tiistai 22. helmikuuta 2011

Tyynyillä jatketaan

Kevättalven aikana olen hurahtanut moneenkin eri juttuun. Ihan ykkösjuttuna näin käsitöiden osalta on linnut ja puput ja vahvana kevätpastellivärinä taitaa olla se laventelin/ syreenin sävyinen lila.
Tammikuun alussa aloitettu ristipistohassutus lintumalli on nyt tyyny. Kuvasta ei oikein  koko tule ilmi, mutta tyyny on kooltaan noin 30 cm x 30 cm eli se on ihan koristetyynynä nojatuolissa.  
Tykkään ihan hulluna tästä,  se on suloinen ja raikas :)



Ensimmäinen pupumalli tälle vuodelle löytyi Penelopis freebies blogista.
Tämä on kooltaan n. 15 x 15 ja se on tyttöjen leikkeihin, nuken sänkyyn tarkoitettu.


Tässä näkyy, että näissä käytetyt pellavakankaat ovat erisävyisiä. 
Kummankin taustakankaana Tildaa.


Kuusi päivää helmikuuta, sitten saa oikeasti alkaa odottamaan kevättä. Nyt vietetään talvilomaa, mutta visusti neljän seinän sisällä, en edes yritä yhdessä muksujen kanssa talviulkoilemaan, ennen kuin mittari näyttää inhimillisempiä lukemia. Tähän saakka on aika kulunut oikein hyvin, isommilla toki on omat menonsa, mikä helpottaa kovasti. Aurinko antaa kivasti energiaa ikkunan läpi, sisustushommatkin ovat taas maistuneet pitkästä aikaa, hauskaa.

18 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Ihania tyynyjä, mallit ja värit ovat miun mieleen ;-) Kivoja tyynyjä aiemmissa postauksissakin!

Eila kirjoitti...

Huokailenpas täällä taas ihanuuksien perään! Tuo lintuaihe on erittäin nätti!!!

Anonyymi kirjoitti...

Taas olet onnistunut tekemään jotain ihanan herkkää tyylikästä
ja nostalgista!
Linnut ja kevätoksat on niin kaunis malli ja laventelin liila on ihana sävy,minäkin olen alkanut tykätä siitä..
Tilda-kankaat sopivat täydellisesti viimeistelyyn :)

Pupujen viikset on ihan yli-söpöt

Lumiruusu kirjoitti...

Minä tuon edellisen kommentin jätin ,kuinkas nyt painoinkaan tuota kommentoi nappia liian aikaisin.

Käsityökoriin oli jo tullut uusia Tilda-kankaita ja leikearkkeja tms.
ihania uusia ruusu-kankaita

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Tosi kivat tyynyt taas, kauniit värit! Pupumalliin ihastuin vallan, veikeä :)

Amalia kirjoitti...

kauniit tyynyt olet saanut aikaiseksi.

Ressu kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia!! Tuo pupu tyyny on ihan yli-ihana!! Ja ihanat värit!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Niin kivat ja ihanat tyynyt. Söpöt pupuset - täytyypä laittaa listalle...

MariL kirjoitti...

Ihania tyynyjä! :)

Maria kirjoitti...

oi ihania! Kaunis on tuo laventelin sävy. Mitä on tuo kangas? Mistä ostat kankaat? Siis pistelyyn. Täällä lomaa vietetään sairastellen, onneksi vähän on päästy myös jotain tekemään. Kevättä odotellaan!

Marika kirjoitti...

Aivan ihana tuo lintu -tyyny. Ja niin sinun näköinen. :-) Hurmaava on myös pupu -rivi

Sini Helmi kirjoitti...

Onpas sinulla ollut tuottelias loma! Aivan mahdottoman somia tyynyjä :)

Nautinnollista loman jatkoa!!!

Ulla kirjoitti...

Ihania ja herkän sävyisiä tyynyjä. Tosi söpö tuo pupurivi!

Irmeli kirjoitti...

Kauniita tyynyjä olet taas loihtinut lisää. Varsinkin tuo lintutyyny on tosi ihana, niin kauniit sävyt siinä.

Irma kirjoitti...

Kyllä sinulla on niin ihania pistelyitä viimeistelyineen ja niin kauniisti olet ne kuvannut!!! Ei voi muuta kuin huokailla...:)

Kirsi kirjoitti...

Sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan...
Asiasta toiseen. Laitoin sulle tänään ne Handarbeiten pusteblumen tilauksesi postiin. Tosi kiva se Hahn-mallilehtinen! Kun tekee kimppatilauksen, saa näin hyvän edun päästä tutustumaan myös toisten ostoksiin :)

Lennu kirjoitti...

Aivan ihania tyynyjä olet tehnyt! Täältä sinun blogista pääsee aina oikeaan vuodenaikafiilikseen, kun itseltä meinaa melkein ohi mennä välillä :) Ihana kun tulee kevät!

Virpi kirjoitti...

Tosi kaunis tuo lintumalli ja kauniit tyynyt =)