sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Jotain uutta hiirulaiselle

Joululahjavalmistelut ovat vieneet mennessään ja tietokone-elämä on jäänyt vähän vähemmälle.
Viikonlopun saldona on kaikki joulukalentereihin tulevat itse pistellyt lahjat saatu valmiiksi ja ihanana yllärinä joukosta löytyi muutama ylimääräinenkin. Itse tehtyjä joululahjoja on siis hyvä määrä ja vielä on aikaa jouluun vaikka kuinka, saattaa vielä jokunen valmistua ennen sitä.

Messuterveisiä myös ennen asiaan pääsyä :). Eilen kiertelin Tampereen kädentaitomessuilla 7,5 tuntia (!). Hyvin maltillisesti tein ostoksia, ostoslista oil etukäteen laadittu ja vain muutamille heräteostoksille oli budjetissa sijaa. Hankintalistalla oli lähinnä leimailuun liittyviä tavaroita ja kaikki sainkin hankittua ja aamun ekan rauhallisen tunnin aikana onnistuin saamaan opastustakin leimailun saloihin. Eli käsillätekemisen lajit vaan lisääntyy, jos vaan innostuin noita leimajuttuja oikeasti tekemään, muulloinkin kuin nyt joulunaikaan.

Kiva oli tavata monia vanhoja  pistelykavereita ja yksi ihan uusikin :). Kiitos kivasta messuseurasta kaikille!



Blogiarvonnan kommenteista löysin kivoja uusia blogeja ja Sinikan nukkekotiblogissa näin upeita kransseja ja menin kinuamaan yhtä itselleni :). Sinikka innostui ja ehdotti vaihtoa ja näin tuli ihan ekstemporee osallistuttua ihan ekaan nukkekotiaiheiseen vaihtoon.
Hiirulaisen hienoon joulumajaan olin aikaisemmin väsännyt takan ja sehän aivan huusi Sinikan tekemää kranssia. Lisäksi sain vielä kauniin ja pehmoisen sinivalkoisen maton, joka on juuri sopivan kokoinen lyhtytaloon ja peittää nyt koko lattian.

Takka on  alkujaan Colmansin sinappipurkki, jonka maalasin valkoiseksi, takkaluukut kultaista tarraa ja nuppeina kaksi helmeä. Kranssin sisällä on kuva, joka oli alunperin nappi.


Takaseinä on nyt tapetoitu (Tildapaperiarkki).
Hiirulainen tuolillaan on suurempi kuin takka, liekö takka sitten paremminkin Porin Matti :)



Minä pistelin Sinikalle kaksi jouluista tyynyä. Pitkulaisen tyynyn teksti on CCN:n  mallista Joy Peace Love ja Hyvää Joulua tyynyn tein itse kirjainmallikirjan mallia apuna käyttäen. 



Hih, ens viikolla juhlitaan jo pikkujouluja ja ensimmäistä adventtia, saa sitten ihan luvan kanssa jouluilla!
Talvikauden paras aika on just nyt, pimeydestä huolimatta. 

10 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Minäkin ostin viime Hgin reissulla Sinellistä jouluaiheisen leimasimen. Josko leimailisi vähän joulukortteja ja pakettikortteja. Tuskin muuten innostun kun en ihan hirveästi paperiaskartelusta välitä. Söpöjä juttuja on noi sinun nukkisprojektisi. :-)

Maria kirjoitti...

Oi miten suloista on hiirulaisen majassa! Hienon takan olet tehnyt.
Ja nuo tyynyt, ihanat!

En päässyt messuille tänä vuonna, vaikka haaveissa olikin...

Katri kirjoitti...

Voi kuinka hieno takka! Ja kauniit tyynyt! Kiva seurata nukkisjuttuja täällä sinunkin blogissasi (itse kun en tosiaan siihen harrastukseen uskaltaudu :-) Oli kiva nähdä messuilla! Minä väsähdin jo ennen neljännen tunnin täyttymistä...

Lumiruusu kirjoitti...

Kranssi on hieno -miten mukavan lämmintä Hiirulaisella nyt on kun saa laittaa tulen takkaan!
Pistelemäsi mini-tyynyt on ihania!!
Minä oon tänä viikonloppuna kuvannut ja paketoinut Kirsin Joulukalenteri-paketteja.
Tämä on mun ihan eka kalenteri ikinä-arvaas onko jännää !!

Ninnu kirjoitti...

Söpöinen kranssi ja hieno takka! ..ja NIIN ihana tuo hiirulainen! :-)

Olen niin odottanut jouluilua... Onneksi se on kohta ihan "luvallista", kuten ilmaisit :-). Mukavaa adventtiviikkoa!!

Saara kirjoitti...

Ihana takka ja nuo muut tykötarpeet. Tyynyt on ihan älyttömän suloisia.
Sulla on ollut messuilua oikein urakalla. :)
Just, pikkuhiljaa mieleen alkaa hiipiä niitä jouluisia juttuja...

Kirsi kirjoitti...

Voi niten hieno takka! Ja tyynyt... huokaus. Pitäisi varmaan pistellä taas jotain miniä, on ne niin erityisiä nuo pienen pienet. Minäkin aina ihailen leimojen kuvia, mutta kun ei ole mitään käsitystä, miten homma toimii. Mainoksissa ja muualla ne kuvat on aina kauniita värikkäitä, että ilmeisesti se leimattu kuva sitten väritetään jollain väreillä?

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Oi-oi, sööttejä!!!

Irmeli kirjoitti...

Onpas hiirulaisella nyt varsin kodikasta :). Kivat tyynyt olet pistellyt vastalahjaksi.
Kiitos lauantaisesta, oli mukava nähdä ja kierrellä yhdessä.

Sari kirjoitti...

Oi miten suloista! Kävisitkö blogissani vierailulla? ;)