sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pikkujouluja ja joululahjoja

Mistähän oikein aloittaisin!
Joulukuun alusta asti on tapahtunut niin kivoja asioita ja olen saanut vastaanottaa sekä antaa huikean määrän lahjoja. Kolme kokonaista joulukalenterivaihtoa ihanien ystävien kanssa tarkoittaa  yhteensä 72 pakettia! Viime viikolle siis riitti paketoitavaa, mutta kaikki on nyt mennyt onnellisesti perille, yksi siis postitse ja kahdet kalenterit vaihtoivat omistajaa eilen Kirsin luona pikkujouluissa.

Aloitetaan siis eilisestä.
Jos oikein laskin 14 pistelijää kokoontui eilen pikkujoulujen viettoon Kirsille. Päivän aikana ihasteltiin Kirsin pistelytarvikkeita ja huikeita nukkekoteja, pisteltiinkin vähän, syötiin hyvin , naurettiin sekä joulukalenterilahjojen lisäksi vaihdettiin vielä pikkujoululahjatkin.
Kiitos kaikille mukana olleille ikimuistoisesta päivästä!
Vieläkin ihan pyörryttää kaikki näkemä ja kokema :)


24 joulukalenterilahjan lisäksi Kirsiltä saadusta kassista löytyi myös kaksi ekstrapakettia, joissa lukee, että toisen saa avata milloin vain ja toinen on hiirulaiselle. Nätisti ovat paketit vielä avaamattomina, hiirulaisen lahja pitää toimittaa hiirulaisen majaan ja siellä sitten asianosainen saa pakettinsa rauhassa availla :) 




Kirsin paketeista numero 1-4 löytyi vaikka mitä ihanuuksia! 
Ihan uskomattomia yllätyksiä toinen toisensa perään kauniissa paketeissa ja ihan huippuna pakettikortit, jotka ovat Snowman aiheisia!
(ruusuinen essu, Landhaus living lehti, kauniita nenäliinoja, pistelty sormus ja jääkaappimagneeti sekä sormusaihio) 

Herkullinen jääkaappimagnetti tänään


Tällaista ihanuutta kukaan ei varmaankaa ole koskaan ennen nähnyt!
Ristipistelty sormus!
Kaunis kirjailtu ruusu siinä ja pohjakangas on täsmälleen samanvärinen kuin eilen päälläni ollut tunika.
( Muillakin sormuksen saaneilla oli eilen täsmälleen samansävyiset puserot kuin heidän sormuksiensa pohjakankaat, uskomatonta)



Nyt minulla on myös oma sormusaihio, johon voin kirjailla jotain ihanaa jollekin ihanalle :)


Kirsin ja Emman nukkekodeissa riitti nähtävää ja ihasteltavaa. Mahdottoman upeita ihan kaikki ja ihanana yllätyksenä näin myös joulupuodin, joka oli niin suloinen. Kirsin nukkekotiblogissa on nyt ihania kuvia joulupuodista. Puodin vieressä oli kuusi, jonka alta löytyi kolme pikkuruista pakettia, yhdessä niistä minun nimeni. Paketista paljastui kaksi linnunpönttöä; puinen nappi ja fimomassassta tehty.
Welcome kyltti on nyt hiirulaisen majan ovessa, niin ihania nämäkin.  



Näiden uskomattominen lahjojen jälkeen sain vielä pikkujoululahjaksi aivan mahdottoman ihania juttuja ja niin runsaasti. Paketti on Danielalta, joka on itse tehnyt kauniit kortit ja pakettikortit ja lisännyt vielä kolme ristipistokittiä mukaan. Ihan ylimpänä kuvana on nyt Danielan tekemä ja suunnittelema joulukoriste. Niin kaunis!

Kiitos Daniela ja kiva kun löysit blogiini  :)!
Thank you so much Daniela and welcome to read my blog :)! 



Sarin kanssa vaihdettiin myös eilen joulukalenterit ja neljästä ekasta paketista on tullut näin kauniita ja valkoisia juttuja. Niin minunoloisia.

Kiitos Sari, ihana joulukuu tiedossa :)! 

