
Ihana, ihana puutarha-aiheinen kuori tuli tällä viikolla
Kirsiltä . Pistettiin ekstemporee pystyyn kuorivaihto kahdestaan ja olen kyllä niin tyytyväinen kaikkeen ihanaan mitä tässä vaihdossa sain. Yläpuolella on kuoren etupuoli, ei kyllä näytä kuorelta yhtään, vaan pelkästään koristeelta. My garden on pieni koriste, jonka kiinnitin täällä kotona sudenkorentonappiin, se siis piilottaa nimeni ja osoitteeni. Pitsinauha kiinnitettiin myös jälkeenpäin, Kirsi oli valmiiksi kuoreen ommellut nepparit ja vastakappaleet löytyi sitten pitsinauhasta. Eikös vaan olekin hieno idea? Taustapuolen unohdin kuvata, Kirsin blogista löytyy kuvia kyllä, samoin parempi kuva omasta kuorestani. Taustapuolella on hienosti ristipistoilla ja organzanauhalla tehty sudenkorento ja pitsiä myös .
Lisäksi sain ihan uskomattoman paljon kaikkea kivaa ja vielä pistellyn sudenkorentokoristeen. Tykkään kovasti Beatrix Potterin Petteri Kaniini saduista ja olen aikoinani pistellytkin meidän isoille lapsille nimellä ja syntymäpäivällä varustetut jutut. Jutut siksi, että toinen on edelleen tuolla viimeistelemättä, toinen sentään on päässyt kehyksiin asti, mutta ei enää esillä pojan huoneessa. Pitää siis päivittää ne jotenkin eli koitan ottaa ne nyt asiakseni tässä kesän aikana, kun ne tässä mieleen tuli :)

Kamalan huono kuva oli tullut oman kuoreni etupuolesta,harmi, koska värit on oikeasti kirkkaat, nyt vain sumeat. Mutta malli on LHN:n Geranium House ja punainen lanka jolla pistelin nimen ja pelargoniat on myös nimeltään geranium. Taustapuolella on osa Marysen mallista En juin ja porkkanat on taas LHN:ää ja napit tietenkin Tildaa


Heinäkuussa riittääkin vaihtoja joka viikolle, tänään saapui jouluista postia, siitä lisää piakkoin :)