lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kevätvaihto



Tällä viikolla sain pirtsakan kevätvaihdon vuodenaikaystävältäni. Kyseessähän on Pretty exchanges blogissa käynnissä oleva koko vuoden kestävä vaihto, jossa jokaisen uuden vuodenajan alkaessa lähetetään omalle salaiselle parille jotain kyseiseen vuodenaikaan liittyvää. 

Keväisen postini pistelyosuus on aivan upea narsissipistely kivassa keltaisessa kupissa. Tälläkin kertaa sain omalta pariltani jotain mitä minulla ei ennestään ole, eli ristipistoja voi käyttää niin monella tapaa ja aina löytyy uusia juttuja, mihin niitä voi yhdistetää. Aivan upeaa!  
Lisäksi sain ranskalaisen ristipistolehden, jossa on mukana kehys ja lankoja pistelyiden tekemiseen.
Toinen lisuke on niiiin suloinen ja pastellinen ja kakkuaiheinen iso puuvillakangaspala, josta aion ommella kaksi herkullista tyynyä. 

Viikonlopun tulppaanitkin on tällä viikolla keväisen oranssit hempeiden vaaleanpunaisten sijaan.











Ystävänpäivänä sain ihanaa yllätyspostia suoraan postilaatikkoon. Kiitoksena mallien lainaamisesta Sinihelmi oli laittanut lahjaksi kaikkea pientä ja söpöä tilpehööriä.Olen näitä monesti käynyt ihastelemassa ja tänään vasta maltoin  laittaa tavarat paikoilleen, samoin kuin Outin vintagevaihdon tarvikkeet. Ihan parasta näissä vaihdoissa ja lahjoissa on myös se, että niitä haluaa aina vaan ihastella uudestaan ja uudestaan, ja pitää näytillä mahdollisimman pitkään :)

Yksi vaihto on taas takana, ja saa suunnata ajatukset seuraavaan, joka on onkin satuaiheinen vaihto. Luvassa siis paljon lapsellisen suloisia juttuja :) 






8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiva keväinen vaihto! Ihanan pirteää keltaista:)
Olen samaa mieltä tuosta lahja-asiasta. Niitä on mukava aina uudestaan ja uudestaan ihailla.

Eila kirjoitti...

Sait ihanan paketin kevätystävältäsi, tämä on tosi kiva juttu, hauska arvuutella omaa pariaan ja muiden:)
Minä myös ihastelen lahjoja aina hyvän aikaa ennen kuin raaskin laittaa tarpeet omille paikoilleen.

Lumiruusu kirjoitti...

Pirteän keltaista löytyi siis Sinunkin kevät-vaihdostasi !

Kahvikuppi-neulatyyny on suloinen viimeistely,olen omaani (lahjaksi saatu) pitänyt tosi paljon pöydällä ja käteväkin se on.

Upea tuo saamasi kangas !

Kivoja lahjoja myös Sini-Helmeltä.

Kuten huomaat ,loma-asunnon netti toimii,jee!!! :D
Minäkö siis nettiriippuvainen,en kai !!??? ;)

Perhe lähti jo tunturiin lumilautailemaan ( ovat kaikki kolme sellaista ihan omaa
"lumi-lautailija heimoaan" eli hyppivät ,kieppuvat ja tekevät kaikkia villejä temppuja lumikourussa ja hyppyreissä.Olet varmaan telkkarista tai rinteessä nähnyt !?

Minä jäin taas näin ekana päivänä lepäilemään tänne loma-asunnolle,kävin pienellä kävelyllä haistelemassa raikasta tunturin tuulta ja ottamassa aurinkoa poskiin.
Tyttö löysi siitä lähettämästäsi rp-lehdestä, CMon Monden-mallista kivan "tähtiboordin " n. 3cm leveä..
Pistelen siitä hänelle saksikoristeen uusiin kirkkaan sinisiin saksiinsa :)
Sitten jatkan Gorjusta !

T.Maija

Kristiina Laakso kirjoitti...

Aivan ihanan vaihdon olet saanut! Sinun blogia on mukava lukea, aina kaikkea kaunista! :)

Kevät terveisin Kristiina (Ruusunpuna)

merkku kirjoitti...

Voi miten suloisia juttuja!Kyllä noita kelpaa ihastella! :)

Kristiina Laakso kirjoitti...

Minulla on muuten sinulle tunnustus blogissani, käy katsomassa jos haluat :) http://frozen-lilyy.blogspot.com/

Ressu kirjoitti...

Aivan ihana vaihto.

Ja tuo kangas, voih, mielettömän ihana!!

Ulla kirjoitti...

Voi miten ihanan vaihdon ja lahjoja olet saanut!