tiistai 30. joulukuuta 2008

Pisteltyjä joululahjoja

Ihanan rauhallista joulua ollaan täällä vietetty. On syöty hyvin, nukuttu paljon, luettu kirjoja ja katseltu elokuvia, käyty luistelemassa ja taas syöty hyvin. Mukava viettää aikataulutonta elämää välillä ja tehdä sitä mitä kulloinkin huvittaa.

Alennusmyynneissä piti myös heti lauantaina piipahtaa, saaliksi sain Pentikiltä puolukkasarjaa, jota sitten ostinkin ihan kiitettävästi. Shoppailemassa käytiin myös miehen kanssa kahdestaan Tukholmassa ja sieltäkin tein ihan kivoja jouluaiheisia löytöjä, astioita lähinnä ja Pandurosta tietenkin Tildaa ja ihania nauhoja.

Joulunaika oli myös ristipistovaihtojen aikaa ja sain sekä lähetin kolme vaihtoa; Yahoon jouluvaihdon Jaanalle, sekä "muuten vaan" vaihdot Sarin ja Ellin kanssa. Yahoon jouluvaihdon sain Tuulialta. Saamistani uskomattoman ihanista lahjoista en saanut nyt kuvia näytille, kun olin onnistunut ottamaan luvattoman huonoja kuvia, uusintakuvaus siis huomenna luvassa.

Mutta tässä syksyn ja alkutalven aikana pistelemäni jutut. Sarille pistelin CCN/LHN:n (en muista kumman ja lehdet ovat nyt joulukuusen takana saavuttamattomissa) mallin Forest Snowfall. Malli on JCR:n joulukoristelehdestä muutaman vuoden takaa. Se on viimeistelty pieneksi tyynyksi ja nauhaksi siihen solmin tummanpunaisen samettinauhan.







Jaanalle pistelin joulukoristeeksi Valerie Pfeifferin Christmas Chickadeen.




Ellille meni Heart in Handin Winter bird. Elli tykkää lumiukoista ja pakettiin sujahti myös muuta lumiukkoaiheista.










Tämän vuoden vaihdot ovat onnellisesti ohi ja uusia suunnitelmia niiden osalta on jo ensi vuodellekin. Tammikuu alkaa kahdella kuorivaihdolla, anna hyvän kiertää jututkin on suunnitteluasteella ja helmikuussa on taas hurja synttäriputki. Pisteltävää siis riittää alkuvuodellekin, mikäs sen mukavampaa.



4 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Onpa nätti toi pieni lintu :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Oih, tervetuloa kotiin taas! Täällä jo olen odotellut kuulumisiasi. Kiva, että löytyi kaikkea kivaa sieltä Stocholmista. Varmaan laivallakin pääsi syömäään hyvin :)

Leena kirjoitti...

Kyllä täälläkin on päivitystä odoteltu ;)
Ihania pistelyitä!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita pistelyitä taas täällä. Mitä onko puolukat jo alessa!?!? Milloinkahan sitä pääsisi ostoksille - nyyh.