sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Belle & Boo


Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille!
Tästä se joulunodotus ja joulutohinat ihan todenteolla saavat alkaa.
Meillä täällä sataa ulkona vettä ihan kunnolla ja lämpötila on paljon plussan puolella.
Joulufiilistä tehdään sisällä kotiin kuitenkin jo täydellä touhulla. Aamupäivä on mennyt varastoja penkoessa ja kaikkea kivaa jouluista ja talvista esille laittaessa. Vuoden tauon jälkeen on taas kiva laittaa vanhat tutut tavarat perinteisille paikoilleen ja ripotella sekaan vähän uusiakin hankintoja.

Pari viikkoa sitten seikkailin Etsyssä ja uskaltauduin ihan ekaa kertaa tilaamaankin.
Belle& Boo tuotteet ovat tulleet blogin kautta tutuiksi. Meinasin näitä ihan ekaksi lastenhuoneeseen, mutta nämä viehätti niin paljon, että että ne jääkin nyt ihan itselle ihasteltavaksi.
Tällaiset vanhanajan lapsikuvat ovat aina olleet mieleeni, Elsa Beskow ja Melukylän lapset ihan ikisuosikkiesimerkkeinä.



Talviset ja jouluiset taulutkin löysivät taas paikkansa ja pikkujoulukuusi on sisällä tottakai.
Tänään on ohjelmassa vielä noin viidenkymmenen pikkuisen paketin paketoiminen, sitten on kaikki kolme käsityöjoulukalenteria valmiina. Yksi menee postin kautta pohjoiseen,kaksi vaihdetaan ensi lauantaina Hämeenlinnassa pistelypikkujouluissa .
Tuskin maltan odottaa, niitä pikkujouluja ja kolmea avattavaa pakettia joka joulukuun aamu :) 



9 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Aivan ihana jouluinen tunnelma teillä. Minulle on uusi malli tuo Peppermint Lane. Se taitaa olla CCN:n ?

Virpi kirjoitti...

Ihana jouluasetelma. Ihan uusi tuttavuus nuo Belle & Boo, mutta kuinka suloisia he ovatkaan! Olen aina tykännyt Ilon Wiklandin piirustuksista ja suosikkini on Marikki.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Voi ihanuus mikä peltirasia! Nätin näköistä teillä. Meillä ei vielä ole muuta jouluista kuin valokranssi olkkarin ikkunassa ja valot parvekkeella.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Onpas joulutunnelmaa jo :).
Ihan polvia heikottaa tuommoisten peltirasioiden näkeminen :D. Ei ihme, ettet malttanut antaa lastenhuoneeseen.

Minä olen niin ulkoilmaihminen, että tuo vihreä nurmikko tökkii pahasti jouluvalmisteluajatuksia, ja pimeälläkin sateen reipas rummutus peltikattoon. Tänä vuonna joulu tulee varmaan meille ihan yllättäen, ellei pian rupea pakastamaan ja lunta tupruttamaan...
Joulukyntteliköt sentään sytytin ikkunoille, kun niin on ollut adventtina meillä tapana. Nythän ne ovat ihan valonkin puolesta tarpeen, täällä maalla kun on ihan oikeasti pussipimeä.

Ninnu kirjoitti...

Niin ihanan tunnelmaisia kuvia ja kauniita ristipistotöitä...
Hyvää adventin aikaa!

Saara kirjoitti...

Ihania nuo sun talvipistelyt! :)
Minäkin tykkään vanhanaikaisista lapsikuvista, piti esim taas se Rudolf Koivu -kalenteri hankkia ensi vuodelle...
Meillä meni koko viikko flunssassa ja viikonloppu synttärihulinassa, joten en ole joulujuttuihin ehtinyt perehtyä muuten kuin sen verran että kynttelikön laitoin ikkunalle. Ehtiihän tässä vielä...

Jucus kirjoitti...

So many nice photos! Thank you!

Lumiruusu kirjoitti...

Kaunista ,vaalea ja niin Marimaisen tyylikästä :)
Lapsi-kuvilla koristetut rasiat on ihania..
Kiitos että muistutit tuosta Peppermint Lanesta ,minullahan on se pisteltynä ja kehyksissäkin..kuinkas olin unohtanut koko taulun vaikka on jo kahtena Jouluna ollut seinällä.

Ostin sitten Adventtikyntteliköksi neljä samanlaista valkoista pitsikuvioista metallilyhtyä.
Ovat eteisen peilitasolla ja minusta oikein "kissa-turvallinen"
vaihtoehto...

Eila kirjoitti...

Ovat kyllä syötävän suloisia nuo kortit ja rasia!
Minulla on vielä ottamatta esille tuo talvinen Welcome, pidän sitä oven pielessä, siinä on vielä kurpitsa...no kun ei ole vielä paleltunut;)