin mukavaa saada valmiiksi :)

Minna kirjoitti...

Ihania :)

Irmeli kirjoitti...

Kauniita ovat taas molemmat ja ihanat keväiset värit.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Vitsi, miten kauniita nuo työsi ovat!

Ihanaa loppuviikkoa!

terhipäivikki kirjoitti...

Osaat tehdä ihanan kauniita pistelyjä. Itsekin olen muutaman tehnyt, mutta aika ei oikein riitä kaikkeen. Rohkeasti vaan kirjoittele muitakin sisustusjuttuja!!

Lennu kirjoitti...

Tosi ihania nämäkin!