sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kesävaihto / Summer exchange






Tahattoman blogitauon aikana on kärsitty tietokoneongelmista, mökkeilty Ähtärissä, koluttu kirppiksiä, tehty kuistiremonttia, myyty arpoja jalkapalloturnauksessa ja tietenkin saatu ja lähetetty ristipistovaihtoja. Heinäkuu on ollut varsinainen vaihtokuukausi ja jouluvaihdon jälkeen oli vuorossa taas jotain kesäisempää.

Leenan kanssa vaihdellaan tasaisin väliajoin sisustus- ja käsityötavaraa. Meillä on kummankin suhteen täysin sama maku eli paketteja on kiva koota ajattelemalla että mistä tykkään minä, siitä tykkää Leenakin ja päinvastoin :). Paketti reissasi pohjoiseen yhdeksän päivää ja ehdein jo tekemään siitä katoamisilmoituksen, minkä jälkeen se kummasti löysikin tiensä perille. Eli jännitystä riitti turhan kauan, ennen kuin tämä vaihto oli selvä.

Itse sain oikean aarrearkun, valkoisen rasian sisältä löytyi vaikka mitä kaunista, hempeää ja ruusuista. Ikisuosikkiani Greengatea oli mukana myös posliinilusikan, tuoksupussin ja keittiöliinan muodossa. Ihania kaikki. Rasian malli on Bent Creekin Smell the flowers. Pistellyn rasian lisäksi sain ruusuisen sydämen, ihana tietenkin sekin.
Leenalle lähetin ruusuja ja sinkkiydämiä. Ruusutyynyn malli on De fil en aiguille lehden kukkamalleja sisältävästä erikoisnumerosta ja se on pistelty 32 count Bo peek pink nimiselle pellavalle DMC:n langoilla.







5 kommenttia:

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Ihania juttuja molemmissa. Mullakin taitaa olla täysin samanlainen maku kuin teillä molemmilla. :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ja samaa makua löytyy täältäkin! Mielettömän ihania juttuja.

Anonyymi kirjoitti...

Mie tykkään kukista ainoastaan elävinä :) Ruusupistely on kuitenkin todella hieno ja ruusumainen. Myös rasian pistely on upea.

Márti kirjoitti...

It's such a beautiful present! :)

Elli kirjoitti...

Täälläkin yksi "saman makuinen" ilmoittautuu :D Paketteja on kyllä tosi kiva kokoilla kun voi huoletta etsiä vaan semmoisia juttuja joista itsekkin tykkää.

Taas kerran todella ihana käsitöitä!
Kivaa että olet taas langan päässä :)