tiistai 30. kesäkuuta 2009

Kesäkeittiö / Summerkitchen


Viime viikolla saatiin uusi kesäkeittiö kokonaan valmiiksi ja samaan aikaan juhlittiin esikoisen 13-vuotissynttäreitä. Synttäreiden aikaan saadaan aina nauttia myös juhannusruusun kauniista kukinnasta ja tapana on ollut kuvauttaa tyttö ruusupuskan edessä koska syntymäpäivänsä on aina juhannuksena. Tänä vuonna kyllä neiti kyseenalaisti koko homman, mutta jonkunlainen otos pienen neuvottelun jälkeen saatiin kuitenkin otettua :)

Kesäkeittiö on nyt tilavampi kuin vanha, nyt mahdutaan koko perhe pöydän ympärille. Muutama lisäys on kuvien ottamisen jälkeen tullut, mm. sälekaihtimet kahdelle seinustalle suojaamaan paahteelta. Näillä keleillä siellä on kyllä tullut istuskeltua lähes päivät läpeensä ja sälekaihtimet ovat olleet ihan ehdoton juttu, koska aurinko paistaa tuohon kuitenkin suurimman osan päivää. Vasta ihan illalla se jää varjoon.

Helteillä jatketaan kohti heinäkuuta, ihanaa!






sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Sweet tooth MailArt




MailArt Friends ryhmän yksi kuorivaihto on taas takana. Tällä kertaa vuorossa oli herkkuaiheinen vaihto. Kuoreen piti pistellä tietenkin jotain herkullista ja mukaan laittaa jotain makeaa omasta maasta. Minä tein kuoren Joannelle Malesiaan ja karkiksi laitoin tietenkin suomalaista salmiakkia. Kommenttia en ole vielä saanut oliko salmiakki Joannen mieleen :)

Oman kuoreni sain Dawnilta Yhdysvalloista. Pistely oli suklaa-aiheinen ja cookies- napit olivat Dawnin pojan tekemät. Karkit ovat kuulemma suosittuja USAssa ystävänpäivän aikaan. Mukana oli vielä pala kangasta ja kaunis saksikoru.



Joannen kuoreen käytin CCN:n malleja ja Tilda -nappeja. Aiheeseen sopiva postimerkki, nauhat ja taustakangas oli hankittu valmiiksi jo ennen tätä vaihtoa. Kangas on persikanväristä pellavaa ja lankoina käytin Crescent Coloursin lankoja.





Ylläriksi laitoin salmiakin lisäksi kortin, Tildanappeja ja konvehtikangasta.







lauantai 20. kesäkuuta 2009

Terveisiä Tanskasta / Greetings from Denmark


Käytiin autoilemassa menneellä viikolla Ruotsissa ja Tanskassa. Tukholmasta ajettiin Kööpenhaminaan, jossa viivyttiin kolme päivää. Paluumatkalla ajeltiin Tanskan maaseudulla ja meren rannalla. Sillä reissulla nähtiin ehdottomasti matkan kauneimmat maisemat ja hauskimmat talot sekä tehtiin hyviä ostoksia. Maaseutu teki suuremman vaikutuksen kuin Kööpenhamina, joka oli kovin, kovin kallis kaupunki. Kaunis toki sekin ja paljon nähtävää, mutta näin maalaisromantiikan ystävälle ne olkikattoiset talot vaan oli kivempi juttu. Harmi vaan kun kamerasta loppui akku juuri kun tuli paljon kuvattavaa, joten ne ihanimmat paikat jäi nyt kuvaamatta.

Kylmä oli etelämmässäkin, sateelta sentään vältyttiin. Moni kiva nähtävyys meni vähän ohi, kun pikaiseen poikettiin jotain katsomaan ja aina oli kylmä, vaikka oltiin vaatteiden puolesta hyvin varustautunut. Ainoa sade- ja sumuhetki oli juuri Ruotsin puolella Grännan lähellä sijaitsevan Brahehusin linnanraunioiden kohdalla. Huikeaa järvimaisemaa linnan ikkunoista emme siis onnistuneet näkemään.


Ensimmäinen Kööpenhaminan päivä oli omistettu lapsille sopivilla puuhilla ja siihen kuului käynti eläintarhassa ja Tivolissa. Kumpikin oli kivoja paikkoja myös aikuisille, Tivolissa varsinkin riitti ihasteltavaa. Siellä oli sopivan vanhanaikanen tunnelma ja nykyaikaisten laitteiden lisäksi
paljon perinteistä katseltavaa.




Kööpenhaminan pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu Nyhavnin kanavaranta, jonka värikkäiden ja yhteenrakennettujen talojen alakerrat ovat nykyisin ravintoloina. Me teimme tästä kohtaa tunnin mittaisen veneretken, joka tutustutti kaupunkiin paremmin kuin jalkaisin olisi koskaan ehtinyt tutustumaan.
Kuningaskunnan tunnuksia, kruunuja voi bongata monesta paikasta, mm. kirkontorneista.



