tiistai 25. marraskuuta 2008

Sydämiä


Viimeisen kahden viikon aikana on kotiin ilmestynyt suuri määrä uusia sydämiä. Aina vaan löytyy uusia ihanuuksia, jotka on aivan pakko hankkia ja jotka kummasti löytävät oman paikkansa täältä, vaikka tuntuu, ettei meillä kohta muuta olekaan kuin sydämen muotoisia tavaroita.
Ylläoleva näyttää tosi raikkaalta valkoisena ja joulunpunaisella tekstillä kirjailtuna, siitä tuli oikein jouluinen fiilis keittiöön.

Näistä jouluisista ja talvisista kankaista olen hurautellut sydämiä oikein urakalla. Pikku hiljaa, vaihe kerrallaan ja nyt ovat kaikki vihdoinkin valmiina. Näistä pidän muutaman itse, kolme vihreää on jo saanut uuden kodin ja loput päätyvät joulunaikaan lahjoiksi mm. päiväkotiin ja kouluun opettajille.






Tänä syksynä olen hankkinut myös paljon sinkkisiä esineitä ja olin kyllä jo päättänyt, että niitäkin on tarpeeksi . Mutta pikkujoululahjaksi ostin tällaisen pikkusydämen ja olihan samanlainen sitten ostettava myös itselle ja polka- karkkeja myös.




Nämä sinkkisydämet eivät vielä ole löytäneet paikkaansa. Hankintalistalla seuraavaksi muutama hylly, jossa olisi koukkuja. Niihin saisi samalla myös ne lasten joulusukat.





















Hurjan paljon kiitoksia kaikista kivoista kommenteista joulusukkia koskien ja ihana nähdä,että uusiakin lukjioita on taas poikkeillut. On niin mukava tutustua uusiin bloggaajiin, ja katsella mitä kaikkea muut puuhailevat näin joulun alla.


Minä yritän puuhailla ne isot joulusukat valmiiksi tällä viikolla ja etsiä niitä hyllyjä koukkuineen, että saadaan uusia juttuja tänne esille. Ihan kohta on joulukuu, ihanaa!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania nuo kankaiset sydämet! :) Ja kaikki muukin täällä sinun blogissasi on niin ihanaa, myös nuo ed. postauksen joulusukat, vaikka en jaksanutkaan niitä täällä käydessäni kommentoida. Tosi mukava lahjaidea muuten nuo sydämet! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, ihania! Minäkin ostin tuon valkoisen sydämen! Se vaan oli niin ihana <3

Hanna

Anonyymi kirjoitti...

Oletpa löytänyt taas kaikkea ihanaa :) Täällä odotellaan loppuviikkoa jo aivan innoissaan. Ensin on ohjelmassa siivousta ja sen jälkeen joulukoristeiden laittoa. Sitten meinaankin vaan fiilistellä ja etsiskellä joulutunnelmaa :))

tina kirjoitti...

Raikas sydän!Voiko sydämiä olla liikaa?!Hienoja ostoksia!
Aina niin kivoja postauksia
sulla.Lähetin sulle sähköpostia toivottavasti tuli perille!

Maria Kiiveri kirjoitti...

Moikka!
Tulin heti vastavierailulle ja mitä ihanuuksia täältä löytyykään:) Olet kyllä todella taitava, aivan upeita juttuja olet tehnyt. Mulla kun ei pysy neula ja lanka ollenkaan kädessä..
Jos käy niin linkitän sinut suosikkeihini?
Lämpimin talviterkuin Maikki

Rouva Nordman kirjoitti...

Hienoja sydämiä, sinulla on oikein sydämellinen vaihe menossa :) Polkakrisitkin näyttävät oikein jouluisilta, niitä saisi tulla meillekin :)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia olet hankkinut ja tehnyt!!!Olet niin supertuottelijas!
Iloista tiistai iltaa!
Anu

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania sydämiä! Minunkin pitäisi yrittää ommella sydämiä, ovat kyllä niin kivoja.

Irmeli kirjoitti...

Joulusukat edellisessä postissa ovat aivan superihanat pitseineen. Todella kivoja nuo ompelemasi sydämet, olet löytänyt niin sopivat jouluiset kankaat niihin. Myös muut sydämelliset jutut ovat kauniita :).

Mari kirjoitti...

Ihania käsitöitä sinulla! Olen ekaa kertaa visiitillä ja taidan käydä toistekkin kurkkimassa :)

Mari kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista kaikille :).

Sydänhöperöitä on siis paljon muitakin kuin minä, ja samaa mieltä Tinan kanssa, niitä ei koskaan voi olla liikaa :)