sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Aarteita

Olen tullut siihen tulokseen, että on ihan turha mennä kirppikselle aarteita etsimään, kun ne parhaat löydöt teen aina naapurista, isäni luota, ihan tästä seinän takaa. En tiedä onko oma makuni muuttunut miten paljon viimeisen vuoden aikana, mutta viimeksi kun kaappeja siellä kollasin noin vuosi sitten, en havainnut näitä tavaroita ollenkaan. Vai onko isälläni joku salainen kätkö mistä hän aina siirtää uutta tavaraa hävinneiden tilalle?

Tämän kertainen etsintäretki sai alkunsa siitä, kun muistin että isän keittön kaapeista löytyy Arabian aluslautasia tai tasseja niinkuin itse pruukaan sanoa. Niitä olisin tarvinnut kuistille kukkaruukkujen alle. Jostain syystä ei tasseja enää löytynyt, mutta nämä alla olevat ihanuudet kylläkin. Arabiaa vaikka millä mitalla jäi vielä odottamaan, että saan raivattua jonnekin tilaa niitä varten. Esillehän kaikki kaunis on saatava, ei sellaisia voi enää säilöä kaappien kätköihin.

Iso harmaa kulho ja valkoiset purkit ovat Arabian. Kulho on muuten täsmälleen saman sävyinen kuin Greengaten Ingrid beige sarjan tuotteet. Purkeissa on aikoinaan varmaan olleet kannetkin,voisin kuvitella. Tällaisia kynttilänjalkoja olen jo kauan etsinyt kirppiksiltä ja täydelliset löytyivät siis lähempää kuin osasin arvatakaan. Iso peltivati on taatani (isoisäni) saama lahja työpaikaltaan paikallisesta lehtitalosta vuodelta 1963. Ihana löytö. Pienempi vati ja tuikkukipoksi päätynyt vati ovat oikein kauniita myös. Ne löysivät paikkansa hyllyltä heti. Arabiat ovat väliaikaissäilytyksessä kaapin päällä.

Kaikki isäni luona olevat astiat ovat aikoinaan olleet joko meillä lapsuudenkodissani tai mammalassani, joka siis sijaitsee meidän naapurissa ja jossa isäni nyt asuu. Äitini luona on kyllä astioita mahdollisesti vielä enemmän, huolimatta siitä, että joitakin sarjoja olen itselleni vuosien varrella sieltäkin haalinut ja lahjaksi saanut. Äitini ja mammani taitavat/taisivat olla ns. astiahulluja, niinkuin minäkin ilmiselvästi. Ei ole siis tytöstä polvi pahentunut :)

Astia-aiheisia kuvia luvassa siis jatkossakin. Onneksi olen huomannut, että astioista pitäviä naisia on täällä blogimaailmassa enemmänkin :)





11 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Kauniita astioita! Ihania nuo kaikki kuvat.

terhipäivikki kirjoitti...

Oletpa tehnyt upeita löytöjä!!! Itse löysin ihan juuri samanvärisen beessin vanhan Arabian maitokannun huutokaupasta ja on tosiaan tismalleen samaa väriä kuin mun Greengaten pilkulliset mukit ja kulhot. Kannu on varmaan samaa sarjaa kuin sun kulhosikin. Ennen en olekaan tuota väriä nähnyt Arabioissa.
Mukavaa alkavaa viikkoa!!

Laura kirjoitti...

heippa! ei oo totta mitä astioita!!!!
oih oih, en kestä.. :) niin kauniita kaikki! ja mikä ihana tunnearvo vielä kaupan päälle... ei kyllä tarvii mennä kirpparille kun on tuollainen aarreaitta! ihanaa!:)

Lumiruusu kirjoitti...

Nuo metallivadit on kyllä ihan huippuhienot,kuin suoraan antiikkiliikkestä.
Ja upeaa Arabiaa-oikeita aarteita tosiaan!

Äidilläni on kanssa odottamassa mulle vanhoja(40-60-luvun)
astioita ,maljakoita tms.
Olen jo saanut lasilautasia ja muuta tavaraa ,ovat kotoisin isovanhempien kotoa.
Voisinkin joskus laittaa kuvia :)

Irma kirjoitti...

Hei, ihania astioita!!
Sinulle on kukka blogissani Irman kammari, käy kurkkaamassa;)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Katsopas, kauniita löytöjä :).

Tuire kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia!

Irmeli kirjoitti...

Hienoja löytöjä ja kauniita kuvaotoksia. Kukkavaihdon ruusut ja laventelit ovat tosi ihania myös.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Juu, ei ole Singerin ja vaaleanpunaisten Reinojen voittanutta ;D.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Oi miten ihania !!!
Anu

Sari (saristitching) kirjoitti...

Voi mitä löytöjä! Erityisesti nuo metallivadit ovat aivan ihanat.