Hotellihuoneen ikkunasta oli hyvät näkymät Fredriksbergin kaupunginosaan.



Paluumatkalla Ruotsin puolella pysähdyttiin Grännan kaupunkiin, joka on kuuluisa polka gris karkeistaan. Ja voi että miten viehättävä ja vanhanaikainen paikka se olikaan. Siellä voisi joskus viettää aikaa vähän pidempäänkin. Piparminttukarkkeja tuli ostettua monenmoisia kotiin ja tuliaisiksi.



Ostoksia tein tottakai. Lähinnä mielessä olivat Greengaten ja Ricen astiat ja kumpiakin löysin sitten kunnolla sieltä viimeisestä Tanskan kohteesta eli Gillelejen rantakaupungista. Kööpenhaminassa oli enemmän tarjolla designjuttuja, ei niinkään Suomen nettikaupoista tuttuja tuotemerkkejä. Muutamasta pikkupuodista GG:tä pääkaupungista löysin, mutta hinta oli siellä vähintään sama kuin täällä, enemmänkin. Gillelejestä sitten löytyi paratiisi, josta siis ostelin yhtä ja toista.
Lattekuppeja ostin aina kaksi saman väristä, vihreiden ja ruusuisten lisäksi,sini- ja beigepilkulliset. Kannukokoelmaan pääsi beigepilkullinen kannu ja Grännasta otin muistoksi kahvilasta Jaffapullon, joka on kivasti vanhanaikaisen näköinen.






Tässä niitä polka gris karkkeja erimakuisina ja näteissä purkeissa.Kuvaan pääsi myös Tillykke nauha, joka vaan on niin söpöä :)




Tässä sinkkitalo, eka köyhänhopeinen tuikkuni, hauskat kukkakynttilät alusineen ja hyasinttimaljakko. Sisustuslehtiä ostin ison nipun tietenkin ja nyt niiden sekä uusien tavaroiden vuoksi päässä suhisee sata ja yksi ideaa miten haluaa kotia taas uudistaa. Pitää siis tarttua tuumasta toimeen, eikä vain haaveilla.


Kiva reissu kaiken kaikkiaan, paljon nähtiin, koettiin ja opittiin ensivisiitillä Tanskaan.












keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Touching the autumn sky




Tässä se nyt on.




Mirabilian Touching the autumn sky, jonka aloitin varmaan kaksi vuotta sitten syksyllä. Pitkään ja hartaasti olen sitä pistellyt,välillä laitoin sen pitkäksi aikaa lepäämään ja taas kaivoin esille. Kaunis se on väreiltään ja aiheeltaan, mutta jotenkin isojen töiden tekeminen ei viime vuosina ole ollut mun juttuni. Helmien ompeleminen oli myös ajatuksena vähän pelottavaa, mutta onneksi uskaltauduin ne tähän laittamaan, sehän oli ihan helppoa.



Mirabilia: Touching the autumn sky
32 count Zweigard misty blue linen
threads DMC, pearls Mill Hill



torstai 4. kesäkuuta 2009

Yksivärinen vaihto/Monochromatic exchange

Lennun järjestämässä yksivärisessä vaihdossa sain uskomattoman kaunista postia Ritvalta. Vaihdossa piti pistellä saajan lempivärillä jotain ja minä ilmoitin lemppariväreikseni tietenkin vaaleanpunaisen ja valkoisen. Pistelyn lisäksi mukaan laitettiin myös joku lempivärinen juttu.

Ritva pisteli minulle saksikotelon valkoisella langalla hennon vaaleanpunaiselle pellavakankaalle.Pistelyn aiheena on aina niin ihania ruusuja. Yllätyksenä oli pistelijän lankaroskis omalla nimellä varustettuna ja vielä Tildakortti. Olen näitä roskiksia Oulun seudun pistelijöiden blogeissa ihastellut ja ajatellut, että pitääpä pyytää Ritvalta tilaustyönä samanmoinen :). Tämä sopii tosi hyvin pistelynojatuoliini ja oli jo kovassa käytössä tänään. Nyt pysyvät myös sakset tallessa. Yleensä saan haaskattua kallista pistelyaikaa saksien etsimiseen, kun ne aina katoavat nojatuolin uumeniin.

Kiitos Ritvalle kauniista pistelyistä, enempää eivät voisi minulle sopivia olla niin tyyliltään kuin väreiltään.





