sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Caffe latte ja cappuccino

Syksyiset ristipistokoristeet vaihtuivat jouluisiin tänä viikonloppuna. Ihastelen näitä hetken tässä korissa ja ripustelen niitä sitten pikkuhiljaa eri puolille taloa, kun keksin jokaiselle sopivan paikan. Pienimmät pääsevät tietenkin joulukuuseen.

Muuten kulunut viikko ristipistojen osalta on pitänyt sisällään jouluvaihtojen tekoa. Muutama valmistui ja jäljellä olevien mallit on jo valittu. Ihanaa pistellä taas monta vaihtoa peräkkäin ja samalla suunnitella mitä kaikkea muuta niihin jouluisiin paketteihin laittaisi mukaan.



Kesäisen pintaremontin jäljiltä seinät ovat vielä lähes tyhjillään, meillä tunnetusti kestää loppusilauksien tekeminen aina luvattoman kauan. Keittiön ja ruokahuoneen välissä on kaksi hyllyä ja sopivasti seinätilaa tauluille. Hyllyille olen laittanut espressopannuja, kuppeja, kannuja ja muutama aiheeseen sopiva kyltti odottaa kiinnitystä, kuin myös kehystämöstä vihdoinkin haettu taulu.

Koska naulaaja reissaa maailmalla vielä hyvän aikaa, taitaa hyllyille seuraavaksi ilmestyä jotain jouluisempaa ja sitten joulun jälkeen vasta on valmiin kahviaiheen vuoro.















Kannukokoelman alku näyttää tältä. Ajatuksissa olisi kerätä erikokoisia kannuja enemmänkin. Seuraavaksi on pakko saada Greengaten pilkullinen, vielä kun osaisi päättää minkävärisen haluaisin, punainen on vahvoilla tällä hetkellä tai harmaa tai...







11 kommenttia:

Lennu kirjoitti...

Kauniita sisustuskuvia täällä taas! Ihana aina vierailla blogissasi :) Joulupistelyt näyttävät kauniilta korissa, eikö olekin ihana alkaa pikkuhiljaa joulufiilistelyjä? Täällä on vielä viimeinen syksyinen pistely menossa vaihtoa varten, mutta sitten alkaa jouluisten vuoro.

Elli kirjoitti...

Vautsi!! Aivan ihania joulukoristeita. Kahvitaulukin on todella ihana, semmoista katselee kyllä ilokseen :)
Olet taas ollut ahkerana. Milloinkohan tässä itse saisi aikaiseksi viimeistellä jotain.. :D

sari.i. kirjoitti...

Ihania koristeita - ja ihania kannuja!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Huokaisee....onpa kaunista!!
Mä aloitan huomenna tai ylihuomenna pistelemään jouluvaihtoja kun saan todennäköisesti jo huomenna jouluvaihtoja varten kankaatkin plus siihen sopivat tilpehöörit. Nyt viikonloppuna olen ahkerasti pistellyt uutta työtä ja sekin valmistuu pian, siitä sitten noin parin päivän päästä kuvaa blogiini.

Johanna
www.onni71nen.vuodatus.net/

Sari kirjoitti...

Ihania nuo jouluiset pikkupistelyt! Ja kahvitaulu on niin ihana! Oli taas tosi kiva nähdä :)

Hanneloore kirjoitti...

Moikka Mari.
Täällä ihastelemassa ihania töitäsi:)
Oli taas aikaa kun viimeksi kerkesin kiertelemään muiden blogeja. Sinullakin oli aivan ihania kuvia kaikista ihanuuksista. Mullakin on kankaita noita sydämiä varten mutta enpä vaan oo saanut aikaiseksi. Kauniita ovat tosissaan nuo sinkkiastiat. Siihen pumpputorille on nyt tullut uusi sisutusliike ja siellä oli kivoja sinkkiastioita. Ootko jo käynyt kaupoilla;)
Kuulumisiin
Hanneloore

Hanneloore kirjoitti...

Moikka.
Unohdin kysyä että saanko laittaa sinut blogilistaani? Löydän tänne taas helpommin uudelleen:)

Hanneloore

Marika kirjoitti...

Tuo kaffe-taulu on aivan uskomattoman upea !! Jotain tuon tyylistä olin minäkin niistä suunnitellut !! Saanko matkia ? Tosin toteutus varmaan viivästyy koska pistelyt ovat vielä tekemättä! :-)

mustikka kirjoitti...

Kiva satsi joulukoristeita sopivassa mittakaavassa =)

tina kirjoitti...

Voi Mari sä olet kyllä ihan mahdoton aivan ihania ja monta.Komeat kyltit sulla!Käy kurkkaamassa mulla on jotain sulle;0)

t.hidas pistelijä

niina kirjoitti...

Kyllä on ihania ristipistokoristeita. Niitä on mukava sitten jouluna ihailla:)
http://pumpuliina.vuodatus.net