lauantai 3. heinäkuuta 2010

Ruusuja

Hetkeksi sisätiloihin hellettä pakoon.
 Muu perhe viihtyy Yyterissä, minä suuntaisin rompetorille Kokemäelle.Niin kova kirppiskärpänen on nyt päässyt puremaan, että ihan joka päivä voisi harrastaa maakuntamatkailua jonnekin päin. Onneksi niitä näin kesäaikaan riittää ja aikaakin on kiertelyyn.

Tyhjin käsin ei tarvinnut tietenkään palata. Ensimmäinen kirppikseltä ostamani Arabia on Julia sarjan vati, 6 e. Ruusukuvio viehätti ja periaatteena mulla on että kovin paljon en maksa mistään mitä kirppiksiltä hankin, joten tästä oli hyvä aloittaa Arabiankin ostelu.

Ruusuisia juttuja on tällä viikolla tullut vastaan enemmänkin. Ihanin yllätys oli, että vuoden odottelun jälkeen sain oman ruusukuorivaihtoni. Tämän kuoren pisteli minulle Lillie Malesiasta.  Hän toimi ristipistoenkelinä,alkuperäisenpistelijän ollessa estynyt kuorta minulle tekemään 
Oli tosi ihana että tämän kuoren loppujen lopuksi sain, koska ruusut on aiheena ihan ykkönen kuitenkin.
Kuori on tosi kaunis, tykkään kovasti.

Thank you Lillie, you are  an angel!
MA is so beautiful and rosy.





Emalikulhoja tykkään myöskin keräillä. Tänään löytyi ruusuinen ja ilman kuvaa oleva versio.


Omassa pihassa ei ruusut kuki, naapurilta kävin nappaamassa kurtturuusuja maljakkoon.

Helteistä heinäkuun jatkoa toivotellen!

10 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Voi kun ihanaa, että se ruusukuori vihdoin viimein tuli. Ja tosi kaunis on kyllä!! Kivoja kirppariostoksia.

Irma kirjoitti...

Hyviä kirppislöytöjä!!

Tuo kirjekuori on ihastuttava!:)

Minunkin kovasti tekisi mieli lähteä kirppiskierrokselle mutta tuo helle meinaa nyt uuvuttaa. Huomenna jos yrittäis....

Lumiruusu kirjoitti...

Hei Mari !
Kiva kun ilmestyit linjoille,mulla on oikein asiakiin Sinulle..

Sulla kun on niin tuota tyylitajua ja osaat niin monipuolisesti ja kaunisti aina yhdistellä sisustuselementtejä niin voisitkohan nyt mua auttaa ja ehkä antaa jotain ehtotuksia..

Olen meinaan jo kauan haaveillut
lasikuvusta ja jalallisesta lasivadista.
Torstaina löysin sitten Seinäjoelta kellonmallisen
housedoctor-kuvun ja vadinkin - 20%! :)

Mitä kaikkea kaunista kuvun alle voisin laittaa?
Kiitos jo etukäteen (
jos et nyt ehdi/voi vastata ymmärrän kyllä)

Olen nähnyt paljon kivoja ideoita netissä ja lehdissä mutta nyt tuntuu etten muista niistä yhtäkään (johtuneeko helteestä?! ;)

Ihana,ihana Ruusukuori!!
Ristipistoilijat on tosiaan ihan parhaita,aina saa apua ja ystävällisyyttä..
Hieno Arabia vati ja kauniit kurttulehiruusut..

Mari kirjoitti...

Oi miten kauniin kuoren sait! :)

Liisa kirjoitti...

Voi kuinka kauniita löytöjä ja tuo ristipistityö on upea. Ihan Ihqu!!!!

Ninnu kirjoitti...

Todella kaunis kuori. Pätisikö tässä se, että hyvää kannattaa odottaa :-). (Vaikkei se odottaessa aina siltä tunnu...)

Sini Helmi kirjoitti...

Jälkikäteen onnittelut perjantaisen nimipäiväsi johdosta!!!

Hienoja löytöjä olet tehnyt ja toi kuori on tavattoman ihana!!!

Ihania kesäpäiviä sinulle!!!

Lillie kirjoitti...

Hi Mari
So glad the MA arrives safely. Happy to know you like it :D
I enjoyed stitching this for you

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Ihana ristipisto kirjekuori! Ja Arabian vati! Ruusut ovat aivan ihastuttavia ja jotenkin niin ajattoman tyylikkäitä!

Ihanaa kesäistä helle viikkoa!

Maria kirjoitti...

Rouva Ruusupuun ihanat ruusut! Kaunista.