torstai 17. toukokuuta 2012

Toukokuu


Salaisia ristipistoja täälläkin on menossa, mutta silloin tällöin pitää pistellä jotain pientä myös itselle.
Lizzie Katen malli May stamp valmistui ja nyt kuistilla on lautastelineessä vierekkäin kolme LK roikkoa.
Kuistilla on hyvin kasvaneet myös pelargonian taimet, iloisena seuraan kun ne ovat niin hyvään kasvuun lähteneet ja hyvän värisiäkin vielä. Kyllä musta vielä hyvä hortonomi saadaan :)



Ostoksilla olen käynyt ihan vain pikkaisen.Tarvitsin tiettyä kangasta yhteen vaihtoon ja samoilla postikuluilla tottakai jotain myös omiin varastoihin. Satuvaihdossa innostuin Eilan Punahilkkaan ja nyt löysin kivoja kangaspaloja vähän samalla teemalla. Kaikki kankaat on ostettu Fabric Shackista, mistä yleensäkin kankaita tilaan, myös ne satuvaihdon prinsessaiset kankaat on sieltä. 

Nämä kangaspalat on charm packseja, joissa on iso nippu valmiiksi leikattuja tilkkuja. Näitä on kiva käyttää viimeistelyyn ja olen näistä myös yhden pienen peiton ja tyynyn joskus ommellut. Kesäompelulistalla on nyt iso pino uusia haaveita toteuttamista odottamassa.

Metsäkankaiden lisäksi hempeitä värejä ja kukkia toisessa charm packissa ja taisinpa tilata vielä kolmannenkin paketin jossa on ranskaista tekstiä ja muuta kivaa harmaan sävyissä.




Luulin näiden metsäneläinten olevan pienempiä kooltaan ja suunnittelin näitä ristipistojen taustapaloiksi, mutta kangashan olikin suuri eli tämä pala tulee pieneksi peitoksi.
Söpöisiä eläimiä ja kivat raikkaat värit tässä kankaassa.




Vielä pieni vilautus, mitä kivaa meille on pihaan tulossa. Vanha pergola purettiin ja tilalle tulee nyt oikea kesähuone, vanhoine ikkunoineen. Voin sanoa, että minut löytää täältä koko kesän, siitä on tulossa niin nätti ja viihtyisä. Ihan pian päästään sitä kalustamaan ja sitten vaan kesää viettämään, ei haittaa sateetkaan.


9 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Oi kuinka hieno kesähuoneestanne tuleekaan. Toivon että meilläkin olisi vähän tuota hortonomi&puutarhamojoa vaan ei ole näkynyt. :-D

Kivoja pistelyitä ja aivan ihania kankaita !

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kiva tuo LK:n toukokuu. Ihania kankaita. Ja miten ihana kesähuone!

Eila kirjoitti...

Ihania kankaita oot tilannut, kävin tuolla kaupan sivuilla, enpä ole tiennytkään tuollaiseta aarreaittaa olevankaan!
Kivat kevätpistelyt sinulla esillä ja kertakaikkisen hieno kesähuone teille tulossa!

Maria kirjoitti...

Ihana kesähuone! Edellinenkin oli kyllä hieno:).
Kivoja pikkupistelyitä. Tuollaisia pitäisi minunkin nyt tehdä, isot työt ovat kesken...
Kauniita kankaita. Täytyypä vilkaista tuota kauppaa;).
Aurinkoisia päiviä!

Lumiruusu kirjoitti...

Niin somat LK-koristeet ja tuo uusin "May" on aivan ihana -tykkään niin noista värikkäistä pikku linnuista :)

Kangaskauppa oli tosiaan aivan uskomaton ja ne pala lajitelmat vasta olivatkin houkuttelevia.
Kesähuoneesta tulee varmasti hieno :) !

Ressu kirjoitti...

oih, mikä ihana kesähuone tulossa. Minäkin tahdon!!!!

Ja ihania kankaita, pitääkin käydä tutstumassa tuohon kauppaan ;)

JA mukavia pistelyitä!

Sini Helmi kirjoitti...

Voi, mikä ihana kesähuone!!! Tuollaisesta olen haaveillut myös meidän pihalle, mutta eipä ole näkynyt... Voisko olla ihanampaa paikkaa pistellä tai vaikka vain haaveilla???

Söpöt pistelyt ja aivan ihkut kankaat, niistä saat vaikka mitä ihanaa aikaiseksi!

Taidat muuten olla melkoinen viherpeukalo :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Onpas tulossa ihana kesähuone, niin somat ikkunat!
Nättejä kankaitakin, ja kiva lintupistely!

Irmeli kirjoitti...

Nätti LK pistely, kuten aikaisemmatkin, kiva kokonaisuus.

Kaunis kesähuone on rakenteilla ja siellä kuule pelargoniatkin tulevat hyvin viihtymään, kun saade ei pääse niitä piiskaamaan. Hyvältä näyttää tuo kasvattisi ja eikös vaan sitä tunne iloa rinnassaan, kun onnistuu hoivaamaan pienen taimen hyvään kasvuun :).