tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kartanotunnelmia

Tahattoman pitkä blogihiljaisuus on päättynyt ja tallennettuna on paljon uusia töitä, lahjoja ja inspiraatioita. Aloitetaan takaperoisessa järjestyksessä talven ja alkukevään ristipistojutut.
 
Viikonloppuna sain viettää rentouttavaa ja leppoisaa aikaa Wuolteen kartanolla, Hauholla. Ihana Emmulin Kirsi järjesti jo toistamiseen asiakkailleen virkistävän  ristipistoviikonlopun.  
Kaunis kartano upeissa maisemissa, herkullista ruokaa, rakkaita ristipistoystäviä, ostoksia ja paljon paljon ristipistoja   sisälsi tämä viikonloppu. 
Paljon sain pisteltyä ja tervetuliaislahjana olleen Love to stitch  mallin Tulip for you sain tehtyä ihan valmiiksikin asti. Keväiset aiheet ja keltainen väri oli viikonlopun ykkösjuttu minulle, sopivasti saan ne myös viimesteltyä pääsiäiseksi.
Ostokset Emmulista ovat myös kevään värisiä ja puutarha-aiheisia ja niin ihania.
 
Paikalla oli myös melkoinen määrä taidetta ristipistojen muodossa. Jälleen kerran piti vain huokailla, miten taidokkaita viimeistelyjä me kaikki ristipistoihmiset teemme :)
 
Viikonloppuna sain niin paljon energiaa, uusia ideoita ja inspiraatiota, varsinainen ristipistohipuli on päällä :). Onneksi on iso kasa viimeisteltäviä malleja ja uusia ihanuuksia odottamassa aloittamista.
 
 






 
 



 
 

8 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Kiitos kuvista ja kertomuksesta, kiva oli päästä kartanotunnelmaan näinkin.

Maria kirjoitti...

Kivalta kuulostaa viikonloppu:) Jospa joskus...
Aurinkoisia päiviä sinulle!

butterfly kirjoitti...

Such pretty work.

Neili kirjoitti...

Ristipistotaidetta!

Eila kirjoitti...

Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa ja odottelemaan jään tulevia:)

Irmeli kirjoitti...

Kivoja pistelyitä ja ostoksia ja varmasti olet taas saanut pussillisen uusia ideoita mukaan:).

Lumiruusu kirjoitti...

Ihanaa oli näiden kuvia myötä palata takaisin "kartano-tunnelmiin" :) Kiitos siis näistä! samoin kiitos Sinulle seurasta meillä oli kyllä oikea Prinsessa-pöytä -oli niin mukavaa yhdessä ideoida ja jakaa pistelyhaaveita. Tuo pistely-hipuli on kyllä hyvä sanaa kuvaamaan sitä vimmaa harrastuksen parin jonka näistä tapaamisista saa :)

Kirsi kirjoitti...

Kiitos vain itsellesi seurasta ja kaikesta :) Minulla pistely-intoa nyt riittää, kohta on sunnuntai-iltana aloitettu pistely valmis ja melkein jo tiedän mitä siitä tulee...