tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pääsiäispostia ja puikulaperuna / Eastermail


Ihanaa postia löytyi taas tänään postilaatikosta kaksin kappalein. Kummasti piristää harmaata arkipäivää mukavan postin saapuminen.



Sari lähetti pääsiäiskortin, jossa on virkattu perhoskoriste. Tämän aion laittaa kevätakkiini koristeeksi.



Kiitos Sari!









Leenaltakin sain taas postia, tällä kertaa saapui Anna hyvän kiertää jutut. Nimen omaan jutut, sillä suloisia pieniä Tildamansikoita sain koko kulhollisen. Nämä myös tuoksuvat mansikoilta, sisälle on laitettu Partyliten mansikkaraparperin tuoksuisia kynttilänpaloja.






Hauska sattuma, että laitoin viikonloppuna keittiöön esille muutaman mansikkaisen jutun. Mansikkainen kulho siis sopii paremmin kuin hyvin joukon jatkoksi.


Kiitos Leena :)!







Pääsiäiskoristelut on lähes kokonaan tekemättä ja taitavat jäädäkin. Yhden uuden pääsiäispistelyn sain tehtyä vanhojen joukkoon. Siitä tuli kyllä enenmmänkin puikulaperuna kuin munanmuotoinen koriste, mutta saa kelvata.



Malli on JBW Designsin Very merry spring. Kangas on vaaleanvihreää eveä ja lankana DMC:n liukuvärjätty keltainen. Lanka saisi olla tummempaa, vähän tuo teksti hukkuu kankaaseen.
















3 kommenttia:

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania nuo mansikat! Tosi kiva idea laittaa sinne sisälle niitä kynttilänpalasia! Hauska puikula :)

Irmeli kirjoitti...

Ihania juttuja olet saanut. Sarin perhonen on niin sievä ja mansikat ovat herkullisen näköisiä ja jos vielä tuoksuvatkin mansikalle, niin ah onnea! Munapuikula on myös kiva!
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

tina kirjoitti...

Voi kiitos viimeisestä!Oli mukavaa ja voi että täällä taas kaikkea ihanaa.Olen käyttänyt Partyliten tuikkivii vaatekomerossa hajusteena mutta tuo oli kyllä todella hyvä idis pistää niitä mansikoihin.
Puikulamuna vallan fantsu!
Iloista pääsiäistä teidän poppoolle!