lauantai 28. elokuuta 2010

Puuteripinkkiä olohuoneessa

Hei pitkästä aikaa! Arki on vienyt piiiitkän kesäloman jälkeen taas mennessään ja uusi työpaikka ja uusi päivärytmin opettelu on ollut niin haastavaa, että harrastuksille ei juuri ole ollut aikaa. Mutta nyt tuntuu, että arki alkaa taas rullaamaan ja varsinkin viikonloppuisin jaksaisi  tehdä kaikkea kivaa taas. Intoa ja ideoita ainakin on ja kesän aikana maalattuaja huonekaluja ja valmistuneita ristipistoja pitäisi vihdoinkin saada paikoilleen.  
Syyshortensiat kukkii ihanasti ulkona ja olen napsinut niitä sisällekin kannuihin ja nehän kestävät hyvin kun saavat kuivua ja ovat nätteja aina.
Olohuoneessa on valkoisen lisäksi puuteripinkkiä niin yhden seinän  tapetissa kuin uusissa pyöreissä tyynyissäkin.  Pistelynurkka on ollut käytösssäni kaksi vuotta, mutta nyt kun saatiin uudet upottavan ihanat sohvat, en ole malttanut siellä enää istuskella, vaan olen siirtynyt sohvalle. Yksi kesän maalausprojekteista on nyt päätynyt olohuoneeseen, eli pistelynurkan kuvat ovat ennen kuvia, nyt siellä näyttää erilaiselta ja eriväriseltä :). Kuvia sieltä kunhan saan vähän juttuja sinne paikoilleen.  

Koitan viikonloppuna ryhdistäytyä myös blogiystävänä olemisessa, ihan liian vähän on ollut aikaa käydä vieraisilla ja kommentoida. Myös Syyspiristäjäni on muistanut minua uusilla ihanuuksilla, kiitos Sinulle!. Viikonlopun ohjelmaan kuuluu siis kameran kanssa heiluminen, yhden kaapin seinään kiinnittäminen ja blogeissa vieraileminen. Ihanaa kesän viimeistä viikonloppua, ens viikolla kaivetaankin kaikki kurpitsaiset esineet esiin !

17 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Olipas mukavaa lukea kuulumisia pitkästä aikaa :) Ihanat tyynyt!

Ninnu kirjoitti...

Suloinen tuo "August Rings" -ristipistotyö! ..ja Upeita hortensioita! Muutenkin kauniita kuvia.

Marge kirjoitti...

Kiva kuulla sinustakin ja kiva, kun tämä bloggeri "päästi" minut luoksesi, mutta ei nuolaista enenkuin tipahtaa, sillä viestit eivät ole viime aikoina kaikkialle lähteneet...:(

Todella kaunista on teillä!!! Ihana tuo puuteripinkiki, tykkään, tykkään!!:))

Sari kirjoitti...

Tosi kivat tyynyt ja syyshortensiat ovat ihanan väriset. Syyshortensia on yksi lempikukistani ja jos meillä joskus on oma puutarha, niin niitä siellä täytyy kasvaa. Tämäpä täytyy kirjata "Garden pleasures" -kirjaseeni :)

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Kauniita värisävyja ja tunnelmia!
Puuterinsävissä on jotain rauhallista.
Uusi työpaikka varmaan vie veronsa , mutta kiva jos alkaa laskeutumaan uomiinsa ja jää aikaa harrastuksillekkin.

Kiva että olet takaisin!

Tuire kirjoitti...

Sohva näyttää niin houkuttelevalta syyshortensioineen!
Iloista viikonloppua!

Mi kirjoitti...

ihana uusi blogi-olisin jäänyt lukijaksesi mutta bloggeri ei näköjään toimi. pitää yrittää myöhemmin kirjoutua uudelleen.

Hanni kirjoitti...

Onpas soma tuo nurkkauksen tapetti! Kauniita kuvia ja käsitöitä!