( pitkiä tulitikkuja, pitsinauhaa, laventelipussukkakitti, kynttilä ja kippo, Pandan valkoista suklaata)


Leenan ja minun joulukalenteri on jo perinne ja Leenalle on niin helppo laittaa lahjoja. Taitaa olla samoin myös toisinpäin,  kaikki Leenan lahjat ovat aina 100 % minua!

Kiitos Leena kauniista lahjoista!

(Greengaten avaimenperä, pellavakangasta, Artefinan keittiöpyyhe, Blackbird designs malli Wild lilies)



Eikä tässäkään vielä kaikki.
Voitin Sarin blogissa arvonna ja sain palkinnoksi upeat jouluiset villasukat ja sukkien mukana oli mukana kaunis joulukortti.
                                     Huh, ja nyt ollaan vasta neljännessä joulukuun päivässä!
                        20 yötä jouluun, tässähän ehtii tavararintamalla tapahtua vielä vaikka mitä :)
                                (Älkää laskeko kuinka monta kertaa käytin sanaa ihana tai uskomaton :))

13 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Voi vitsit mitä ihnauuksia ! Erityisesti tykkään minäkin tuosta Leenan paketista. :-) Ihanhan tässä kalenterikuume nousee ;-)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Niin ihania juttuja kaikki. Kiitos taas tämänpäiväisestä - kauniinvärisiä ja pehmoisia lankoja. Ja vielä italialaisia :)

Tuo Danielan pistelemä tyyny on maailman ihanin! Ja sormus... niin ihana.

Virpi kirjoitti...

Joulunodotus sinänsä on mukavaa saatika sitten tuollaisten kalentereiden kera... =D

Tuo ekan kuvan joulukoriste on niiiin kaunis!

Eila kirjoitti...

Miten te keksittekin kaikkea kivaa toistenne paketteihin, minulla ei taitaisi mielikuvitus riittää;)
Tuo Holly-pistely on tosi ihana!!!

Kirsi kirjoitti...

Oi oi mitä ihanuuksia! Eikä se haittaa jos käyttää paljon sanaa ihana - sitä sanaa minäkin viljelen - sillä kaikki on niin ihanaa! Yksinkertaisesti.
Kiitos tämän aamun nalleista, jotka asennossa nököttivät laatikossaan :) Ne ovat, kuinkas muuten kuin, ihanat. Ja laatikosta saa nukkekotiin hyllykön lisäämällä hyllylevyt!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ihanaa - ja uskomatonta!

Sari kirjoitti...

Voi ihanuuksien ihanuus!!!
Olen onnellinen että sukat olivat mieleiset, mutta niin suloisen katkera etten päässyt tuohon tapaamiseen, mitä kaikkea menetinkään...

Saara kirjoitti...

Kyllä näyttää siltä että Joulu on jo... ihan uskomaton pläjäys kaikkea ihanaa. :)

Kirsi kirjoitti...

Ps. Saas nähdä koska Hiirulainen avaa pakettinsa... :)

Lumiruusu kirjoitti...

Jostain luin tälläisen sanonnan että
"Liian paljon hyvää on ihanaa! :)

Eräs ystäväni taas totesi joskus kun oli oikein hyvä päivä
että
" Elämä ei ole silkkaa leikintekoa,
se on myös ruusuilla tanssimista ! :)

Niin upeita kalenteri lahjoja Sinullakin ja nää sormukset on kyllä ihan huiput,eikös?

Ylimmän kuvan koriste on ,ah-niin tyylikäs,tykkään tykkään :)

Ulla kirjoitti...

No on sulla ollut kyllä uskomattoman ihana päivä!!! Voi wau mitä kaikkea kivaa on paketeista paljastunut.

Maria kirjoitti...

Oi apua! Ei kai tässä voi muuta kun hokea ihanaa ja uskomatonta!:)

Aivan ihania nuo kalenterit teillä.

Mukavia joulukuun päiviä!

Daniela kirjoitti...

You have a wonderful blog. I enjoy reading it ...and it is also good practice for my Finnish skills ;)

I'm glad you like my little Santa's Secret gift. I've seen the little pillow in your blog header. I am honored