sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

LHN:n kahvisarja

Ennen matkaa sain valmiiksi kaikki kolme osaa Little House Needleworksin ihanasta kahvisarjasta. Nämä pisteltiin Crescent Coloursin silkkilangoilla ja kankaaksi valitsin 32 count Belfastin pellavakankaan nimeltä Light mocha. Langat tulivat mallien mukana ja ohjeessa neuvottiin pistelemään mallit yhdellä langan säikeellä. Tapani mukaan aloitin kuitenkin hätäisesti ja hyvän matkaa pisteltyäni huomasin että langat ei ehkä riitäkään kahdellä säikeellä pistellessä. Hyvin kuitenkin riittivät, paitsi että Frappuccino paketissa Vanilla pudding niminen lanka oli aivan valkoinen ja muissa kahdessa kermanvärinen. Viimeisen eli Caffe latten kuppiin jouduin sitten käyttämään molemman sävyisiä lankoja ja väriero on huomattava, kuten alimmasta kuvasta näkyy. Ei mitenkään maailman kaunein kuppi, mutta saa nyt kelvata noin.
Tarkoitus on kehystyttää nämä samaan kehykseen tummanruskean paspiksen kera.







Seuravat pari viikkoa aion pistellä elokuussa olevia vaihtoja ja pistelimpä jo innoissani kaikkein kauimmaisena olevan vaihdonkin pistelyosuuden.
Tarkoitus on myös saada muutama kauan tekeillä ollut juttu edes vähän eteenpäin, mutta mielessä pyörii kyllä jo seuraavan LHN/CNN työn aloittaminen, joten saapa taas nähdä, miten hyvin alustavat suunnitelmat toteutuvat.



















5 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Tervetuloa kotiin :)
Olenkin jo odotellut päivitystä tänne. Noista kupeista tulee varmaan ihana taulu :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihanat "kupposet" :)

Tuula kirjoitti...

Tervetuloa kotiin, kiva kuulla että reissu oli onnistunut. Aivan ihanat kupit olet pistellyt, tykkään kyllä kovasti kun itsekin olen "keittiö"-aiheisten fani.

Ollaan kuulolla, mailailen kun vähän tämä työhässäkkä hellittää...

Anonyymi kirjoitti...

Todella hienoja kupposia, ja kyllä se alimmainenkin kuppi oli mielestäni hieno. Todella suloisia :) Ja tervetuloa takaisin kotiin. Minä kyllä voisin lopettaa jo tämän lomailemisen ja palata kotiin :D Käsityöt eivät ole suuremmin edistyneet..

Nora kirjoitti...

Tosi kauniit kahvikupit, myös se, johon et itse ollut täysin tyytyväinen.

Mä pistelen ruusutaulua ihan tuskissani ;) ja suunnittelen, mitä kivaa tekisin seuraavaksi. Varmaan pakko tehdä jenkkitilaus palkinnoksi sen taulun valmistuttua. :)

Odotan innolla reissuraporttia, kunhan nähdään.

Mukavaa lomanjatkoa!