tiistai 24. maaliskuuta 2009

Paljon näytettävää / So much to show

Laitoin tähän nyt kerralla näytettäväksi monta maaliskuun aikana valmiiksi saatua työtä. Osan olen pistellyt ihan hiljattain, yhden jo viime vuonna ja yhden alkuvuodesta, eli ei ihan samaan aikaan ole kaikki sentään valmistuneet :).

Ensimmäiset kuvat ovat blogiarvontavoitto Katille. Pistelin pienen tyynyn, johon käytin pienen osan Little House Needleworksin mallista Little House Neighbourhood. Vaihdon värejä pikkuisen keväisemmiksi kuin mitä mallissa oli. Mukaan laitoin myös Tildakankaisen sydämen.






Heart in Handin Spring bird muuttui myös väreiltään ihan erilaiseksi kuin alkuperäisessä mallissa ja mehiläispesän tilalle pistelin Lizzie Katen pienen pupun. Jotenkin ajatus mehiläispesän pistelemisestä ei ollut mukava ja mitenkään en miellä sen liittyvän Suomen kevääseen.


Veljelleni pistelin pyöreiden kunniaksi synttärilahjaksi Marjolein Bastinin lintuaiheisen mallin ja viimeistelin sen pinkeepiksi. Taustapuolelle laitettiin lahjakortti, tämä siis toimitti myös kortin virkaa.





Kuistia laitoin jo vähän kevätkuosiin ja sinne narsissien juurelle pääsi Little House Needleworksin Garden pleasures, jonka ompelin myös koristetyynyksi. Mutta huomio huomio, ilman oragnzanauhaa ja nuppineulaa :)







8 kommenttia:

Minna kirjoitti...

täällä taas vaikka mitä ihanuuksia pistetty esille=)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis malli tuo Garden pleasures. Ihanaa kun tulee kevät - minäkin menen narsissikauppaan!

Anonyymi kirjoitti...

Oletpa ollut taas ahkerana. Milloinkohan sitä itse saisi esitellä jotain valmistunutta :D

Kati kirjoitti...

Kiitos uudemman kerran! Sinulle on jotain blogissani Ohhoh-jutussa

Ulla kirjoitti...

Voi kun on kaikkea ihanaa taas näytillä! Pidin erityisesti Marjolein Bastinin lintutyöstä.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Aivan ihania töitä taas. Ja voi voi - miksi minä en voittanut arvonnassasi :)

Irmeli kirjoitti...

Täällä sitä taas huokaillaan ja ihastellaan silmät suurina.Ihania, ihania, kerrassaan ihania kaikki pistelyt jälleen :).

Mari kirjoitti...

Kauniita töitä. En ole vielä rohjennut kokeilla ristipistotöitä. Ehkä sitten joskus :)