sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Viikon pistelyt

Tämän viikon olen viettänyt ikäänkuin talviunta. Päivät lasten kanssa touhutessa ovat veroittaneet sen verran, että iltaisin en ole jaksanut tehdä mitään muuta kuin istua nojatuolissani ja pistellä. Mutta mukavaahan sekin on välillä, olla vaan.

Omien pistelyiden lisäksi, viikkoa ilahdutti Michelleltä Kreikasta saapunut Valentinekuori. Kiitos Michelle, tämä on tosi kaunis! (Thank you Michelle, this one is very beautiful!). Kuoren mukana tuli Ystävänpäiväkortti, kaksi punasävyistä lankatokkaa ja kirsikkasuklaata.







Viime viikonloppuna oli SAL joulukoristepistely Ellin kanssa ja sain pisteltyä kaksi koristetta. Viimeistelyä mietin vielä, koska huomasin, että kaikki viimeaikaiset pistelyni ovat kaikki samalla kaavalla tehty; ommeltu pieneksi tyynyksi ja koristeltu organzanauhalla ja nuppineulalla :). Voisi siis kehittää jotain uutta. Kummatkin mallit ovat Just Cross Stitch lehtien joulukoristenumeroista. Oli tosi kiva pistellä joulua heti alkuvuodesta, tällä tyylillä niitä valmistuukin ensi jouluksi aikamoinen määrä.



LHN:n Little Women sarjasta sain valmiiksi Reading mallin, se on tutun oloisesti viimeistelty. Valokuvaamisessa oli ongelmia, millään ei tahtonut oikeat värisävyt tulla esiin. Tämä on hyvin liila, ehkä vähän liiankin, vaikka se yksi lempiväreistäni onkin.


Sain pisteltyä myös aakkosvaihdon, lähettyä muutaman synttärilahjan ja kaksi pisteltyä kuorta. Varsin hyvä ristipistoviikko siis :)



5 kommenttia:

temari by the sea kirjoitti...

You Are welcome and I am sopleased you liked it, hugs Michelle

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun minäkin voisin laittaa kuvasarjan valmistuneista töistä :D Mutta minulla ei siis tietenkää ole valmistunut mikään.. Eikai se kovin yllätys ollutkaan ;)) Hienoja pistelyjä olet kyllä tehnyt!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Voi kun ihana tuo elefantti kirjekuoressa :)

Kivoja pistelyitä olet taas tehnyt!

tania kirjoitti...

E' tutto bello,ma il cuscinetto color lilla con la bimba è adorabile!
ti auguro una buona serata e un buon inizio settimana
Mary

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Ihana kuori taas! :)
PS. Ootko sä tulossa sinne Violariumin viikonloppuun???