maanantai 8. maaliskuuta 2010

Väriterapiaa

Vaikka meidän kodin pääsävy onkin vaalea, löytyy täältä myös värejä joka lähtöön. Vaaleanpunaisen ja vihreän rinnalle ja jopa niiden ohi on näin kevään alkajaisiksi kiilannut vedenvihreä, vaaleanturkoosi ja vaaleansininen. Väreistä saa paljon voimaa ja on kiva muuttaa kodin ilmettä aina vuodenaikojen ja fiiliksen mukaan käyttämällä eri värejä ja sävyjä. Täytyy sanoa että pidän kaikista väreistä kunhan niissä on oikea sävy. Näin keväällä miellyttää taas kaikki pastellisävyt ja nyt eniten siis nuo sinisen vivahteet.

Uusin valmistunut pistely on pikkuinen tyyny, L´R de rien´in malli Miniature au Jardin, lankana vedenvihreä DMC. Puutarha-aihaisena se roikkuu nyt nupuillaan olevassa perunanarsississa ja sen vierestä löytyy laventeli. Saa nähdä saanko sen kukkimaan, yhtään kukkaan viittaavaa siinä ei vielä näy.



Pieni vilautus keittiöstäkin. Siellä on meneillään vaalennusprojekti ja täytyy sanoa, että siitä tulee enemmän kuin kiva. Uudet tapetit on jo paikoillaan sekä astiankuivauskaapin tilalle tulleet avohyllyt. Nyt on astioille tilaa ja lisää tulee, siis tilaa ja ehkä astioitakin :). Tähän asiaan palaan vielä, kunhan tulee vähän enemmän valmista.

Pääsiäismunat ovat lisääntyneet kahdella. Virkattujen seuraksi pääsi viimevuotiset avattavat Mailegit.

40- vuotislahjaksi sain äitini vanhan Arabian Domino sarjan teeastiaston. Se ostettiin 20 vuotta sitten ja voisin veikata, että sitä ei ole koskaan käytetty. Ihanat värit tässä sarjassa ja se vedenvihreäkin löytyy. Uskoisin että innostus tähän väriin syntyi juuri tästä astiastosta, kun sitä koko talven olen tuijotellut. Käyttämättä se on toistaiseksi meilläkin, mutta ensi viikon 6 -vuotissynttäreillä ainakin kupit pitää korkata.




Uusin mariskooli pikkuisena ja Kivituikku tästä uutuusväristä kuuluu sarjaan pakko saada. Uutuusvärejä en ole moneen vuoteen enää ostanut, mutta nyt on sellainen sävy, että ilman ei voi olla. Jos vaikka nekin sinne synttäreille...








12 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Heippa ja tosi kiva, kun kävit blogissani! Sinulla on hurmaavia ristipistotöitä! Ja virkatut munat ovat huippuhienoja. Teeastiastossasi on ihanat värit ja kaunis kuvio, en ole ennen törmännytkään tuohon malliin. Laitan blogisi muistiin ja alan piipahtelemaan useamminkin. Olen otettu jos haluat tilata puodistani jotain =D

Maajo kirjoitti...

Tässä uusi lukija ilmoittautuu! Olen täällä pari kertaa aiemminkin käynyt, nyt vasta naputtelen terveisiä. Aivan ihanat sivut sinulla ja tosi taidokkaita ja nättejä nuo ristipistotyöt. Olen itsekin tehnyt ristipistoja, mutta tosi vähän, ehkä vain parikymmentä koko elämäni aikana.
Sivuiltasi saa kivasti inspiraatiota! Tykkään erityisesti näistä ristipistotöittesi värimaailmasta, aivan tosi huippuja murrettuja värejä näissä töissä, ja on ne mallitkin tietysti kivoja.
Sivu on suosikeissa ja kyllä aion käydä täällä jatkossakin:)

Katri kirjoitti...

Vaikka en yleensä pastellisävyistä kovasti pidäkään, niin niillä on ehdottomasti paikkansa keväällä!

Ihanan näköinen astiasto!

Mukavaa kevättä! Eiköhän tuo lumipaljouskin ala sulamaan kun aurinko vielä vähän aikaa paistaa...

Lumiruusu kirjoitti...

Hei Mari!

Blogisi on aivan alusta asti inspiroinut minua!
Aina on uutta kaunista katseltavaa..
Olet niin oikeassa kun kirjoitit että kaikki värit on kivoja kun vain sävy on oikea!
Minulla on lempiväri punainen talvella tumma ja keväällä pastellinen.
Valkoinen käy aina ja kaiken kanssa se tuo valoa.
En ole ollut koskaan sinisen ystävä mutta juuri tiettyt sävyt sopivat kuin mausteeksi kaiken pun. ja pinkin keskelle.
Keväällä varsinkin pitää olla myös jotakin pientä keltaista kuin auringon läiskäksi.
Ja tietenkin neutraaleja sävyjä jotta syntyy harmonia!
Ihana turkoosinvaalea koriste-ihan uusi suunnittelija minulle.

Maria kirjoitti...

Hei, ihanan keväistä! Keittiöstäsi tulee viihtyisä. Kyllä värit tekevät hyvää mieltä. Huomaan, että pimeänä aikana kaipaan voimakkaita värejä ja taas kevään ja kesän värit saavat olla herkkiä ja hentoja. Pistelysi ovat aina hienoja!

Marika kirjoitti...

Aivan ihana tuo mini-puutarha pistely ! Mari-skooli tuossa värissä on hirmuisen kaunis.

Sari (saristitching) kirjoitti...

6 vuotta! Kuka teillä 6 täyttää? Helmi? Oikeesti?

Ihanalta näyttää keittiö - tarvii päästä katsomaan :)

Irmeli kirjoitti...

Aivan ihania juttuja täällä taas esillä, niin keväisen raikkaita kaikki, niin astiat kuin pistelytkin :). Tuo au jardin malli on tosi ihana ja väri myös. Minulle nuo sinisen ja siniseen vivahtavat värisävyt ovat lapsesta saakka olleet ihan ykköslemppareitani vaikka tietysti tykkään monista muistakin väreistä ja vaihtuvat tosiaan vähän vuodenaikojen mukaan. Mukavaa kevään odotusta :).

Mari kirjoitti...

Kivakiva, uusia lukijoita, kiva kun kävitte ja tervetuloa uudelleen :). Mä tuun vierailulle kanssa, tottakai.

Ja kiva kun kerroitte värifiiliksistä muutkin, tois kiva lukea mistä muut tykkää.

Sari; Helmipä hyvinkin, viikon päästä. Toivottavasti pääset pian keittötä ihmettelemään ja muutenkin :) Pääsiäisenä vaikka tai milloin vain.

Kirsi kirjoitti...

Ihana teeastiasto! Minun katseeni bongailen nykyään kaikenlaista keltaista ja vihreää. Tulis jo kevät!

Lennu kirjoitti...

Oi miten nättejä keväisiä värejä! Tosi kaunis pistely, ihanan värin olet valinnut siihen. Aurinkoista viikonloppua! Kyllä kevät jonakin päivänä hiippailee... :)

Kultsin kämppä kirjoitti...

Kauniita pääsiäismunia! Itsellänikin on koristeluprojekti juuri meneillään ja nyt, nähtyäni sinun munasi, taidankin vaihtaa suunnitelman ihan uudeksi.