maanantai 19. lokakuuta 2009

Pitsisydän

Näin kauniin pitsein ja helmin koristellun sydämen sain Helenalta Kirsin järkkäämässä sisustussydänvaihdossa. Tässä oli otettu ihanasti huomioon kaikki toivevärini ja materiaalit joista tykkään. Sydän sopii meille niin hyvin, tykkään kaikesta vanhahtavasta ja vintagejutuista todella paljon .
Ihana :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Ostoksia ja joulupistoja

Sisustaminen on tänä syksynä ollut vain uusien tavaroiden hankkimista ja niiden nopeaa sijoittamista ihan vaan johonkin. Eilen koitin vähän järjestellä kaikkea uutta paikoilleen ja samalla piti vielä kerran tehdä kierros lähiseudun sisustusputiikkeihin. Loistavin tuloksin tällä(kin) kertaa, saaliiksi sain niin uutta Greengatea ,kauniin lyhdyn ja sydämenmuotoisen ripustimen ristipistokoristeille ja/tai korteille. Somistin sen kokeeksi jouluisesti, mutta maltoin kyllä vielä hetkeksi ottaa koristeet siitä pois :). Harmaa ja sinkki ovat ehdottomasti lempparijuttu tänä syksynä, niillä mennään sitten joulun ja talvenkin yli.




Joulukoristepistelyviikonlopun syyskuun koriste on tässä pisteltynä. Malli on tämän vuoden Christmas ornament lehdestä La D-Da:n malli nimeltä Merry Christmas. Kankaana Pearl grey pellava ja lankoina on Atalien Rubis, ja GAST:in Wreath ja Candle light.





Tavoitteena olisi saada jouluksi valmiiksi tämä pastelliunelma eli
CCN:n Winter Wonderland sarja. Pearl grey pellava tässäkin.





lauantai 10. lokakuuta 2009

Seitsemän tunnustusta

Nora muisti minua lauantai-illan ratoksi tällaisella tunnustuksella. Kiitos,
vähän aikaa piti miettiä näitä vastauksia, mutta onneksi muistin, että FB:ssä oli tallella sopivia juttuja, kopsasin tunnustukseni sieltä :)
Tässä säännöt ja seitsemän ennen kuulumatonta tarinaa minusta:
1. Kopioi kuva ja liitä blogiisi
2. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
3. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
4. Anna tunnustus seitsemälle
5. Linkitä nämä blogissasi
6. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta
******************
1.Olin -80-luvulla punkkari, -90-luvulla grungetyttö, 2000 luvulla aika tavis (ulkoisesti :)) .
2. Olen hyvin herkkä, enkä koskaan haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä. Muistan edelleen kaikki kouluaikaiset ja myöhemmätkin asiat jos joku on sanonut jotain pahaa tai jollekin on sattunut jokin ihan pienikin ikävä asia.
3.En siis ymmärrä ihmisiä jotka ovat ilkeitä toisilleen.
4. Rakastan melkein kaikkea mikä liittyy Italiaan; kieltä, ruokaa, punaviiniä, kahvia...
5. Olen uskomattoman huono matematiikassa. Sain lukiossa yhdestä kokeesta 4 ja koko paperin mittaisen miinuksen. En voi siis koskaan auttaa lapsiani matematiikan läksyissä. Käytän edelleen usein sormia apuna jos lasken jotain.
6. Asun samassa talossa missä asuin teininä. En siis ole päässyt elämässäni kovin pitkälle :)
7. Olen sen ikäinen että tykkään muistella menneitä. Luulen kuitenkin että kaikki asiat ovat tapahtuneet kymmenen vuotta sitten, vaikka oikeasti aikaa on kulunut 20-15 vuotta.
Seitsemän ennenkuulumatonta juttuja haluaisin kuulla seuraavilta tutuilta bloggaajilta Kirsiltä, Minnalta, Katilta, Leenalta, Sarilta, Tuulalta ja Annilta.
Olkaahan hyvät :)

perjantai 9. lokakuuta 2009

Syyspötköjä

Yksi uusi syksyinen tyynypötkylä on valmistunut viime vuonna tehtyjen joukkoon.
Tässä Bent Creekin The Pumpkin flower sampler pisteltynä 32 count country mocha pellavakankaalle Atalien ja WDW:n langoilla. Lisukkeeksi muutama sydännappi ja taustana oranssinsävyistä kangasta.