lauantai 20. kesäkuuta 2009

Terveisiä Tanskasta / Greetings from Denmark


Käytiin autoilemassa menneellä viikolla Ruotsissa ja Tanskassa. Tukholmasta ajettiin Kööpenhaminaan, jossa viivyttiin kolme päivää. Paluumatkalla ajeltiin Tanskan maaseudulla ja meren rannalla. Sillä reissulla nähtiin ehdottomasti matkan kauneimmat maisemat ja hauskimmat talot sekä tehtiin hyviä ostoksia. Maaseutu teki suuremman vaikutuksen kuin Kööpenhamina, joka oli kovin, kovin kallis kaupunki. Kaunis toki sekin ja paljon nähtävää, mutta näin maalaisromantiikan ystävälle ne olkikattoiset talot vaan oli kivempi juttu. Harmi vaan kun kamerasta loppui akku juuri kun tuli paljon kuvattavaa, joten ne ihanimmat paikat jäi nyt kuvaamatta.

Kylmä oli etelämmässäkin, sateelta sentään vältyttiin. Moni kiva nähtävyys meni vähän ohi, kun pikaiseen poikettiin jotain katsomaan ja aina oli kylmä, vaikka oltiin vaatteiden puolesta hyvin varustautunut. Ainoa sade- ja sumuhetki oli juuri Ruotsin puolella Grännan lähellä sijaitsevan Brahehusin linnanraunioiden kohdalla. Huikeaa järvimaisemaa linnan ikkunoista emme siis onnistuneet näkemään.


Ensimmäinen Kööpenhaminan päivä oli omistettu lapsille sopivilla puuhilla ja siihen kuului käynti eläintarhassa ja Tivolissa. Kumpikin oli kivoja paikkoja myös aikuisille, Tivolissa varsinkin riitti ihasteltavaa. Siellä oli sopivan vanhanaikanen tunnelma ja nykyaikaisten laitteiden lisäksi
paljon perinteistä katseltavaa.




Kööpenhaminan pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu Nyhavnin kanavaranta, jonka värikkäiden ja yhteenrakennettujen talojen alakerrat ovat nykyisin ravintoloina. Me teimme tästä kohtaa tunnin mittaisen veneretken, joka tutustutti kaupunkiin paremmin kuin jalkaisin olisi koskaan ehtinyt tutustumaan.
Kuningaskunnan tunnuksia, kruunuja voi bongata monesta paikasta, mm. kirkontorneista.



Hotellihuoneen ikkunasta oli hyvät näkymät Fredriksbergin kaupunginosaan.



Paluumatkalla Ruotsin puolella pysähdyttiin Grännan kaupunkiin, joka on kuuluisa polka gris karkeistaan. Ja voi että miten viehättävä ja vanhanaikainen paikka se olikaan. Siellä voisi joskus viettää aikaa vähän pidempäänkin. Piparminttukarkkeja tuli ostettua monenmoisia kotiin ja tuliaisiksi.



Ostoksia tein tottakai. Lähinnä mielessä olivat Greengaten ja Ricen astiat ja kumpiakin löysin sitten kunnolla sieltä viimeisestä Tanskan kohteesta eli Gillelejen rantakaupungista. Kööpenhaminassa oli enemmän tarjolla designjuttuja, ei niinkään Suomen nettikaupoista tuttuja tuotemerkkejä. Muutamasta pikkupuodista GG:tä pääkaupungista löysin, mutta hinta oli siellä vähintään sama kuin täällä, enemmänkin. Gillelejestä sitten löytyi paratiisi, josta siis ostelin yhtä ja toista.
Lattekuppeja ostin aina kaksi saman väristä, vihreiden ja ruusuisten lisäksi,sini- ja beigepilkulliset. Kannukokoelmaan pääsi beigepilkullinen kannu ja Grännasta otin muistoksi kahvilasta Jaffapullon, joka on kivasti vanhanaikaisen näköinen.






Tässä niitä polka gris karkkeja erimakuisina ja näteissä purkeissa.Kuvaan pääsi myös Tillykke nauha, joka vaan on niin söpöä :)




Tässä sinkkitalo, eka köyhänhopeinen tuikkuni, hauskat kukkakynttilät alusineen ja hyasinttimaljakko. Sisustuslehtiä ostin ison nipun tietenkin ja nyt niiden sekä uusien tavaroiden vuoksi päässä suhisee sata ja yksi ideaa miten haluaa kotia taas uudistaa. Pitää siis tarttua tuumasta toimeen, eikä vain haaveilla.


Kiva reissu kaiken kaikkiaan, paljon nähtiin, koettiin ja opittiin ensivisiitillä Tanskaan.












7 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Ihania matkakuvia :)ja kivoja ostoksiakin olet saanut tehtyä ;)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania kuvia ja tosi kivoja ostoksia. Erityisesti nuo ruusukuvioiset astiat ovat tosi söpöjä.

MariL kirjoitti...

Kivan tuntuinen reissu teillä on ollut! :) Minä kävin Kööpenhaminassa luokkaretkellä 14 vuotta sitten, oli kyllä minulle mieleinen kaupunki. Tivoli on kaunis niin päivällä kuin illallakin. :)

Nora kirjoitti...

Voi, ihana reissu teillä varmasti! Pikkutytöt niin somasti pilkkuhuppareissaan kuvissa. :) En malta odottaakaan, mitä ihanuuksia lehtiostoksiesi joukosta löytyy...

Huomenna nähdään!

Kati kirjoitti...

Vitsi että teillä on ollut kaikesta päätellen upea reissu. Kauniita ostoksia ja tuliaisia ja kiitos kuvista. Pääsi taas pikamatkalle itsekin.

Tuula kirjoitti...

Ihania kuvia! Vaikuttaa siltä että on ollut kiva reissu! Kiitos vielä lahjasta, se on niin kaunis!

Kirsi kirjoitti...

Voi kuinka ihania ostoksia! Arvasin, että kaikkea ihanaa löydät reissulta. Täytyypä taas siskolle sanoa, että käy kurkkaamassa. Katso muuten minun sisustusblogistani kivat jutut omakuva-tuotteista :)