sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Vielä viime viikonlopusta

Perjantaina kirjoittelin ristipistoviikonlopusta. Palaan vielä tunnelmiin, nyt kuvien kera.
Jardin Prive on tän hetken ykkösjuttu. Samplereita ja Eiffeleitä pistellään siellä ja täällä tällä hetkellä. Minä sain viikonlopun aikana hankittua kankaan ja langat Eiffel Quaker malliin, jonka sain viime syksynä Outilta ja siitä saakka halunnut laittaa sen alkuun. Mielessä oli alun perin pistellä tämä valkoiselle pellavalle harmaalla liukuvärjätyllä langalla. Vaan toisin kävi, kankaaksi valikoitui Knitlob's Lairin käsinvärjätty pellavakangas, jonka sävy on sinisenharmaa valkoisella pohjavärillä. Lankana Atalien Praline. joka on niiiin mun värinen ettei enempää voi ollakaan. Langassa vaihtelee vaaleanpunaisen ja violetinruskean sävyt tosi kauniisti. Ihania puuteripastellin sävyjä. Tätä on niin kiva pistellä, että en hetkeen muista mitään näin innolla pistelleeni. Kyseessä lienee vielä ristipistoviikonlopun jälkeinen euforia :).
Tässä tänhetkinen tilanne, kun lankaa on käytetty tasan yksi tokka.

                           



Viikonlopun ostoksia ja Pikeltä saatu Lizzie Katen keväinen malli:



Tervetuliaispaketti Violariumilta, ihana :


Madame Chantilly on uusi tuttavuus.
 Ah, l'amour mallin ostin viikonloppuna, Santa's coffee breakin jo aikaisemmin. 



Kuvia pistelijöiden valmiista töistä.
Otin näitä tarkoituksena vastaisuudessa muistaa miten monella eri tavalla voi viimeistellä.
Minä en viimeistellyt mitään rpviikonlopun aikana, mutta sain tosi paljon uusia vinkkejä ja ihan käytännön neuvoja, jotka pitää muistaa sitten kun sellaisia eteen tulee. Välillä olin kuin oppitunnilla, korvat höröllä, silmät tarkkana muistiinpanoja tehden :)






15 kommenttia:

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Tuo Eiffel-torni on niin kaunis malli, tekisi mieli itselläkin pistellä se. :)

Sari kirjoitti...

Voi mikä vauhti sinulla on päällä tuon Eiffelin kanssa :) Siitä tulee tosi ihana. Niin kivat sävyt tuossa langassa.

Eila kirjoitti...

Tosi ihania viimeistelyjä olet kuvannut, pitäkin käydä noita aina kurkkaamassa kun on viimeistelyn tarvetta.
On kyllä ihanat värit sinun Eiffel-työssäsi. Minäkin aloitin pistelemään viikolla samaista työtä, teen sen lahjaksi ja värit on toiveen mukaiset ruskehtavat (sanoisinko tylsät sinun väreihin verrattuna...) mutta tosi kiva pistellä, saa vaan olla tarkkana, pari kertaa olen joutunut purkamaan, tässä työssä kun virhepistoja ei kyllä juurikaan voi olla.

Maria kirjoitti...

Kaunis lanka tuossa Eiffel-pistelyssäsi. Nopeasti olet pistellyt sitä.

KristiinaS kirjoitti...

Oi voi kuinka kauniita pistelyitä taas löysin. Tuon viikonlopun kuvia olen katsellut sieltä sun täältä ja nyt täältäkin.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Katos, kivasti on Eiffeli edistynyt, ja väri on tosiaan romanttisen herttainen, niinkuin Pariisiin sopii.
Vai että noin vähän sai yhdellä dokalla! - Enpä ole tullut ajatelleeksi.

kissankello kirjoitti...

Eiffel-torni on jo hyvässä matkassa. Voi mitä kaikkea kaunista ja kivaa olet kuvannut teidän viikonlopusta. Näitä kuviahan voisi katsella viikon syömättä niin hienoja ne ovat:)

Tuula kirjoitti...

Teillä on kyllä ollut mahtava viikonloppu. Harmi etten leikkauksen takia uskaltanut syksyllä ilmottautua, jälkikäteen ihan viisas päätös kuitenkin. Itsekin tykkään tosi paljon tuosta Eiffeltorni mallista, toivonmukaan saan sen jossakin vaiheessa pisteltyä, nyt ovat neuleet olleet enemmän in. Laitan sähköpostia kuulumisista tässä mahdollisesti jo pääsiäisen aikana. Palataan linjoille ja Ihanaa Pääsiäistä sinulle.

Sini Helmi kirjoitti...

Jössessön, kun tuo Eiffeli on edistynyt! Siitä tulee kyllä aivan ihana!!!

Voi tuota Ikaalisten reissua, se oli kyllä aivan ihana! On niin hienoa katsella noita kuvia sieltä!

Irmeli kirjoitti...

Ihana viikonloppu teillä on kyllä ollut ja kiva on ollut katsella ja lukea postauksia sieltä, niin mahdottomasti kaikkea kaunista. Eiffel työsi on edennyt vauhdilla ja kaunis väri langassa. Itse pistelen tuota työtä harmaan eri sävyillä ja nyt näin kevätaikaan tuntuvat vähän tylsiltä.
Hyvää pääsiäistä sinulle!

Irma kirjoitti...

Voih, mitä ihanuuksia postaus tulvillaan!
Tosi kaunis on tuo Atalien lanka Eiffel-torni-pistelyssäsi!
Ihastuttavia olivat nuo edellisenkin postauksen pistelyt!!

Hyvää pääsiäistä!

Marja kirjoitti...

Pitkälle olet ennättänyt tornin pistelyssä. Näyttää kivalta. Viime aikoina minunkin on tehnyt mieli Pariisiin. Ilmeisesti liikaa Pariisi-kuvia/pistelyitä joka puolella :)

Katri kirjoitti...

Eiffel on edistynyt ihan hirmuisesti! Tuo malli pitää kyllä minunkin hankkia :-) Kiva oli palata näiden kuvien kera Ikaalisiin.

Marge kirjoitti...

Näihin käsitöihin ei voi sanoa muuta kuin WAU!!

♥HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ♥

Virpi kirjoitti...

Ollaan näemmä käyty samassa kaupassa =D On aikas lailla samanlaisia ostoksia kuin mulla... Kivasti edistyy Eiffeli. =D