torstai 8. joulukuuta 2011

Joulukuun 7. ja 8.

Joulukuun päivät etenee hurjaa vauhtia.
Tänään avattiin jo kahdeksannet paketit ja luukut joulukalentereista.
Kirsi esitteli eilen blogissaan  ei- ristipistoilla tehtyjä talvisia käsitöitä ja tänään minulla oli ilo saada kirjottu tötterö, tekijänä kylläkin Leena :).
Eikös vaan olekin söpöinen, tämän voi sitten täyttää karamelleillä, testasin jo vähän polkakepeillä.
Tällaiset kirjontatyöt on olleet minullakin tehtävälistalla jo monen joulun alla, mutta aina vaan on jäänyt aloittamatta. Mutta olipas kiva saada toista kautta ihan omaksi näin kiva tötterö, kiitos Leena :)



Eilen sain Kirsiltä vihjeen. Hmm, mitähän pistelty tuoli lupaa tulevalle? Pienen aavistuksen keksein, saapa nähdä osuuko yhtään sinne päin.


Eilen sain Sarilta toivelistalta CCN:n mallin Apple orchard, Leenalta kaksi tokkaa kaunista Atalien lankaa, värisävynä Althea.
Tänään paketeista ilmestyi kauniita lautasliinoja Sarilta ja söpöinen Sue Hillis Designsin malli Christmas Calories.
Kiitos :)


Huomenna on aikainen töihinlähtö, joten kaivelin jo valmiiksi esille huomiset paketit. Leenan paketissa jäi mietityttämään, että avasinko sittenkin itsenäisyyspäivänä numeron 9, niin näyttää kuutoselta huominen numero, kyltti on juuri niin päin.

Mutta huomiseen :)!

7 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Tuolivihje, hmm :)
Kivoja juttuja!

Lumiruusu kirjoitti...

Ihanaa olla näin hemmoteltu päivittäin,eikös!
Kirjottu tötterö on söötti ja kaikki muukin niin houkuttelevaa.
LHN Omppu-tarha on minunkin suosikkeja :)

Eila kirjoitti...

Ihastuttavia paketteja, tuo Christmas calorie on kyllä metka malli:)

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihania paketteja ja kauniita käsitöitä:)

kissankello kirjoitti...

kaikkea kivaa sinäkin olet saanut näin joulun alla :)

Maria kirjoitti...

Ihania yllätyksiä!

Irmeli kirjoitti...

Suloinen tötterö ja kivoja lahjoja ihan kaikki. Ihanat joulukalenteri jutut teillä kyllä on ja niin ahkerana olette jaksaneet kaikkea upeita yllätyksiä toisillenne keksiä.