torstai 1. tammikuuta 2009

Joululahjoja

Ihan pikkuinen kurkistus vielä jouluun. Pistelynurkkaus näytti joulunaikaan tällaiseltä:



Tänään heivasin joulun ulos ja otin esille koko syksyn piilossa olleet vaaleanpunaiset tavarat. Näyttää kivan hempeältä voimakkaiden jouluvärien jälkeen. Pistelynurkkaus siis näyttää taas ihan erilaiselta. Nämä sydämet jäivät tietenkin paikoilleen ja God Jul kyltin otin vain pois.


Nyt on otettu myös uudet kuvat saamistani joululahjoista, mutta tälläkään kertaa kaikki ei mennyt ihan putkeen. Otin paljon kuvia tänään ja kuitenkin osa kuvista oli oudosti hävinnyt jonnekin kamerasta. En kyllä ymmärrä yhtään ja nytkään en siis voi ihan kaikkia lahjakuvia näyttää.




Tässä paketti jonka itse lähetin Jaanalle. Hänellä ei ole blogia, joten ajattelin sen vuoksi näyttää koko lähetyksestä kuvan.





Sarilta sain karpalonpunaisen tyynyn sydänaiheisella pistelyllä. Tämä on niin kaunis ja minulle sopiva, että tämä saa koristaa pistelynojatuoliani koko vuoden. Sarin paketista löytyi myös kaunista punaista lankaa ja konvehteja.





Tuulia pisteli minulle pienen pienen sydänkoristeen, karpalonpunainen sekin.








Paketissa oli mukana myös vaikka mitä ihanaa; kullattuja neuloja, silkkilankoja, liukuvärjättyjä lankoja, kangasta, ristipistomallikirja ja kaksi kittiä, jotka pistellään plastic canvasille.





Elli pisteli siis lumiukkokoristeen ja valitettavasti kuva muista lahjoista oli kamerasta harmillisesti hävinnyt.





Kiitos kaikille ihanista lahjoista!




3 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Ihana tuo tyyny! Tosi kaunis malli :)

MariL kirjoitti...

Kauniita pistelyitä olet saanut lahjoiksi! Hyvää alkanutta vuotta! :)

tina kirjoitti...

Ihania lahjoja!
Vaaleanpunainen tuntuu luontevalta joulun jälkeen ja jotenkin se on lupaus keväästä.
Mahtavaa alkanutta vuotta teille!
t.toipilaat