Maajo kirjoitti...

Ihana tuo olohuoneen nurkka! Aivan tosi upea tapetti. Lipasto on suloinen ja kivoja tavaroita hyllyllä, oikein kaunis kokonaisuus.
Mulla on oman työhuoneen laitto vasta alussa ja oisin kyllä ikionnellinen jos lopputulos olisi edes hitusen tähän suuntaan.

Irma kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta! Kaunista on teillä! Upea tuo sinun pistelynurkkasi !

Lumiruusu kirjoitti...

Voi mikä ihanuus tuo Sinun olohuoneesi! :)
Niin kaunista,herkkää ja pistellyt koristeet tuo kuin sinun singneerauksesi sisustukseen.
Muillakin voi olla jotain samoja sisustuksen elementtejä kuin sinulla mutta vain Marilla on juuri nämä itsepistellyt koristeet.
Ei voi kuin ihailla taas tuota tyylitajuasi.
Tuo tapetti on jo kauan ollut yksi mun ihan ykkösuosikkejani,olikohan se Laura Ashley??

Miia - Miian unelmia kirjoitti...

Oi, miten kaunista!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Hauska pikkupistely tuo, ja kaunista on puuterinen värimaailmasi! (Kiva katsella vaaleaa kotia, vaikka omamme onkin lähinnä tummanruskean sävyinen - mitä nyt roosaa, vihreää ja sinistä löytyy piristämässä. Vaikka itsellä tykkään raskaammasta "talonpoikaisantiikkimaisesta" sisustuksesta, meillä kun on tämmöinen perinteinen maalaistalo, on kiva katsella näitä skandinaavisen tyylin vaaleita koteja.)

Maria kirjoitti...

Oi miten ihanan näköistä teillä on! Kaunista, viihtyisää ja kodikasta.
Pirteää syksyä! Maria

Seija kirjoitti...

Kiva tuo puuteripinkki. Olen vierastanut koko ikäni vaaleanpunaista ja nyt tänä vuonna se alkaa tunkea puoliväkisin tykö. Mistähän se mahtaa johtua?:)))

Mari kirjoitti...

Leena, Marie, Tuire,Hanni, Maajo, Irma,Miia ja Maria: Kiitos :)

Ninnu: Mulla on joka kuukaudelle oma taulu, ne on Bent Creekin.

Marge:Kiitos, puuteripinkki on ihan lemppari just nyt sopii hyvin valkoisen ja harmaan kanssa.

Sari: Kauniinpaa kukkaa saa kyllä hakea kuin syyshortensia

Mi: Tervetuloa. Tänään uusi yritys bloggerin suhteen, eilen ei tosiaan toiminut, tulen kohta vieraisille :)

Lumiruusu: Tapetti on juu laura Ashleyn. Olen aina tykännyt niistä, ihan ekassa asunnossanikin oli Ashleyn ruusuita tapettia :)
Kiitos kovasti, jotkut mun kaverit ovat sanoneet, että meillä on marimaista ja söpöä, mikä varmaan pitää paikkansa ;). Siitä söpöstä pyrin kyllä eroon, koitan sitä sitten enemmän sinne tyttöjen huoneeseen.

Puikkis: Mä tykkään kanssa katsella erilaisia koteja ja vierailla monenlaisissa kodeissa,niin moni tyyli on kiva.Aina olen kyllä itse ollut enemmän kallellaan sinne hempeyden suuntaan.

Seija: Tosi moni on alkanut tykkäämään aikuisella iällä vaaleanpunaisesta, pieninä annoksina se on ihan ehdoton väri :)

Teija kirjoitti...

Oh, kauniita yksityiskohtia! Nuo vaaleanpunaiset tyynyt ovat ihanat! (Itsekin niitä haikailin) Mutta jotenkin omassa kodissa vaaleanpunainen ei vaan sytytä, vaikka miten kokeilen.

Kaunis tuo August Rings!