Minä pistelin Minnalle neulakotelon. Minnan lemppariväri tällä hetkellä on ruskea, joten valitsin DMC:n ruskean langan, numeroa en huomannut laittaa ylös. Saksikotelo on pistelty 28 count evelle ja sisäpuolen kangas on vaaleammanruskeaa pellavaa. Malli on Violariumista saatu Couleur d´etoilen ilmaismalli ja takakannen kirjain saman suunnittelijan. Yllätyksenä oli jobelan eveä väriltään coffee.











tiistai 2. kesäkuuta 2009

Sininen/ Ruusuvaihto Blue/rose exchange

Kesän alkamisen kunniaksi järkättiin Tuulan kanssa teemavaihto. Kumpikin valkkasi teeman jonka mukaan pisteltiin jotain ja laitettiin pakettiin tietenkin jotain muutakin aiheeseen sopivaa. Tuula laittoi minulle kaikkea ruusuista ja minä Tuulalle sinistä.

Ihanista ihanimman vaihdon sainkin taas kerran, paketista löytyi tällainen pistelty koriste, jossa itse asiassa yhdistyy kolme lemppariaihettani: ruusu, sydän ja enkeli.


Tildakangasta, kirjepaperia ja kuoria, ruusunappeja ja satiiniruusuja
Kiitos Tuula ihanuuksista :)!
Ruusuja, pitsiä ja pilkkuja, enempää ei voisi mulle sopivaa olla :)





Tuulalle lähetin pinkeepin, jonka malli on Isa Vautierin Cub Love mallista, yksi osa siitä. Se on pistelty vaaleansiniselle evelle DMC:n langalla numero 931. Koristeena Tildanauhaa ja organzarusetti.




Taustalle sain laitettua jotain ruusuista minäkin.


Sinisen lisäksi teemaksi tuli myös lintu, sitä löytyy myös kortista ja ristipistomallista ( Plum Street Samplers: Christmas Tea).
Sinisiä lankoja, pellavakangasta ja Tildanauhaa lisäksi.


Yksivärinen vaihto on mennyt perille Minnalle, omaani odottelen vielä, joten lisää vaihtokuvia luvassa toivottavasti piakkoin.





maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kesä ja loma / Summer & vacation


Vihdoinkin alkoi kauan kaivattu kesäloma ilman aikatauluja. Viimeiset viikot ovat olleet kovin kiireisiä ihan mukavalla tavalla. Viime viikko oli kuitenkin myös luopumisen aikaa ja se kyllä verotti niin henkisesti kuin fyysisestikin ja kesäloman alkaminen on siis enemmän kuin paikallaan ainakin minulle.
Pieniä ja vähän suurempia muutoksia sisältyi siis viime viikkoon. Pikkuisin täytti kolme vuotta ja sitä toki juhlittiin ilosissa merkeissä kahteen kertaan. Samalla loppui kuitenkin hoitovapaani ja työni perhepäivähoitajana täällä kotona. Kotiäitinä saan olla vielä kesän ajan, syksyllä on sitten paluu työelämään ja meidän perheen ruuhkavuodet taitavat sen myötä alkaa.



Haikein hetki oli kuitenkin esikoisen kevätjuhla, koska nyt tuttu luokka ja opettaja jää taakse ja edessä on siirtyminen yläasteelle. Kuudesluokkalaiset eivät kyllä haikeilta vaikuttaneet ollenkaan, mutta opettajalle ja äideille se oli kova paikka. Itse en tunnu käsittävän ollenkaan, että vanhin on jo noin iso ja syksyllä hänelläkin tulossa isoja muutoksia. No lapset kyllä pärjää, minulle tämäkin juttu on tällä hetkellä liian suuri käsiteltäväksi.



Ihanien ilmojen vuoksi ollaan oltu kaiket päivät ulkona. Viime viikolla saatiin ihastella omenapuun kukintaa. Nyt se on jo ohi ja maa valkoisenaan omenankukkia. Muutamia uusia kukkia olen hankkinut ruukkuihin, istuttanut kasvimaalle salaattia, rucolaa ja sileälehtistä persiljaa. Mies jatkoi terassin laajennusta kesäkeittiön kohdalla ja sai purettua vanhasta katon ja kulmakehikot pois ja on nyt nikkaroinut uudet tilalle. Saapa nähdä miltä lopputulos näyttää, se on täysin hänen projektinsa, johon en ole millään tavalla puuttunut. Omin päin oli kyllä taas valkannut värin ja sehän oli yllätys yllätys valkoinen :). Toivottavasti jo ensi viikonloppuna se valmistuisi ja saisi sitten sateellakin siellä istuskella ja grillailla jos siltä tuntuu.



Ristipistojakin olen tietty tehnyt. Vähän liikaakin yläselän mielestä ja loman kunniaksi asetin itseni pistelykieltoon, kunnes pahin kipu selästä lakkaa. Toivottavasti pian, sillä kesällä on monta kivaa vaihtoa vielä tekemättä ja niitä tekisi mieli jo aloitella. Tänään lähtee kolme vaihtoa matkaan, jotain ruskeaa, jotain sinistä ja herkku - aiheinen kirjekuori. Hienoja postipäiviä siis luvassa tälle viikolle myös tännepäin :)