sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Friends for all seasons

Ristipistohassutuksia on tässä kesän aikana valmistunut kolmisen kappaletta. Yhteensä niitä on nyt valmiina yhdeksän eli ihan hyvällä mallilla ollaan, vaikka meinaakin välillä ahdistus iskeä niiden suhteen. Ja iskikin sen verran, että  laitoin tässä taannoin alulle viisi uutta työtä ihan vaan kun ärsytti niin paljon :). 
Mutta hiljaa hyvä tulee, puolivuosikatsauksen saldo on siis kuusi keskeneräistä, joista  neljä on melko pieniä eli eiköhän  vuodeen loppuun mennessä olla ihan tavoitteessa.

Mites muilla hassutukset etenee ja millä mielellä niitä pistelette ?

Olen niin pahasti koukussa vuodenajan mukaisiin pistelyihin ja enemmän tykkään aloitella eks temporee meiningillä, eli siksikin kai suunnitelmallisuus tässä kohtaa vuotta häiritsee. Mutta toki tykkään kaikista mitä olen alkuun laittanut ja ehdottomasti ne loppuun teen, vaikka kaikista ei olekaan ihan selvyyttä mitä niistä tulee, jääkö ne itselle vai meneekö lahjaksi.  



Lizzie Kate: Friends for all seasons osiot summer & autumn

Taustoina mansikoita ja kurpitsoita. Kesä menee lahjaksi, syksy jää omaksi.


Ihana blogiystävä Marian huoneesta muisti minua nimpparina kauniilla kortilla ja pikkuistakin pikkuisimmilla napeilla ja minikokoisilla saksilla. Sitä tulevaa putiikkia varten.
 Ihana yllätys, kiitos hurjasti, nää on niin söpöjä!

Mökkireissailtiin alkuviikosta Ähtärissä ja Tuurin kyläkaupassa tiirailin tavaroita sillä silmällä.
Sinkkiset kukkatikut löytyikin, napsaisin vaan ne varret pois ja jäljellä jäi kaksi sinkkisankoa, jotka tulee varmaankin putiikin ulkopuolelle, kun ovat ehkä liian isoja sisätiloihin. 

Alkuviikosta piipahdan vielä Tallinnassa, sitten on kesän reissut reissailtu.
Maihtaiskohan sieltä löytyä mitään minitavaraa?


13 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Mukavastihan sun Hassutukset sitten etenee! Suloisia pikkutyynysiä, raikkaat mallit!

Juu, kyllä pikkutavaraa varmasti Tallinnasta löytyy, odotas vain :D

"Ostos-/tilauslakosta" vielä: tulee meikäläisen käytettyä noita synonyymeinä, mie kun en koskaan käy missään, eli kaikki ostokset tulevat sitten "kuin tilauksesta" - ihan kirjaimellisesti.
Toisaaltahan tämä on ihan hyväkin käytäntö: kun ei käy kässykaupoissa, ei sorru heräteostoksiinkaan. Nettikaupoissa harvoin on heräteostosten vaaraa, kun on aikaa miettiä, ostaako vai ei koriinsa klikkailemansa kamat.
Usein nimittäin "näyteikkunashoppailen" nettikaupassa, klikkailemalla koriin yhtä ja toista ja jättämällä sitten ostamatta :D. Tuntee sitten muka "säästäneensä" jotain... ;)

Hanna kirjoitti...

Kerrassaan somia pistelyitä! Nuo vuodenaikajutut varsinkin on somia, myös mun mielestä.

Eila kirjoitti...

Minäkin tykkään vuodenaika/kuukausijutuista erityisen paljon, sinun kesä- ja syksypistelyt ovat kivat kauniine taustakankaineen.
Minulla on kolme hassutustyötä tekemättä (viimeistelemättä kyllä enemmänkin), kaksi niistä on syksyistä joita alan tekemään varmaan elokuussa ja sitten Home of a needleworker, jonka aloitin eka päivänä, sen aion tehdä viimeiseksi.

Ulla kirjoitti...

Ihanat nuo sun vuodenaika pistelyt! Minäkin tykkään vuoden ajan mukaisista töistä.

kissankello kirjoitti...

vuodenaikapistelyistä tuli söpöt ja söpöjä olivat sinun pikkutavarainostot putiikkiin:)

liinu kirjoitti...

Voiko noin pieniä nappeja olla? Suloiset pikkutyynyt, ihana kun jotkut saavat työnsä viimeisteltyä, minulla aina jäävät lappuina pyörimään eikä saa esille. Nyt juuri onnistuin siinä, eikä työ ollutkaan valmiina kuin kaksi kuukautta...

Saara kirjoitti...

Ja minäkin tykkään vuodenaikapistelyistä! Suloiset koristeet, tuo syksy on mun suosikki. Ja taustakankaat on myös tosi kauniita.

Lumiruusu kirjoitti...

Taas niin marimaisen somat koristeet ,ihanat nuo pellava-nyörit !

Voi että mä melkein ääneen hihitin tuolle ---aloitin viisi utta työtä kun niin ärsytti !!??! :D

Mulla kans karkaa mopo käsistä melkein viikottain kun tulee sellainen äkkinäinen inspiratsiooni..
Ihan todellakaan en edes ajatellut että saisin isoimpia töitä valmiiksi,onhan sentään aloitettuna ja materiaalit etittynä :9

Söpöläisiä nappeja :)

Maria kirjoitti...

Ihanat pistelyt! Eikö se niin ole, että pitää löytyä pisteltävää jokaiselle hetkelle, riippuen siitä, millä tuulella sattuu käymään? Sinä olet kyllä todella ahkera, olen aina ihaillut töitäsi. Kiva, että pidit postista:).

Anonyymi kirjoitti...

todella hyvällä mallilla hassutukset!

Kirsi kirjoitti...

Voi kun kivat pikkupistelyt. Ja nuo napit on just samoja joista minäkin tein nappisettejä myymälään. Minulla on myymälä ihan viittä vaille valmis ja toivottavasti suht pian leikkauksen jälkeen saan kuviakin blogiin :) Nuo sinun ostanasi sinkkivadit on tosi kivat ja voin kuvitella miten hyvin ne sopii vaikka myymäläsi oven pieliin.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kivat vuodenaikakoristeet. Ja miten suloisia nappeja. Laitan postia lähiaikoina - liikuskelen ensi viikolla teillä päin.

Maajo kirjoitti...

Hyvin menee sullakin! :)

Mulla on vielä kuusi hassutusta kesken. Edellisen valmistuneen jälkeen heitin hassutukset sivuun, kun häiritsi niin paljon se keskeneräinen moottoripyörätyö. Yritän saada siitä sivun valmiiksi ennen kuin jatkan taas muihin töihin. Kohta kylläkin tulee uusi veljentyttö tai -poika, joten syntymätaulu kiilaa sitten kaiken ohi. Vähän jo kyllästyttää noi keskeneräiset hassutustyöt, joten jos tuollaiseen rumbaan lähden uudestaan, niin valitsen pienempiä töitä! :D Kaiken lisäksi aloitin eilen kutomaan pitsijakkua, mutta se on onneksi olkkarityö eikä kutominen sovellu kovin hyvin ristipistonurkkaukseeni. :)